Arki on elämän ihmeellisimpiä asioita. Ihminen tarvitsee tasaista päivärytmiä toimiakseen johdonmukaisesti ja ilman turhaa stressitilaa. Jotkut käyttävät arki-sanaa negatiivisessa mielessä. Silloin on tehtävä siitä ihmeellisten, kokemisen arvoisten huomioiden jatkumo.YleX-toimittaja juotetaan alkoholilla humalaan ja saatetaan laulumikrofonin eteen. Pittibiisi-niminen kaksikymmensekunttinen raivonpurkaus saa alun, keskikohdan ja lopun. Kyseisen kappaleen kohtaloa jää puntaroimaan ryhmä, joka koostuu anonyymin radiomiehen lisäksi yhdestä keravalaisesta kaljupäästä ja kahdesta lemiläisestä ongelmanuoresta. Kohta joukkue laajenee vielä yhdellä erikoisosaajalla, kun Kai-Pekka ”Kaikka” Kangasmäki saapuu paikalle. Bassoon kiinnittyy musiikkihistorian paksuin kieli, 0.145 A. Tapahtumapaikkana on Lemin ja Savitaipaleen rajamailla sijaitseva Purple Fly Studio. On syyskuu. Ulkoa kuuluu kurjen laulu.Teppo ”Kake” Velin on tehnyt miehen työn. Hän on soittanut vaaditut rumpuraidat viidessä päivässä tietokoneelle. Samaa yrittää myös Antti ”Hyrde” Hyyrynen, mutta onnistuu taltioimaan samassa ajassa pelkkiä kitararaitoja: onneksi kuitenkin runsain määrin. Kaikki äänitettävät kappaleet ovat saaneet yhteensä kymmenessä työpäivässä myös kaikki komppikitarat. Tilannetta mutkitaakseen työryhmä päättää vaihtaa kahden äänitetyn kappaleen jälkeen kitaran vahvistinvalintoja. Kaksi kappaletta soitetaan siis uudelleen. Kämmenet hikoavat, huone on kuuma. Näyttöjensä ylle kumartunut Janne ”Kiinalainen” Joutsenniemi ei havahda vaan kehottaa soittamaan vielä kertaan. Sohvalla istuu Pekka ”Pexi” Olkkonen ja selaa hajamielisesti uutta Soundia. Pekka heiluttelee varpaitaan.Aamulla studion punk-pariskunta Jonna ja Serge kytkevät aamiaisen pöytään. Mannermaiseksi luonnehdittu hetki hellii yläkerrasta kömpiviä muusikkoja kahvin, maidon ja mehun aromeilla. Leipää löytyy kahta eri lajia. Hyyrysen kainosta anelusta johtuen liinan alla on kolmea eri metvurstia. Liina on siinä koska talon koirat ja kissat ovat silmää nopeampia. Eräänäkin iltana koira söi Fazerin keltaisen levyn pöydältä. Tilanteesta oli muiden vaikea löytää iloa, paitsi Velinin: Hyyrysen lempiherkku ei näet sovellu kaikessa maitopitoisuudessaan miehen elimistölle. Usein yhtyeen jäsenet turvautuvat hillittyyn väkivaltaan, kun huomataan että suklaata on taas syöty.Aamiainen on kadonnut, aamutupakat poltettu ja saniteettitilat pilattu. On aika siirtyä työn ääreen verstaaseen, jonka hillitty rauha täyttyy hetkessä edellisillan saldosta. Muutamia hymyjä irtoaa. Jokainen paitsi Janne taputtavat jalalla lattiaan. Joku nostaa sormen kuin sanoakseen: ”Ja nyt tulee tää… ai perkele!”. Olkkonen jatkaa edellisillan työtä ja ottaa Ibanezista tutun oktaaviotteen, jolla ryyditetään kertosäettä vanhaan tuttuun tapaan. Aurinko on jo korkealla, vettä sataa ja kissa käyskentelee sohvalla. Kaikki on kohdallaan. Kurjet muodostavat auran.
Uusimmat viestit
Seuraavat keikat
- 21.12 Stam1na , Tavastia in Helsinki Buy Tickets
- 21.03 Stam1na , Ääniwalli in Helsinki Buy Tickets
- 22.03 Stam1na , House Of Rock in Kouvola Buy Tickets
- 28.03 Stam1na , House of Olaf in Savonlinna Buy Tickets
- 29.03 Stam1na , Möysän musaklubi in Lahti Buy Tickets
Tekstien aihealueet
- ►Keikkapäiväkirjat 2005-16 (675)
- 2005/1 Lope julma lasetus (18)
- 2005/2 Kantturain konttorit (18)
- 2005/3 Rieskaa tauluun (11)
- 2006/1 Kunnon menoa (9)
- 2006/2 Alaha skargeli rohjustaa (24)
- 2006/3 Kynnetyt pellot (1)
- 2006/4 Sakara Tour 06 (7)
- 2007/1 Toukotyöt (1)
- 2007/2 Poika kävi kiertueella (9)
- 2007/3 Tour persepoliisit (2)
- 2008/1 Jorma tai Lasse (21)
- 2008/2 Jatkot (5)
- 2008/3 Soronoo Sober Days (16)
- 2008/4 Miuku ja Mauku pinteessä (5)
- 2009/1 Training Montage Tour (3)
- 2009/2 Kymppihän riittää (15)
- 2010/1 Hulabaloo ulapalla (26)
- 2010/2 Askel kerrallaan (16)
- 2010/3 Maalta merelle (1)
- 2010/4 Sakara Tour 2010 (8)
- 2011/1 Hittikumara (1)
- 2011/2 Ja tähän haluaisi vielä lisätä että (10)
- 2011/3 Särät kaakkoon (Kesähäät) (14)
- 2012/1 Irti arjesta (26)
- 2012/2 Takki auki ilman housuja (17)
- 2012/3 Pakaroiden ja mursuviiksien molemmat posket (2)
- 2013/1 Kebab Danger II (19)
- 2013/2 Poronkusemat 2013 (4)
- 2013/3 Speedot päähän 2013 (6)
- 2014/1 Saattoja ja hoitoja 2014 (29)
- 2014/2 Rodeo Hell 2014 (18)
- 2014/3 Shadows Of The Dying Sun Over Europe 2014 (1)
- 2015/1 Con Amore 2015 (16)
- 2015/2 Lullu huuleen, Anneli 2015 (3)
- 2016/1 Rutiinit ruosteessa 2016 (2)
- 2016/2 Sakara Tour 2016 (1)
- 2016/3 Cube Libre 2016 (5)
- ►Sekalaista (26)
- Arkistojen aarteet (3)
- Historiikki: 1996-2006 (10)
- ▼Studiopäiväkirjat 2004-15 (106)
- 01 Stam1na (6)
- 02 Uudet kymmenen käskyä (11)
- 03 Raja (7)
- 04 Viimeinen Atlantis (10)
- 05 Nocebo (4)
- 06 SLK (12)
- 07 Elokuutio (4)
- Uncategorized (1)
- Uutiset (349)
- ►Keikkapäiväkirjat 2005-16 (675)
Arkisto
KOMMENTOI