Rakas päiväkirja,

Pexin ja Kaken lähdettyä studiolta sunnuntaina jäimme Miitrin kanssa kahden törkyilemään tähän pehmustettuun louhokseen. Takana oli ensimmäinen viikonloppu Imatralla ja langalla viidet rumpupohjat. Tunnelma oli korkealla: Kake lasetti ensimmäisen nauhoituspäivän surkean tuloksenteon vastapainoksi käytännössä kerralla purkkiin kaksi biisiä, sekä kovin hellästi lypsämällä muutaman lisää. Jos tähän tahtiin jatkuisi, poksauttaisimme shampanjapullot jo muutaman työviikon päästä!…

…vaikkakin samppa-kaljat oli jo kertaalleen juotuna – pitihän se Imatran nightlife käydä sessioiden kunniaksi toteamassa. Bulls-yökerhon tanssilattia luututtiin lemiläisvoimin putipuhtaaksi ja nakkikioskit tarkistettiin. Peruspelleilyn kruunasi takalaiton yöjamittelu, tukat heiluen. Tarkoituksena oli nyt siis rimpautella skebakomppeja Stam1nan debyytille. Särimme louhoksen harmonisen ilmatilan säätämällä Peaveyn ”Sisosta” ilmoille julman murinasoundin, jota luonnollisesti edesauttoi kitarani customoitu kielisetti: paksuudeltaan legendaariset 70-14.

Valitettavasti kuitenkin jo vuosia rääkkäämäni soitinjärjestelmä osoittautui tarkemmassa syynissä varsinaiseksi murheenkryyniksi jo ensimetreillä. Pentelettä ei saanut tarvittavaan absoluuttiseen vireeseen! Ahdistus ja hiki. Voi luoja, me säädimme kuin mummo rinteessä! Pian jo yön tunnit kutsuivat.

Studion henkilökuntaan kuluva taistelupari Tiina&Suvi työstivät parhaansa mukaan hollille kahvia, tupikkia, karamellia, pyttipannueineksiä, instrumenttipiuhoja ja epämääräisen läjän aikuisviihde-esineistöä. Kaikki tämä oli puhdasta henkistä laskuvarjomateriaalia Miitrin ja minun matkalla tyhjyyteen.

Oli jumalaton työstö edessä.

Lasetimme kitaraottoja purkkiin kuin laborantit: jokaisen kipaleen vaatiessa kahdet identtiset komppiraidat, louhaisimme esimerkiksi kappaleeseen ”Ristiriita” ennätykselliset 203 ottoa ennen tyytyväisyyden viileää hyväilyä. Todellista stressimetallia!

Sen sijaan kappale projektinimeltään ”Kaikki kääntyy vielä parhain päin” lohkoi aivomme täysin. Kappaleen vaatimat ysisoinnut ja oktaaviotteet riipivät epävireisyydellään sielumme kuin likaisen jätesäkin riekaleiksi. Taistelimme kuin metsot ja päädyimme sovittamaan harjoiteltuja sormituksia ja riffejä hintsusti uusiksi. Vastaava yö olikin sitten täynnä painajaisia, studion klavierin kaatamista lattialle ja tunkkaista makuupussitunnelmaa.

Huh, kuitenkin, keskiviikko toikin sankareille bassotaajuuksien operoinnin mukavuuden. Itse levytettävää soundia lohkoi ilmoille sekä säröpuolen Siso että Fafner-nupiska, bassona toimi Miitrin upea viisikielinen Hohner (josta kuitenkin teipattiin kaksi kapeinta kieltä sammuksiin). Yhtyeen vakiona toimintut sessiobasisti J.Suomalainen estyi toimittamasta sormiaan näihin jameihin, joten soittopuuhiin kiinnitettiin allekirjoittanut.

Jäämmekin Miitri ”Luoja” Aaltosen kanssa innolla odottamaan, miten Pexi ja Kake reagoivat pohjamateriaaliin sessioiden jatkuessa viikon perästä. Kauhu on riipivää.