Stam1na tekee Provinssissa suomalaista musiikkihistoriaa: lemiläinen metalliyhtye esiintyy festivaalin jokaisena neljänä päivänä soittaen neljä albumikokonaisuutta.
Provinssissa kuullaan Stam1nan albumit ”Stam1na” (2005), ”Uudet kymmenen käskyä” (2006), ”Viimeinen Atlantis” (2010) ja ”SLK” (2014). Keikkapaikat festivaalialueella on valittu bändin uran kehityskaaren mukaisesti, joten Stam1nan nimetöntä esikoislevyä juhlistetaan Provinssin pikkulavalla, ja yhtyeen suosion kasvun myötä siirrytään vähitellen kohti päälavaa. Albumit soitetaan kannesta kanteen alkuperäisessä biisijärjestyksessä, ja encoreissa on luvassa valikoituja kappaleita yhtyeen muilta levyiltä. Yhtään Stam1na-biisiä ei kuulla Provinssi-viikonlopun aikana useammin kuin kerran.
Bändin tosifaneille on tarjolla muutakin erikoisherkkua. Provinssin leirintäalueelle rakennetaan erillinen Camp Stam1na, missä järjestetään pitkin festivaaliviikkoa Stam1na-aiheisia kilpailuja, fanitapaamisia ja muita aktiviteetteja. Stam1na 4 päivää -paketin ostaneet henkilöt saavat myös bändin logolla koristellun festivaalirannekkeen.
”Nousemme Provinssissa uramme uuteen huippupisteeseen. Ironisesti olemme samalla syvemmässä kusessa kuin koskaan. Show’t sisältävät kiellettyjä biisejä – biisejä, joita on piiloteltu hattuhyllyn perukoilla lähemmäs 10 vuotta. Ilmassa väreilee formaldehydi. Vaan totta kai Provinssi on juuri se taho joka uskaltaa tällaisen historiallisen haudastamanaamisen järjestää! Seinäjoella, perkele, nähdään!”, Stam1nan Hyrde kommentoi.
JOULULIPUT JA STAM1NA-PAKETIT NYT MYYNNISSÄ
Provinssin ennakkomyynti jatkuu ennätysvauhdissa, ja early bird -liput loppuivat kesken. Nyt Tiketissä ja Lippupisteessä on myynnissä Provinssin neljän päivän joululippuja sekä premium-lippuja, joita on saatavissa 31.12.2014 saakka. Myös Stam1na 4 päivää -paketit ovat nyt myynnissä.
Provinssin joululippu (4 päivää, ei ikärajaa, myynnissä 2.-31.12.2014)
Alk. 145 EUR
Provinssin premium-joululippu (4 päivää, K-18, myynnissä 2.-31.12.2014)
Alk. 195 EUR
Stam1nan 4 päivää -paketit (K-18, sis. 4 päivän Provissilippu, leirintäaluepaikka Camp Stam1nassa, Stam1na-ranneke, pääsy kaikkiin Stam1na-aiheisiin oheistapahtumiin ja muita myöhemmin ilmoitettavia etuja) Alk. 235 EUR
Provinssin festivaalijohtaja:
Tiedotus:
Stam1nan haastattelupyynnöt:
——————————————
STAM1NA PLAYS FOUR SPECIAL SHOWS AT PROVINSSI FESTIVAL
Stam1na is about to make Finnish music history at next summer’s Provinssi: the band will perform on each four festival days playing four album entities.
The band will play albums ”Stam1na” (2005), ”Uudet kymmenen käskyä” (2006), ”Viimeinen Atlantis” (2010) and ”SLK” (2014) at Provinssi. Stages gradually grow bigger album by album reflecting the growth of the band’s success: the self-titled debut will be played at the small stage and the latest album on the main stage.
The albums will be played from cover to cover with their original song listings with some specialities from other albums in the encores. No Stam1na song will be heard twice during the Provinssi weekend.
True fans will be offered even more special treats at the dedicated Camp Stam1na spot at the campsite. Stam1na themed contests, fan meetings and a whole lot of other activities will take place at the campsite during the festival weekend. Stam1na campers will also receive a wristband decorated with the band’s logo.
”The band has a huge task to deliver: we’re bound to play four complete albums in total. For any group, that’s more than plenty. We just need to concentrate on our heads not to screw off during the job..! Can’t wait to get the process rolling, it will be one of our finest hours ever!” Antti ”Hyrde” Hyyrynen comments.
Stam1na 4 days packages (ages 18+, incl. 4 day festival pass, Camp Stam1na camping spot, Stam1na wristband, access to all Stam1na themed activities and other perks – more information to follow) from 235€.