E: Varsin tarkkaan kello 12 kaikki olivat kirjautuneet ulos hotellista ja marssimme pakkaamaan kamat suunnataksemme kohti Kauhajokea. Koska etappi oli lähellä, käytimme runsaasti aikaa paskanpuhumiseen syömisen ohella jossakin matkan varrella sijainneella jättihuoltoasemalla. Sen jälkeen shoppailimme kaikessa rauhassa ja vastoin kaikkia anelujani, Kake osti uuden Petri Nygårdin levyn ja pakotti minut säätämään sen kuuluviin bussin yhteisestä äänentoistosta.
H: It’s a lonely and boring life to be a rich man. Kullatut suihkut jäivät taaksemme. Petrin levytys oli itseasiassa varsin hauska. Jos Stam1na tekisi rap-musiikkia, liikkuisimme samoilla sfääreillä niin musiikillisesti, kuin lyriikankin osalta (sillä mie en niitä sanoja siinä tapauksessa rustaisi… Se kaura olisi yksinoikeudella Kaken heiniä).
K: Enpä tiedä. Siellä oli paljon hienoja lauseita ja huumoria, mutta ei sitä kyllä jaksanut 6 biisiä pidemmälle kuunnella. Kake pakotti miut ostamaan samalta huoltsikalta Pearl Jamin Ten-levyn. Sehän oli melko kovaa kamaa!
E: Kyllä voi suomalainen rock-todellisuus heitellä nopeasti pisteestä A pisteeseen B. Vaasan persoonaton ökyhotelli vaihtui majataloon, joka tuntui oikeastaan siltä kuin olisi asunut todennäköisesti kortteerin omistavan pariskunnan kotona. Kuin olisimme olleet heidän maailmaan saattamansa, vielä naimattomat seitsemän veljestä.
K: Good ol’ haulikkohäät! Mystinen tunnelma vallitsi ilmipiiriä. Nukkumisesta ei tullut yhtään mitään, ja kylpytakissa ympäriinsä haahuileva Hyyrynen lisäsi ahdistusta..
H: Mieleeni majapaikasta jäi Juha Miedon oloinen isäntä ja kellarikerroksen karaoke-baari. Lisäksi sänkyjen ruskeat Marimekko-pussilakanat suoraan 70-luvulta, sekä se, etten päässytkään saunomaan ennen keikkaa. Kyllä majoitustalosta sauna löytyi, mutta sinne emme ehtineet, plus että keikkapaikan sinänsä hulppeasti valaistu laudeosasto oli käyttökiellossa. Mistä lie johtunut: huhut kertoivat, ettei talon sähköt riittäneet pyörittämään samanaikaisesti baarin kylmäkaapistoa ja kiuasta. Että joo, on siellä pohojammaalla kaikki vähän suurempaa… Sähkölaskukin.
H: Kuten Vaasassakin, Kauhajoella pääsimme koko lössi hommiin heti alkumetreillä. Ei ollut Jyriä tai Tuomasta pyyhkimässä artistin peräaukkoa roudauksen tai soundcheckin muodossa. Ehei, nyt puhui soittajan lihaskestävyys! Nyt kannettiin laatikkoa ja kytkettiin piuhaa! Meikämandoliinon nuppiräkkihässäkkä sai uuden nimen: ”10300”. Äkäisimmät päättelijät ymmärtävätkin nimen juontavan alkunsa kahdesta Peavey 5150 -nupista, joita käyttelen ihanteellisen heavy metal -skebasaundin synnyttämiseen. Kyllä vain. 10300 kylläkin kyykähti ja varsin vittumaisesti, sillä toinen vehkeistä, se arvokkaampi ja parempi jenkki-Siso pimeni tyystin. Mikä lie muuntajaongelma. Tätä tutkitaan myöhemmin lisää.
K: Jätkät valitti, että basso on aivan liian kovalla lavalla. Jussi oli juonessa mukana, ja pisti huminan PA:n syyksi. Ähäkutti jätkät! Oli toki PA:ssakin ”vikansa” kun se ampui bassot myös taakse, mutta kyllä vahvarin volumepotikka taisi olla normaalia kovemmalla. Ensimmäinen kerta tänä vuonna, kun kuulin basson lavalla suht selkeästi. En tiedä oliko se hyvä juttu..
E: Antin välispiikit olivat jotain aivan omaa luokkaansa tällä kertaa. Hymy kirposi huulilleni joka kerta, kun mies avasi suunsa. Panostin itsekin useamman briljantin kommentin verran kappaleiden välisiin taukoihin. Muuten lava tutisikin taaksepäin ampuvista piskuisista subbareista siihen malliin, että oli välillä hyvinkin hankala erottaa, mitä oikein tapahtuu. Keikka oli kyllä ehdottomasti heikoin suoritukseni soitannollisesti tänä vuonna. Ja olin vielä aivan selvin päin!
H: Jätkät kuolasivat bäkkärin avonaisesta ovensuusta näkyvää teinielokuvan naisnäyttelijää koko soundcheckin ajan. Sinänsä härski mutta mukavasti puuteroitu tarina kauniin pornotähden rakkaudesta college-luuseriin oli kuin tehty yläasteikäisen mielenlaadusta vertaansa vetävälle Stam1nalle. Sitä en muista, oliko bäkkärin ovi ja televisio auki itse keikan aikana, sillä itse keskityin lähinnä karjumaan hävyttömyyksiä mikrofoniin ja imuroimaan valkoviiniä. Vittu, tämä on maailman paras ammatti!
H: Paikalla oli ihan ok joukkio ihmisiä ja aivan ok tunnelma. Soitimme keikan konstailematta. Homma sujui kuin talvihäät Oslossa. Esiintymisen jälkeen alkoi kamojen purkaminen, pakkaaminen ja autoon lastaaminen, sekä samalla paikallisten kanssa jutustelu ja yhteiskuvien räpsiminen. Kaikki tämä toimi hienosti, sillä tuntui siltä, että olin ainoa humalainen koko rakennuksessa. Ei, hetkinen, olihan siellä pari jantteria, jotka yrittivät rynniä takahuoneeseen kaksi minuuttia keikan päättymisen jälkeen. No arvatkaa saivatko jäädä.
K: Eivät. Mutta joo, keikka taisi olla paras pohjanmaan klubikeikoista pitkään aikaan. Yleisö oli lämminhenkistä, ja kannusti meitä soittamaan! Myö soitettiin, perkele. Antti ei saanut tällä kertaa keikan jälkeen ryyppykaveria, mutta olin mie henkisesti tukena hänen tyhjentäessä viinipulloa.
H: Kaikki oli ohitse nopeammin, kuin huomasinkaan. Mitä ja missä välissä tämä kaikki tapahtuikaan…? Nyt on jo tiistai… Häh.
KOMMENTOI