Kello on 4.00 sunnuntaiaamuna. Taustalla edellisyön toisen bändin keikka ja kahden tunnin yöunet. Olo on sanoinkuvaamattoman paska. Ja ei muuta ku ajamaan Helsinki-Vantaan lentokentälle. Lentokentän aulaan saapuu pian Kake, tuo kaljuuden ruumiillistuma. Hetkeä myöhemmin joukkoomme liittyy Hyrde, Peksi, Saikkola ja Jusbaum. Emil on kuulemma joutunut jäämään pois sairaskohtauksen takia, mutta mies on kuitenkin ihan hengissä. Hieno alku reissulle. Discardin pojatkin ovat notkumassa paikan päällä, porukka on melkein kasassa, enää puuttuu matkalippujen haltija.

Ja siitä saatiinkin päivän toinen sketsi. Kello alkaa olla sen verran, että kohta olisi pakko olla tekemässä lähtötsekkausta, mutta ilman matkalippuja siitä ei ole mitään hyötyä. Saikkonen soittelee korvat punaisina pitkin Suomea samaan aikaan kun Kake tuulettaa kotiin pääsemistä. Kello on 8.30, sama aika jolloin koneemme olisi tarkoitus lähteä Saksaan. ”Kattellaan nyt vielä hetki, on sieltä toinenkin kone vielä lähdössä jos löydetään maksaja” tuumaa Saikkonen ja hikoilee nuoren neitsyen tavoin. Kello yhdeksän jälkeen tulee kuitenkin kuulutus, että kone jolla meidän oli tarkoitus lähteä, onkin epäkunnossa ja pääsee lähtemään vasta klo 12. Hieman ilmoituksen jälkeen saamme myös lipunhaltijan kiinni, ja hänkin pääsee lentokentälle meidän aplodien saattelemana. Erikoinen aloitus reissuun!

Olemme siis ihan aikataulussa, koska aamulennon oli tarkoitus olla 9.30 Latviassa, jossa meidän olisi pitänyt odottaa Berliiniin lähtevää konetta kuusi tuntia. Nyt odotusaika Latviassa jäi lyhyemmäksi, ja pian nousimme eurooppalaiselta, kansainväliseltä Latvian lentokentältä (jossa ei käy eurot ja tupakalle pääsemisessä kesti tunti) Berliiniin laskeutuvaan koneeseen. Oli muuten aikamoinen shokki kun näimme Suomen lentokentällä meidän Air Baltic koneemme: meidän keikkabussin kokoinen pienkone, jonka merkkinä oli mikäs muukaan kuin ”Fokker 50”. Ei paljoa pelottanut…

Berliinissä meillä oli kaikki soittokamat vastassa, joten pääsimme hyppäämään melko heti taksiin kohti keikkapaikkaa. Kävelimme sisään leson näköiseen klubiin, jossa sauntsekkiä hieroi Diablo. He soittivat pari biisiä, minkä jälkeen oli meidän vuoro hypätä lauteille. Ammattilaisia kun olemme, niin meillä ei ollut mukana ainoatakaan kitarapiuhaa tai viritysmittaria. Miulta puuttui sen lisäksi vielä korvatulpat ja soittolehdykkä eli plektra ja vielä kun asiaan liittää sen että henkilökohtaisissa tavaroissani oli vain vaihtokalsarit, niin ei voi kuin ihmetellä tätä ammattiosaamisen määrää.

Tsekki lainakamoilla hoidettiin ripsakasti pois alta, ja sitten oli aika lähteä tekemään haastatteluja ja ottamaan valokuvia lehtiin. Näiden parissa se loppuilta sitten vierähtikin ja kohta oli reilu tunti aikaa illan keikkaa varten. Discardin poijjaat onneksi lainasivat meille kitarapiuhoja, mie sain Diablon Kuulalta yhden plektran ja Saikkoselta yhden korvatulpan jonka puolitin, joten olimme valmiita näyttämään saksalaisille mistä lemiläinen lammas paskantaa!

Lyhykäinen settimme koostui jokaisen levyn biiseistä ja ne näyttivät uppoavan saksalaisille oikein mainiosti. Pieneen klubiin oli kuuleman mukaan myyty ennakkoja 180 lippua, mutta meidän keikalla paikan päällä taisi olla noin satakunta ihmistä. Riittävästi kuitenkin kirvoittamaan meidät ankaraan hevipunk-spektaakkeliin! Porukka oli tulessa Hyrden saksankielisistä välispiikeistä ja he jaksoivat muutenkin bailata ankarasti koko meidän keikan ajan. Kävipä lavalla vierailemassa muuan Saikkolan Tuomokin!

Hyvä show kerta kaikkiaan! Tämän jälkeen oli mukavaa lähteä tutustumaan tapahtuman sponsorin Koskenkorvan pariin ja seurailemaan Diablon tylytystä! Komiaa katseltavaa ja kuunneltavaa heidän setti kerta kaikkiaan oli! Oikein mainiolle maistui myös Salmiakkikossu, joka oli ilon aiheena Stam1nan ryhmälle. Joskus aamuyöstä heräsin siihen kun makaan Antin kanssa lusikassa hotellin käytävällä… Kiva reissu. desc