Tämä on tarina yhdestä elämäni merkittävimmistä päivistä.
Nousin jo Lappeenrannasta keikkabussin kyytiin. Tunnelma ja olo oli erinomainen usean päivän juomattomuuden, kauppatorin lohipiirakan ja Kaikan äidiltä saatujen mansikoiden ansiosta. Seuraavien kilometrien mittaan huomasin, että toisin kuin muut läheiseni, kukaan yhtyeyhteisöstä ei muista minulla olevan 30-vuotissyntymäpäivä. Olin jokin viikko sitten pyytänyt, ettei päivää huomioitaisi millään erityisellä tavalla, mutta odotin silti edes jonkun muistavan sen.
Pysähdyimme Savitaipaleen ABC:lla, jätimme kyydistä pari alaikäistä liftaria ja otimme tilalle Tuomaksen. Toisin kuin valtamediassa on sittemin väitetty, en ostanut itselleni palaa kakkua, mutta huomautin kyllä Jyrille syntymäpäivistäni rahtusen katkerana. Muutama joukkiomme jäsen kuuli sen, onnitteli minua ja juttu oli sillä kuitattu – eihän raavaan mieslauman sen kummemmin moista kuulukaan noteerata.
Saavuimme Holmstedtin Jukan valtakuntaan hyvissä ajoin, sillä Jusbaum oli sitoutunut myös Viikate-yhtyeen saman päivän esiintymiseen. Sitten alkoi huumori. Kaikka alkoi tuhertaa nenäliinapaperille tussilla ”Kake”-tatuointia. Tatuointiluonnos valmistui ja Kaikka suuntasi festarikojulle, jonne matkalla törmäsi FM2000-yhtyeen Vepaan. Vepa näki luonnoksen ja totesi haluavansa samanlaisen. Hetken kuluttua hengentuotteet olivat jo ihailtavinamme.
Heitimme löylyt Kaken ja tällä kertaa lääkäriksemme mukaan tulleen Hyyrysen Jussin kanssa. Pulahdin vielä uimassa ja aistin muiden olevan yhtä valmiina lyömään laudalta edellisen vuoden erinomaisen keikan Jurassicissa. Keikka käynnistyikin mainiosti ja Jurassic-yleisö nousi taas lähemmäs kärkeä parhaiden yleisöjen Top-listalla. Pittitoiminta oli erinomaista ja sitä tapahtui kahtaalla: edellisen vuoden hengessä lavan vasemmalle puolelle oli toteutettu erityinen mutapit. Lavan rajat eivät taaskaan pidelleet Anttia ja kohta lavalle palasikin läpeensä mutainen laulaja-kitaristi ojentaen Timppa-paralle yhtä mutaista korvamonitorivastaanotinta.
Keikan lähestyessä loppuaan tiputettiin päälleni pommi (Fat Man). Kovaan ääneen Antti julisti minulla olevan 30-vuotissyntymäpäivä ja yleisö repesi. Käteeni toimitettiin veitsi ja eteeni tuotiin pullo kuohuvaa sekä yhtyeen logolla koristeltu (ja aivan lyömättömän hyvälle maistunut) kakku. Samanaikaisesti lavan viereisellä screenillä sekä irc-galleriassa, josta keikkaa sai seurata suorana, näytettiin tietämättäni minusta kuvia. Yhtye puki päälleen punaiset ”Em1l”-paidat ja maalasi kasvoihinsa viikset. Olin erittäin häkeltynyt saamastani huomiosta. Pyrkiessäni kiitttämään myös yleisöä juhliini osallistumisesta, Kake sieppasi minut kainaloonsa ja kuin tähän astinen ei olisi ollut tarpeeksi, tiputti päälleni vielä isomman pommin (Little Boy) tiedustellen yleisön mielipidettä minun liittämisestäni yhtyeeseen. Hetkessä pojat polvistuivat eteeni ja kosivat minua. Tunsin erityistaitoni loputtomaan paskanjauhamiseen leikatun minusta väkivaltaisesti irti, enkä hetkeen ymmärtänyt, mitä kielellä pitikään tehdä saadakseen muodostettua ymmärrettäviä tavuja. Loputtomalta tuntuneen hetken jälkeen vastasin: ”tahdon”.
Kun Antti viimein sai ravisteltua minut takaisin tähän maailmaan, palasin aloittamaan viimeisen kappaleemme ja usean päivän juhlat olivat tosiasia. Olin bändissä.
Jo seuraavana aamuna huomasin myös muistuttavani valtaosaa yhtyeestä.
KOMMENTOI