Laptop-tietokone helottaa pimeässä huoneessa. Väsyttää vähän mutta olisi syytä ryhdistäytyä: työtä on tehtävä pian päivät yöt läpeensä. Stam1na on julkistanut kolmannen albuminsa työaikataulun, projektinimen ja hankkeeseen osallistuvan tuotantohenkilöstön nimet. Ihmiset vaativat vastauksia. Kertaalleen samaisella laptop-tietokoneella demotut kappaleet ja sävellystyngät ovat vaihtuneet tuottajana toimivan Janne Joutsenniemen minidisc-soittimen taltioimiin soittotreeneihin. Koko ryhmän hiljalleen haltuunottama kappalemateriaali soi ilman lauluja äänentoistojärjestelmästä ja hetkessä huomaamme: toivoa on. Aiemmin sekavan, epämääräisen ja kasvottoman sekametelisopan tilalle on tullut aito kotipolttoinen cd, jolta löytyy yhdentoista sävellyksen tunkkainen ääniraita. Kokonaisuus hahmottuu kuin sumussa lähestyvä salapoliisi. Vuonna 1989 ei ollut laptop-tietokoneita, mutta silloin oli Stone ja No Anaesthesia, eräs yhtyeen jäsenten yhteisistä mieliäänitteistä. Kyseisellä tallenteella esiintyvä Joutsenniemi on siirtynyt Helsingin humuloista Lemin treenikämpän kärpäspitoiseen ilmapiiriin kuuntelemaan Stam1na-orkesterin takkuilevaa säveltapailua. Yhtyeen sisäisen nazi-järjestelmän karsima rakennusmateriaali avautuu tuottajan korvaan tuoreena humahduksena, josta salaperäisesti kiinalaiselta näyttävä ammattilainen osaa poimia joko a) toimivan tai b) ei-toimivan osaston tulevalle työpöydälle. Punahehkuisin poskin nuorekkaat lemiläiset esittelevät taitojaan ja sydämen salaisuutensa lähes kaksimetriselle itämaan tietäjälle, joka kannustaa kuitenkin: ”Ohan tässä toimiviakin juttuja!”. Taakka valahtaa nilkkoihin kuin alushame hääseurueen jatkoilla. Kolmannen Stam1na-albumin tallennuspaikaksi on valikoitunut kymmenistä, lähes sadoista vaihtoehdoista Lemin Pöllölässä sijaitseva Purple-Fly -studio. Paikka ei ole työryhmälle salaperäinen: se on paljastettu verhojen hämystä tietoisuuden viileään kiisseliin. Aiemmin sykysllä tapahtunut studion ”korkkaus” – eräänlainen testirypistys – asetti uskon ja mahdollisuuden tähän peltojen keskellä sijaitsevaan taiteen linnakkeeseen, puhtaan moraalin saarekkeeseen, jossa ilta on taidetta ja aamu puhdasta sinfoniaa. Tuottaja Joutsenniemen ja levy-yhtiön edustajan Tuomo Saikkosen ryydittäminä uskomme tekevämme eräänlaista Lemi-historiaa: ensimmäinen puhtaasti Iso kive takoa taiottu metallialbumi. Yhtye suunnittelee lähettävänsä kunnantalolle repullisen keppejä ja porkkanoita mikäli tällaiselle maalaiskultturellille ja ah niin trendikkään mediaseksikkäälle nuorisotoiminnalle laiteta kahveja porisemaan. Laptop hohkaa silmille. Koneella on salaperäisistä salaperäisin. Taiteilijan verestävä sydän. Tarinankertojan villakoiran ydin. Ydinprofessorin diplomi-insinööri.

Kolmannen albumin lyriikat.

Vaikkakin raakileina, pirstaleina, muistiinpanoina, ahdistavana sekasotkuna ja tiskaamattomana pyykkikasana. Siellä makaa kuitenkin rusakko, joka laukkaan lähdettyään ei menossa koreile: silloin mennään rehellisesti niin lujaa ettei susi kiinni saa. Hatun sisältä summonoitu lyriikkaläjä saakoon myöhemmin oman sektionsa tänne Internetin mystilliseen taikalaatikkoon, takataskussa on näet vielä yksi yllätys sanoitusprosesseista kiinnostuneille lukijoillemme. Aivan, juurikin sinulle.

Koska älykkyys on näinä hektisinä aikoinamme Aivan yliarvostettua, on yhtyeen jäsenistö keskittynyt koko kuluneen keikkakesän nollaamaan aivojaan ja treenaamaan kasvolihaksistojaan valmiiksi jo tuota pikaa tapahtuvaan studiojärjestelyyn. Pian on huumorin aika. Pian on naaman aika. Pian on Taiteen vuoro astua esiin tumman ryijyn takaa, piestynä ja aliarvostettuna, ja sanoa: ”Faktat! Kyykkyyn! Nyt minä tulkitsen kunnes tulkintakin on tulkittu!”. Tässä Taidetta avustaa neljä lemiläistä nuorta, yksi tamperelainen vegaani ja yksi salaperäinen lettipää, jonka lause kajahtaa suomennettuna seuraavasti: ”Aivan hyvä pojat!” Laptop sulkeutuu, silmät laskevat sängylle ja yö vetää ikkunaan mustan ryijyn. Jossain kaukana vinkuu kylmissään rusakko, valmiina säntäämään karkuun.