Saksa 21.10.-1.11.2007

Tour Persepoliisit (alias Apocalyptican Worlds Collide 2007) Saksassa21.10. Hampuri Grosse Freiheit (Saksa)

Balttia oli siis turvallisesti plakkarissa ja hoideltu. Ensivaikutelma maailmalla kiertämisestä oli upeasti kiero ja epätosi: kaikkialla oli siistiä, ruokaa löytyi paljon ja katsojia oli ilta illan perään tuvat täynnä. Harhakuvitelmien välkkyessä aivoissamme lähdimme epätodelliselle reissulle numero kaksi. Edessä siinsi Euroopan keskiö, historiallinen Saksa, tuhansine baareineen, döner-annoksineen ja miljoonine kilometreineen ylinopeudelle tarkoitettua maantietä.Kiitimme Tallinnasta paluun jälkeen Kallea eli Calia erittäin hienosti hoidetusta työstä, potkaisimme äijän mäkeen ja korvasimme napinvääntäjäksi Ruususen (nyk. Vyö-Ruusu), tutun heijarin Jyväskylän getoista. Sittemmin helsinkiläistynyt arjen tykkimies ei raaskinut nousta Siniseen tappajaan vuorokauden lauttamatkan pelossa, vaan lennätti itsensä suoraan Hampurin keikalle ilmateitse. Me muut – bändi, Hippi-Emil, Jyrki ja Pappa-Jusbaum kyhötimme vuorokautisen siis keskenämme merien halki kohti Rostokin satamaa. Tuosta unenomaisesta menomatkasta ei kerrottavaa juuri olekaan, paitsi Yatzyn ja Trivial Pursuitin mieltä laajentavat ylipitkät sessiot. Niin, ja yhtye tietysti valtasi laivan trubaduurin lavan yön tunteina ja esitti säikähtäneelle yleisölle mm. rytmimunan, akustisen kitaran ja helistimen soittoa ikivihreiden sävelmien tukena. Oli siinä hommaansa leipiintyneen virolaisen soittoniekan arki katkolla kun nuoriso yhtyi soiton riemuun. Onneksi olimme pienissä laitamyötäisissä, muuten olisimme hävenneet.Rostokista matka Hampuriin taittui koomassa. Herätys oli todellinen ja kusen hajuinen: kaupungin keikkamesta Grosse Freiheit 36 sijaitsi uber-kieron Reeberbahnin ytimessä, kuuluisan shemale-kadun varrella. Yön tunteina suoritettu pienimuotoinen tiedustelukävely pornokadun likaisille kujille todisti, että kaukana oltiin Lappeenrannan Valtakadulta… Aikuisten kaupat auki ympärivuorokautisesti, olutta ja döneria tarjolla jatkuvasti, turistit kännissä sunnuntaiyönä… Sweet. Aamun koittaessa karautimme paikalle, tervehdimme Apocalyptican ryhmittymää ja aloitimme työn.

Paikalle osui sittemmin myös Suomen Sturm und Drang (nyk. Sturm und Drunk). Saksan keikat oli tarkoitus hoitaa siis läsnä olevien kolmen bändin voimin. Roudattuamme Sturmien koko backlinen Saksaan pääsimmekin setvimään lavajärjestyksen rakennusta oikein urakalla. Taisipa siinä sitten käydä niin, että kahden ensimmäisen illan Drunkit käyttivätkin Stam1nan backlineä.

Kaksi soittajista puhui suomea, joten saimme tilanteeseen perspektiiviä. Tekniikan osalta porukan crew’hun kuului kahden soittajan isät, jotka toimivatkin sutjakkaan sympaattisesti homman organisoijina. Soittojärjestykseksi bändien osalta lujittui koko Saksan kestänyt Stam1na-Drunk-Apo-marssiketju.

Balttian jäähalliosasto oli siis taakse jäänyttä todellisuutta, nyt keskityttiin keskimäärin puolet Tavastiaa isompien venueiden häirintään. Silti lavarakennelmat kohosivat massiivisina ilta toisensa jälkeen lauteille. Olimme liekissä.Kolmannen bändin ilmestyttyä äänentarkistusaika jäi hitusen tyngemäksi, joten pistimme hihaa heilumaan. Ruususen korvamonitorit pääkallon jatkoksi ja a’vot! Ruokailu, päivittely asioiden laidasta ryhmän kanssa ja keikalle. Teimme parhaamme, kuten aina. Mätkimme vanhan tutun puolituntisen parhaita pop-iskelmiämme sinisilmäisten sakemmannien kiusaksi. Taputusten määrä oli suuri ja pääsin avaamaan kahden vuoden kieliopiskeluni arkun lausumalla mikrofooniin ehtaa saksaa. Siitäs saivat, paikalliset! Hyvin otettiin bändi vastaan taas, hyvin otettiin kaljaa kitaan taas. Mikäs siinä. Ja eiku etiäppäi!

22.10. Braunschweig Jolly Joker (Saksa)

Pikemminkin korkean kuin leveän Jollyn todellisuus oli komeaa katsottavaa. Ruokailutiloissa yhtyeitä lämmitti korkeatasoisen baarin kylmäkaappivarustelu, josta löysimme kuiviin kurkkuihimme noin tusinaa erilaista olutvalikoimaa. Miksipä emme maistaneet.

Yöpymiset bussissa saivat silmät jo tässä vaiheessa turpoamaan ja ihon hilseilemään. Onneksi suihkuun päästiin joka keikan jälkeen. Mestoille osui tällä keikalla jokin paikallinen radiotoimittaja, joka onnistui puhumaan allekirjoittaneelta mukaansa t-paidan ja lupauksen UKK:n postittamisesta arviota ja soittoa varten. Kostoksi taltioimme miehen tarinointia ja ylistystä videokameralle, joka reissasi tiiviisti matkassa mukana. Tällä keikalla näin Kaikan ensi kertaa humalatilassa, vanhan kunnon ajan hengessä. Tai ei siis keikalla, vaan keikan jälkeisessä tunnelmoinnissa, jossa myös pääesiintyjien artistirivi nauti pullon muutakin kuin hyvää henkeä. Salaperäisesti ruokailuhuoneen pöytärivistöön iskeytynyt Sturm und drang nautiskeli myös ns. poikaa vahvempaa. Hutikassa Suomen lakien säätämä todellisuus katosi kuitenkin muistista kaikilla. Tästä enemmän 7-Päivää lehdessä.

Itse keikka oli täyttä rautaa, olimme pääsemässä lentoon. Lava oli muutaman metrin tavallista korkeammalla, joten lavan etureunan subbarien päällä starailu oli astetta karumpaa taiteilua. Sitäkin kuitenkin harrastettiin, tälläkin kertaa. Nimmareita pääsimme myös jo muutaman kirjaamaan. Kivoja nuo sakemmannit!23.10. Dortmund Gebläsehalle (Saksa)

Lasihallin tehdasmainen miljöö kyykytti todellisuutta. Dortmundin tv-tyylinen vuoristokylä oli nättiä katseltavaa keskustan kaduilla. Kovasti Jyrkin kanssa kyttäämämme biker-bootsit eivät tarttuneet matkaan vielä täältä, vaikka kovasti näitä idän ihmeitä haistelimme nahka-asujen luvatusta maasta.

Hmm… oliko keikassa jotain erikoista? Ei kai, täyttä tappoa taas. Roudaus ja purku, kaikkine vaiheineen näytti nopeutuvan kerta kerran jälkeen. Biisit soljuivat täynnä siansaksaa, saksaa, englantia ja suomea, kaikkea sopivassa tasapainoisessa mölinässä ja pelleilyssä. Niskat olivat jo tutun jumitusvaiheen ohittaneina vireessä, ei tehnyt enää pahaa spedeillä ja kumarrella. Pian rupesimme huomaamaan reissun kohokohdaksi nousseen Kaikan kuminiskan pyöritystoimintaa. Kuultiimpa sitä yleisöstä ihmettelevää hurraustakin kun bassotaiteilija oikein innostui nakkelemaan kettua. Hurjaa ja eksoottista! Rupesimme myös pikkuhiljaa käymään katsomassa Apocalyptican mielipuolista esitystä, josta ei valoefektejä eikä tiukkaa headbangausta jäänyt uupumaan. Hurjia sähkömiehiä, ilta toisensa jälkeen! Apo 4ever!Hmm… jos muistan oikein, tuolla kyseisellä keikkapaikalla nähtiin kun manageriporras kuumenee. Tapahtumaketjun aloitti Apocalyptican roudareille tilatut pizzalaatikot, jotka olivatkin löytäneen uudet omistajat erään s-alkuisen yhtyeen toimesta. Tämä ei-lemiläinen yhtye popsi huoleti räiskäleet, joita kaipailemaan alkanut tekniikka kaipasi ns. kipeästi. Noh, tästä lisää 7-Päivää-lehdessä.

24.10. Bielefeld Ringlokschuppen (Saksa)

Mitä tarkoittaa Ringlokschuppen? No tietysti ”Kellorengasveturinmoottoria”. Näin kertoo muistikuva. Saavuimme mestoille aamuyöllä, ilmeisesti astetta kivuliamman bussituunauksen jälkeen. Jyrki ja Kake olivat aloittaneet kamppailun Ovlovin sähköjen kanssa, ymmärtääkseni muun retkueen nukkuessa koko ajomobiili oli pitänyt MacGyver-tempuin pitää hengissä sähköjohtoja teippaamalla bussin ulkoseinään ja sillätapaa. Ei paljoa naurattanut kuskia, ei.
Noh. Bielefeldin kaupunkikävely toi mieleen läjän toisistaan irrallisia sanoja ja säveliä, joista kokkasin kasaan laulu nimeltä Bielefeld. Sanat menivät jotakuinkin seuraavasti:
”Bielefeld, Bielefeld; das ist deine eine kleine
Du hast Metro und Rathaus und bratwurst, das ist gut
Bielefeld, Bielefeld; das ist deine, nicht meine”
(säv. san. Hyyrynen)

Kyseinen teos testattiin Apojen tekniikalla ja naurun sävystä ja voimakkuudesta rohkaistuneena biisi esitettiin täydelle salille tunteja myöhemmin. Täysin hiljainen yleisö repesi raikuviin suosion osoituksiin ja potti oli plakkarissa. Sketsihuumori otettiinkin jokaisen keikan ohjelmistoon, myöhemmin kerrottavissa muodoissa. Keikka taisi olla taas parasta A-luokkaa.

Mikäli muistan oikein, tuona iltana koettiin hellyyttävää ryhmähenkeä paikan ruokalassa, jonne Stampiot ja Apojen crew kokoontuivat illan viettoon. Opetimme sakemmanneille tärkeimmät kirosanat ja fraasit oikein muistilappujen voimin. Vastalahjaksi saimme oppia aidon juomalaulun Einer geht noch, jota hoilasimme kuin vajopäät kellarissa. Ruukut kilisivät ja tunnelma nousi kattoon. Kattoon nousemista ryyditimme Kaikan kanssa suoritetulla pöytätanssilla. Myös paikalle ilmestyneen (ns. kaltevan pinnan tunnelmissa esiintyneen) Sturm-ryhmittymän edustaja yhtyi leikkiin, jonka lopputuloksena enemmistö pöydän pulloista lensivät lattialle – kuten myös itse esiintyjäkin. Haaverilta onneksi säästyttiin, vaikkakin bileet loppuivat juurikin siihen. Tästä lisää 7-Päivää lehdessä.

25.10. Wiesbaden Schlachthof (Saksa)

Vanha teurastamo oli kunnostettu keikkamestaksi hienoin ratkaisuin. Sali, jossa lihaa aikoinaan savustettiin viiksen alusen myötäiseksi, oli kunnostettu takahuonetilana. Pääsimme myös langattomaan nettiin taas pitkästä aikaa. Jonotin Olkkosen Facebook-sessioilta vuoroa sähköpostien tarkisteluun, sillä Ruususen läppäri oli haluttua tavaraa. Tietyllä tapaa oli suuri onni, ettei nykyajan hömpötys eli internet ollutkaan jatkuvasti ulottuvilla: aika jäi oleellisiin asioihin, kuten istuskelun ja odottelemiseen. Onneksi kahvikin oli liian vahvaa ja mustaa, vatsan löysyys (sisältä ja ulkoa) antoi aihetta tarkkaan ruokavalioon ja huoltoon.Illan sketsihuumori keskittyi muistikuvien mukaan joko miestenlehden ääneen lukemiseen lavalla tai runonlausuntaan. No jos kerron vaikka sitä miestenlehdestä:

Yön tunteina sekavassa mielentilassa bensa-asemalta tarttui mukaan kaikkea pientä kivaa. Pussista löytyi aamulla myös Saksan rankempi versio 7-Päivää-lehdestä. Lehdessä oli ihmisruumiin luontokuvien lisäksi mielenkiintoinen artikkeli uudesta Ministä, vaikkakaan tekstistä en ottanut selvää. Kyseisen jutun sisältöähän piti tietysti kysellä yleisöltä heti Kahden reitin ja Sokean hullun välissä. Jostain syystä katsojakunta piti tiedusteluani huvittavana – johtuneeko siitä että erehdyin sivusta ja luin tuhatpäiselle posselle pätkän ranskalaisen alastonmallin historiikista.Auto-ongelmat jatkuivat uhkaavin. Paljoa en muista tapahtumien ajankohtia tai teknisiä yksityiskohtia, mutta sen että jossain vaiheessa Stam1nan vanha bussi ajeli Saksan autobahnia ilman valoja ja sähköjä, säkkipimeässä, tuurilla. Aikamoista menoa.

27.10. München Elserhalle (Saksa)

Ahhh, ansaittu välipäivä historiallisessa ”Mynssenissä”. Keplottelimme kukin tavallaan aivot narikkaan ja hemmottelimme ruhojamme hotellimajoituksella. Itse painuin heti silmän välttäessä kylpyammeeseen, jossa lilluminen sulatti usean sentin kerroksen ihraa, bussipölyä ja eritettä nahkapanssarista. Aivan hyvä.Kuten arvata saattaa, myös Apojen leirissä vapaapäivää juhlistettiin juhlimalla. Porukka etsiytyi sykkivän keskustan syvyyksiin, mallasjuomien äärelle. Giganttisia tuoppeja kaupittelevat nahkahousut olivat kelpoa sakkia ja pienellä kokoonpanolla olivat kuulema Stampiotkin tehneet tiedustelureissua laitakaupungin todellisuuteen. Kuulin jälkikäteen tarinoita kokonaisesta kaupunginosasta, joka oli käytännössä yhtä suurta baaria. Lapset Tykkimäkeen, isukit Muncheniin, tulos on sama: yrjö lentää ja päähän koskee.

Nooooh, välipäivä myös katkaisi mukavasti alkaneen keikkaputken, mikä oli aistittavissa bändin keikassakin. Valitettavan runsaslukuisen yleisömeren edessä vedetty keikka ei ollut sitä parasta laatuaan, kiroilimme porukalla jonnekin kaupungin hämäriin jäänyttä energialatausta ja löysähousuista menoa. Väittivät kovasti Apotkin, että olisi ollut hieno tai jopa rundin hienoin veto, mutta artistit itse kyynelehtivät ja halailivat lasipulloa kaksin käsin. Hyvänä puolena oli vihdoinkin haltuun otetut levylaatikot, joista kauppasimme sikana albumeita yllätyksestä kalvenneille yleisön edustajille. Tällä keikalla törmättiin myös suomalaisiin vaihto-oppilaisiin, vai mitä nyt olivatkaan. Rupattelun ja jättimäisen hallin ihmettelyn taustamusiikkia toimittivat Sturmit ja Apocalypticat, joiden repertuaarit alkoi jo käydä tutuksi. Mikäpä siinä särppiessä ruukkua ja kuunnellessa maailman parasta selloheviä.28.10. Dresden Alter Schlachthof (Saksa)

Dresdenin todellisuus oli lämmin. T-paidoissa hiihdimme Emilin kanssa keikkapaikan ohitse vyöryvän joen rantaan ja haistelimme aitoa tunnelmaa. Kiertueen isähahmo Uli kehotti keskustavierailun unohtamiseen, sillä kaupungissa meneillään oleva jalkapallo-ottelu olisi kuulemma ”riskaabelia territoriota pitkätukkaisille suomalaisille”. Myöhemmin kylläkin Apojen Antero kertoi nähneensä keskustassa vain mummoja kävelyllä, mutta kukapa tietää mitä rollaattorin uumenista löytyisi… ehkä pieni nahkapää ja steel cap -monot.Nasevasti Vanhaksi teurastamoksi nimetty halli toimitti jälleen peruskaavan: klo 12 aamupalalle, klo 16 load-in, klo 17 soundcheck, klo 19 halli pimeäksi ja ovet auki, klo 20 Stampiot lavalle, klo 20:30 vaihto, klo 21 Sturm und Drunks, klo 22 Apot.Yksityiskohtia en enempää muista, luulisin että näytimme jälleen totuuden rautaista nyrkkiä. Levyt kaupattiin loppuun, joten kusessa oltiin uudelleen.

29.10. Berliini Columbiahalle (Saksa)

Joku viisas sanoi, että ”mikäli vedätte Berliinissä hyvin, teillä on koko Saksa”. Ymmärrettävästi kiertueen kohokohta, kultaisen villakoiran leikkauspisteen ydinkulmaan sijoiteltu pääkaupunki oli jännityksen momentum numero eine. Emme peljänneet, sillä kuin Katuhaukka paikalle ilmestyivät Sakaran edustajat Saikkonen ja Hyrkäs. Jälleennäkemisen riemu oli jättiäminen, vanhat naamat käpertyivät hymyyn kuin näkymättömän korkkiruuvin riepomina.Kahden hevikörmyn mukaan tilanne näytti ulkoisesti olevan hallinnassa. Teimme äänitestausta ja tuunasimme uutta custom ESP:tä Tuomon kanssa. Pähkäilimme myös koko reissun ärsyttänyttä vahvistinongelmaani, sillä vanha kunnon Peavey oli viheltänyt, rutissut ja paukkunut matemaattisten sähköoppien vastaisesti ja jatkuvasti. Onneksi olin hankkinut toisen samanlaisen spare-vahvistimen, joten pekuloimme kahden nupin eroja ja pääsimme jonkinlaiseen tyydytykseen niin etu- kuin takapäässä.Juoruilimme pitkät tovit levy-yhtiön sikojen kanssa, tarkastimme kaupungin oleelliset maamerkit taksilla suoritetulla täsmätiedustelulla ja näpsimme pakolliset mie ja Berliinin muuri -digitallenteet. Melkoisen vaikuttava miljoonakaupunki, ikävä Lappeenrannan Koulukadun näennäiseen tungokseen kasvoi kuin leipurin esikoinen.

Kasvukäyriltään vertikaalina toimitti myös ryhmämme silmäpussit, huomasi jo selkeästi miten reissu alkoi painaa. Siltikin taka-berberissä kirveli edellisillan tunkkainen veto – nyt oli pakko näyttää närhen pallit. Vedimme rutiinit rutiinilla ja psyykkasimme viisikkomme hurjaan laukkaan. Tukan heiluttaminen muuntautui taiteeksi, kun urpolaumamme tulkitsi syvimpiä tunteitaan musiikillisin kuperkeikoin. Sakaran miehet kiinnittivät huomiota eritoten Kaken suoritukseen, johon oli alkanut hioutua varsin särmää lavakohkausta, pelkästään positiivisessa mielessä. Hädin tuskin penkillään pysyvä kaljupää nakutti kannujaan tuota aikaa jopa soundcheckissä voimalla, joka sai lapset tulemaan vaippoihinsa jo esikaupunkialueella. Kaikan kuminiskan rotaatioon kiinnitettiin huomiota jo Keikka-Eicankin puolesta: oli kuulema maailman kovin nakkelija. Videotallenteelta ihmetelty liikehdintä kirvoitti kyllä makeat naurut itse bändissäkin… näytti siltä kuin avohoidokit olisivat saaneet spiidiä liuskan liikaa. Voin uskoa että potkimme Berliinin sykkivää sydäntä molemmin jaloin. Jännitys oli tipotiessään, jäljelle jäi vain puhdas soittamisen ja urpoilun riemu. Aplodit olivat sen mukaiset. Harvoin tuollaista kuulema lämmittelybändeillä tapahtuu, sielläpäin… tjaa-a.

Esiintymisemme oli saanut lisäruutia vapaaehtoiseksi valomieheksi ilmoittautuneen Ringon (eli Ringo numero kaksi) toimesta. Konttorimieheltä näyttävä rauhallinen veijari loiskutti lasereita mestarin ottein ja näin homma näytti vieläkin enemmän liikkuvalta kaaokselta. Päätimme puolituntisen tuttuun tapaan ja totesimme vedon olleen paras tähänastisista. Hieno ajoitus, kertakaikkiaan. Tarinan mukaan keikkaa oli ollut katsomassa ”joitain agentteja tai jotain”, ilmeisesti tärkeää possea. Samapa tuo vaikka itse Kekkonen olisi kököttänyt monitoritiskillä: olimme liekeissä.Saikkonen ja Hyge liekehtivät kanssamme, sammutimme paloa muutamalla paikallisella ruukulla ja sitten en muistakaan mitä tapahtui. Kuitenkin, Tuomo hyppäsi bussiin matkatakseen vielä Kölniin bändin remmissä, Hyge jäi Berliniin hoitamaan bisneksiään.

30.10. Köln E-Werk (Saksa)

Kostona edellisillan sukseelle päätimme vetää vieläkin paremman keikan. Tamppasimme jalkaturvotuksen katuojaan kävelemällä Kölnin tuomiokirkon korkeimpaan torniin. Ei paljoa naurattanut, mutta näkymä yli Colognen kaupungin sulatti aivot. Läskit valuivat alaspäin sutjakkasti ja kulttuurilataus näytti jälleen 100 prosenttia. Mekö sivistymättömiä?!!?!11!!+Jälleen saimme Kaikan ja Tuomon kanssa kokovartalokontaktin myös maineikkaisiin dönereihin. Skippasimme suosiolla keitrauksen tarjoaman ilmaisherkun ja lompsimme suorilta turkkilaiseen todellisuuteen keikkapaikan kulmilla. Lampaan liha maittoi, kuin Lemillä ikään. Döner katosi turpavärkkiin, pitäähän sitä olla pikkasen pläski pläski pläski. Herkullista ja aitoa!!!!1111940231Hatut riisuttuina touhusimme E-värkissä kuin rutinoituneet merirosvot. Backline lensi mestoilleen totutusti ja pääsin jälleen lainaamaan spare-Peaveyta Sturmarien kitaristille. Taisi olla jo aiemmalla keikalla koettu, mutta kerrottakoon tässä: pääsin Paavon henkilökohtaisella opastuksella autettuna testaamaan aitoa Apo-selloa! Hitto mikä kannel. Oikeaoppisen soitto- ja käsiasennon löytyminen oli tosiasia ja a´vot, Ukko nooahan sieltä vissiin singahti pihalle. Kokemusta rikkaampana on hatun nostelu entistä tiuhempaa, kun öögailee Apojen villiä toimintaa lavalla. Mikäli Apocalypticaa ei olisi perustettu, Suomessa työskentelisi varmasti viisi aivokirurgia enemmän.Tapasimme (erinomaisesti onnistuneen) keikan jälkeen myös Stam1nan levyjä liikuttelevan levy-yhtiön edustajiston. Saikkonen kauppasi rättiä keikkojen ajan, mikä osaltaan varmasti vaikutti saksalaisen musabisnesmiehen silmään varsin antautuvalta toiminnalta. Puhuimme asiaa ja heitimme läppää, asiallisen oloista porukkaa, kertakaikkiaan. Aivan hyvä. Toivotaan että lätty käy kaupaksi, sitä se teki ainakin keikkojen yhteydessä (varsinkin kun levyjä oltiin nyt saatu laatikkokaupalla lisää). Apot tekivät myös hienoa promootiota Stam1nan hyväksi, saipa Perttukin kerran nettilehden haastattelemaan yhtyettämme ex-temporee-pohjalta. Tattista, miehet!

31.10. Stuttgart Congresscentrum (Saksa)

Loppusuoran löyhkä nenäonteloissa olimme selviytyneet jotakuinkin fyysisesti ehjinä. Aivojen puolesta väsymystaso alkoi lähennellä hurjaa, sen näki jo palttiarallaa neljän sadan kilometrin yöllisiä viipaleita pilkkovassa kuskissakin. Stuttgartin keikkamestan, jättimäisen kokoushallikompleksin laidalla sijaitsi kuitenkin eräänlainen luonnonpuisto, jonne suuntasimme aamiaisen jälkeiselle veryttelylle Eican ja Papan kera. Hiljaisessa, kauniissa syyspuustossa on jotakin todella rauhoittavaa, tuijottelimme poneja ja flamingoja minuuttikaupalla. Elämäni omituisimpiin kokemuksiin lukeutuva Laaman kohtaaminen Saksassa sai todellisuuden vääristymään tavalla, josta Einstein olisi ollut helisemässä.Viherpuiston vastapainona ylimoderni kokoushalli muuntautui aidoksi venueksi. Törttöilimme mitä törttöilimme, kunnes keikalle päästiin. Veto oli rento ja rutiininomainen sekin, ei millään muotoa bändin kirkkainta kärkeä. Hommat kuitenkin hoidettiin ja sillä sipuli. Olimme huomanneet jo ennen tätä, että keikkaamme katsoivat ei pelkästään tuhannet uudet silmäparit, vaan myös suuri osa Apocalyptican kiertuehenkilökuntaa. Myös soundcheckissä alkoi olla tavanomaista nähdä ainakin bändin miksaaja Mikael notkumassa Papan tonteilla etupäässä. Siellä ne vaihtoivat tietojaan, meiän Pappa ja ilmeisesti myös Rammsteinin kanssa puuhaillut ääniguru. Itkin salaisesti vessassa itseni uneen.Noh, anyways. Jatkoimme sketsispedeilyä juomalaulujen laulattamisella ja myöhemmin työntämällä lusikan nenään. Oli siinä Apoilla taas pokassa pitelemistä. Tilanne muistutti etäisesti sirkuskoulun ja tarkkailuluokan risteytystä.

01.11. Leipzig Haus Auensee (Saksa)

Saksan viimeinen show vedettiin kaupungissa, jonka kerrottiin olevan maan hevipääkaupunki. Kyllähän siellä kaduilla näkyi gootahtavaa possea ja kauppaa, mutta ei mitään silmiinpistävää määrää. Soundin Isoaho tarttui völjyyn valokuvausvehkeillä varustettuina ja kuten arvata saattaa, otatimme bändistä promootioon valokuvia kiertueen viimeisen keikan yhteydessä. Onneksi kuvankäsittely oli keksitty.Hienoon syrjäiseen rakennukseen pystytetty keikka oli mitä upein lopetusalttari näille pakanallisille hirmuhommille. Soundcheck oli suoritettu ja pyysimme kaikki kiertueella mukana olleet yhteiskuvaukseen. Samalla ojensimme Apojen henkilöstölle salmiakkisuklaalevyt per naama ja vielä kaksi kappaletta kallista viskiä kyytipojaksi. Tunnelma oli erittäin lämmin ja tunsimme onnistuneemme myös sosiaalisessa mielessä aivan hyvin. Kostoksi hempeilystä pyrimme heti keksimään jotain kivaa pikku jäynää Apoille, mutta emme millään olettaneen suunnitelman olleen molemminpuolinen.

Keikan intron osana ollut saksan kielinen speak sai lisäväriä, kun itse Uli, kiertueen päämies, seisoi lavan korkeimmalla kohdalla pukeutuneena Moosekseksi ja näytteli lukevansa kyseisen speakin ääneen. Kake oli ainoa Uliin selin istuva, joten ihmeteltävää riitti porukan repeilemisessä. Vedimme viimeisen keikan juhlavasti ilman paitoja, joten läskit hytisivät tahdikkaasti ja karvat kimaltelivat seljässä. Keikalla päätin esittää kaikki reissussa opitut vitsit ja läpät. Vyörytin tuhatpäiselle lössille runoa Leipzikistä, uutta miestenlehteä tyttöjuttuineen, juomalaulua, kiroilua suomeksi, hölmöimmät wo ist meine mutter -läpät ja ilmeet. Hörötyksestä päätellen kannatti.Viisi laukausta päähän, Merestä maalle, Paha arkkitehti, Kaksi reittiä yksi suunta, Sokea hullu ja Kadonneet kolme sanaa. Viimeisen biisin aikana lavalle rynnisti sekava joukkio Apojen ryhmää, pukeutuneina jonkinlaisiksi paimeniksi huiveineen ja keppeineen kaikkineen. Myös itse pelimannit kävivät huput päässä lavan etureunassa fanittamassa yhtä biisiä, melkoinen veto pääartistilta, sanoisinko. Noh, viimeisen biisin viimeisessä iskussa Kaikka pääsi valloilleen ja antoi bassolleen kyytiä oikein kunnolla. Mies oli salaperäisesti vaihtanutkin soittimensa vara-bassoon, jotta turpakeikka olisi mahdollisimman näyttävä. Täytyy tunnustaa että tasajalkaa soittimensa päällä hyppivä nuori hevari on yksi erikoisimmista näyistä pitkään aikaan. Pähkähullua mutta todellista.Apojen porukka tahtoi kiittää Stampioita kiertueseurasta järjestämällä läksiäisiksi grillibileet. Korkkailimme (itseasiassa ensimmäistä kertaa tällä reissulla) porukalla Jägermaister-potut ja pistettiin kokolihat käräjämään. Tunnelmaa nostatti myös Jyrkin bravuuri tulenpuhaltamisen jalosta taidosta. Hyvissä tunnelmissa otetut kuvat mm. paljaasta ja metrejä leviästä pers’rivistöstä sulatti jään: näillä mentäisiin pitkälle huumorin salatussa historiikissa.

Stam1na kiittää Apocalypticaa mahtavasta kokemuksesta sekä mahdollisuudesta kilauttaa mantereen hienoimmilla näyttämöillä tiukkaa metallirypistelyä. Hattuja nostetaan myös bändin tekniikalle, joista löytyi apua, opastusta ja intoa säätää pakkaa entistä tiukemmaksi. Das was naturlich das beste im den werld. Danke schön, wiel gut!