Kuuntele Muistipalatsi tästä Tuomas Petsalon ohjaama musiikkivideo vie katsojan läpi yhtyeen historian
Lemiläinen metalliyhtye Stam1na julkaisee syyskuun 29. päivä 2023 uransa kymmenennen albuminsa X. Levyn on tuottanut Janne Joutsenniemi ja miksannut & masteroinut Grammy -ehdokkuudellakin huomioitu tanskalainen Jacob Hansen (mm. Arch Enemy, Volbeat, Vola). Tänään julkaistu kappale Muistipalatsi on albumin toinen singlelohkaisu.”Meillä kaikilla on omat muistojen palatsimme. Tämä biisi kirskauttaa albumilla esiintyvän aarreaitan ovet auki. Sisällä odottaa laskeutuneen pölyn peittelemää rojua, kulahtanein lakanoin peiteltyjä fiiliksiä ja kullanarvoisia ajatuksia. Ne ovat odottaneet että ne huudettaisiin takaisin henkiin!” – Antti Hyyrynen, Stam1na.Muistipalatsi -musiikkivideo on Medialouhoksen käsialaa; sen on ohjannut Tuomas Petsalo, editoinnista vastaa Antti Hyyrynen ja jälkituotannosta Jouni Kallio.
Stam1nan yli 27 vuoden ura paketoidaan luettavaan muotoon, kun Like Kustannus julkaisee bändin historiikin. Ari Väntäsen kirjoittama, myös tänään julkaistun kappaleen nimeä kantava, Muistipalatsi julkaistaan 29. syyskuuta 2023. Stam1na on yksi Suomen tunnetuimmista metalliyhtyeistä ja on niittänyt mainetta myös ulkomailla. Yhtye on voittanut urallaan mm. viisi Emma-palkintoa ja saanut lukuisia kulta- ja platinalevyjä. Muistipalatsit 2023 -tour:
Pe 13.10. House Of Olaf, SavonlinnaLa 14.10. Möysän Musaklubi, LahtiPe 20.10. Ravintola Pikis, JämsäLa 21.10. Kerhola, NokiaPe 27.10. Black Box Mikkeli, MikkeliPe 03.11. Jäähalli Black Box, HelsinkiLa 04.11. Radio Rock -risteily/ Sakara 20v.Pe 10.11. House Of Rock, KouvolaLa 11.11. Holiday Club Saimaa Areena, LappeenrantaPe 17.11. Brummi, RaumaLa 18.11. Apollo, TurkuPe 24.11. Sawohouse Underground, KuopioLa 25.11. Hotelli Peltohovi, KiuruvesiPe 01.12. Paviljonki – John Smith Frozen, JyväskyläLa 02.12. Areena – Unholy Winterfest, JoensuuTi 05.12. Hotelli Leikari, KotkaPe 08.12. Rytmikorjaamo, SeinäjokiLa 09.12. Tullisali, OuluPe 15.12. Louhisali, EspooLa 16.12. Tavara-asema, Tampere
Uusimmat viestit
Seuraavat keikat
- 14.11 Stam1na at Kulttuuritalo in Helsinki Buy Tickets
- 15.11 Stam1na at Tavara-asema in Tampere Buy Tickets
- 21.11 Stam1na at Finlandia Klubi in Lahti Buy Tickets
- 22.11 Stam1na at Enersense Areena in Pori Buy Tickets
- 28.11 Stam1na at John Smith Frozen – Paviljonki in Jyväskylä Buy Tickets
Tekstien aihealueet
- ►Keikkapäiväkirjat 2005-16 (675)
- 2005/1 Lope julma lasetus (18)
- 2005/2 Kantturain konttorit (18)
- 2005/3 Rieskaa tauluun (11)
- 2006/1 Kunnon menoa (9)
- 2006/2 Alaha skargeli rohjustaa (24)
- 2006/3 Kynnetyt pellot (1)
- 2006/4 Sakara Tour 06 (7)
- 2007/1 Toukotyöt (1)
- 2007/2 Poika kävi kiertueella (9)
- 2007/3 Tour persepoliisit (2)
- 2008/1 Jorma tai Lasse (21)
- 2008/2 Jatkot (5)
- 2008/3 Soronoo Sober Days (16)
- 2008/4 Miuku ja Mauku pinteessä (5)
- 2009/1 Training Montage Tour (3)
- 2009/2 Kymppihän riittää (15)
- 2010/1 Hulabaloo ulapalla (26)
- 2010/2 Askel kerrallaan (16)
- 2010/3 Maalta merelle (1)
- 2010/4 Sakara Tour 2010 (8)
- 2011/1 Hittikumara (1)
- 2011/2 Ja tähän haluaisi vielä lisätä että (10)
- 2011/3 Särät kaakkoon (Kesähäät) (14)
- 2012/1 Irti arjesta (26)
- 2012/2 Takki auki ilman housuja (17)
- 2012/3 Pakaroiden ja mursuviiksien molemmat posket (2)
- 2013/1 Kebab Danger II (19)
- 2013/2 Poronkusemat 2013 (4)
- 2013/3 Speedot päähän 2013 (6)
- 2014/1 Saattoja ja hoitoja 2014 (29)
- 2014/2 Rodeo Hell 2014 (18)
- 2014/3 Shadows Of The Dying Sun Over Europe 2014 (1)
- 2015/1 Con Amore 2015 (16)
- 2015/2 Lullu huuleen, Anneli 2015 (3)
- 2016/1 Rutiinit ruosteessa 2016 (2)
- 2016/2 Sakara Tour 2016 (1)
- 2016/3 Cube Libre 2016 (5)
- ►Sekalaista (26)
- Arkistojen aarteet (3)
- Historiikki: 1996-2006 (10)
- ►Studiopäiväkirjat 2004-15 (106)
- 01 Stam1na (6)
- 02 Uudet kymmenen käskyä (11)
- 03 Raja (7)
- 04 Viimeinen Atlantis (10)
- 05 Nocebo (4)
- 06 SLK (12)
- 07 Elokuutio (4)
- Uncategorized (1)
- Uutiset (349)
- ►Keikkapäiväkirjat 2005-16 (675)
Arkisto

