”Me emme tee historiaa, me olemme historiaa!” -Pekka Olkkonen, 23.9.2013.

Paniikki on vallannut tarkkaamon.

Maanantai 23.9.13

kp: Sammuneeseen hiillokseen puhaltelu jatkuu järjestyksessään toisella viikolla. Viikon ensimmäiset pizzat syöpyivät vatsalaukkuun 25 kilometriä ennen Hämeenlinnaa. Allekirjoittanut ja Huurunen saavat molemmat yhdet pisteet, eli kokonaispistemäärä on Antti 8,5 ja meikämandoliini 7,5. Kake lähti kisaan mukaan, mutta hänet diskattiin pizzan koosta johtuen. Kuva kertoo kaiken.

The Bull ja jättimäinen pizza

H: Tarkoituksena on ostaa studiolle virallinen Pizza-laskuri, eli henkilövaaka. Se antaisi meille kaikille selkeän kuvan tilanteen kehittymisestä täällä Hämeenlinnassa.

kp: The Bull aloitti tykityksen nuorekkaan rempseästä Ehkä-kappaleesta, jonka säveltämiseen olen syypää. Kappaleen demonimi oli keväällä 4ever young, mikä viittaa jonkinlaiseen yläastemeininkiin. Tämä taisi olla toinen kappaleista, jonka lähettäminen muille pojille hävetti jonkin verran. Eihän näin voi tehdä. Jotenkin kappale tuntui liian innokkaalta ja lapsekkaalta. Mutta näin tehtiin, kappale treenattiin ja saatiin porukalla toimimaan hiton hyvin. Kaken punkkikompit ja viimeistään Antin anarkistiset lauludemot vakuuttivat siitä, että kappaleella on mahdollisuus toimia.

P: Toimii ja toimii nimittäin hyvin. Jotenkin tuntuu, että temporuuvia on kiristetty aiempia levyjä enemmän, which is good.

H: Ehkä on julistus epämääräisyydestä, pitkän harkinnan luonteesta ja yhteiskunnallisesti katsottuna aikaansaamattomuudesta. Näin ajattelee Antti Hyyrynen, suomalainen rocklyyrikko, ihminen ja tiskauksen ystävä. Ehkästä saa myös hienon tatuoinnin. Suunnittelin ottavani sen aluksi takaraivoon, pysyäkseen ikuisena muistutuksena harkitsevaisuuden viisaudesta, mutta kenties ammunkin ne kirjaimina oikean käden rystysiin. Näin tekisivät myös esi-isät.

kp: The Bull rankaisi rumpuja kuin Texasin mies takapihallensa tunkeutunutta hipin retaletta. The Bull suoristi oma-aloitteisesti muutamat kurvit ja pisti sekaan rokkaavia fillejä. C-osan duuri-Slayer kikkailun jatkoksi saatiin vielä hitunen grindausta, joka on aina tervetullutta. Energinen on varmaankin osuva sana kuvaamaan tämän biisin rumpuraitoja. Elämänmakuista ja tiukkaa raivoa.

H: Kake on rumputaiteilija, jonka tulkinta on samalla ankaran iskevää ja järjestelmällistä, mutta toisaalta otos otoksen jälkeen vaihtelevaa, lähes improvisoivaa. Hämmentävää!

kp: Koska pizzatauko pidettiin jo ennen päivän aloittamista, siirryimme suht koht suoraan seuraavaan kappaleeseen. Jäljellä oli kaksi kappaletta, mutta käytännön pakko saneli seuraavan biisin. Vuorossa oli Olkkosen bläkkisseikkailu SLK. The Bull jätti pahimman viimeiseksi, ja se meinasi kostautua…

Pekka ja Lintsin lakritsit. Taustalla Emil Lähteenmäki - lakujen ystävä.

P: Mie en tiiä, mistä tämä biisi tuli, enhän edes kuuntele black metallia. Jok tap kappaleessa sahataan niin prkleesti ja kertsissä on rytmiä. Lopun kruunaa eräs bändin historian jylhimpiä melodioita. Tempoasiat toivat eniten ongelmia, mutta lopulta löydettiin oikea tempo, jolla sovitus toimii parhaalla mahdollisella tavalla. Kake oli paikoitellen pulassa tämän tsibaleen kanssa, mutta sai lopulta tukevan niskalenkin tekeleestä. Voin kertoa, että ei tässä itse kukaan pääse helpolla, kun kitaraäänitykset alkavat.

H: Niin… SLK. Se on Olkkolan tykittely, kaikuna Norskien jylhiltä vuonoilta, laskeutuen alas 0.70-kielen manalamaisiin alataajuuksiin. Kappale kiljui ankaraa sanaa rinnalleen. Päädyin aloittamaan sanoitusideoinnin ystäväni Esan kertomasta tatuoinnista, jonka sotilaat iskevät kylkinahkoihinsa sodan tiimellyksessä. Inspiroiduin ja ajattelin: ”Tässäpä oiva ja osuva lähtökohta levyn avainbiisille”, tai ainakin yhdelle niistä. Tarkoitus on mölytä, mölytä niin perkuleesti. Olen ajatellutkin mölytä tällä uudella albumilla aika perkuleesti. Saas nähdä mitä äänijänteet tykkäävät.

Maailmanlopun tunnelmissa.

kp: The Bull ei ollut täysin tyytyväinen päivän suoritukseen, mutta sisimmissään tiesi homman olevan kalkkiviivan sijaan lähes maaliviivalla. Illan päätteeksi jouduimme pitämään ison maailman arpajaiset lopputempon kanssa, ja lopulta arpajaiset venyivät niin pitkälle, että päätimme järkevämmäksi viheltää pelin poikki ja kuulostella lopputulosta seuraavana päivänä tuorein korvin. The Bull on melkein valmis, melkein…

 Tiistai 24.9.13

The Bull ja Mr. Olkkonen valmiina taikapiiriin.

kp: Heräsimme aamulla samasta huoneesta, yhdessä ja lähekkäin kuin veljet. Hengitimme samaan tahtiin. Olimme kuin yksi jättimäinen metronomi syksyisessä Hämeenlinnassa. Sitten Pekka alkoi tyhjentää astianpesukonetta. Oli aika aloittaa viimeinen rumpupäivä. Jatkoimme siitä, mihin eilen jäimme, eli kuuntelimme SLK:n lopetuksen ja yritimme miettiä sille oikeaa tempoa. Pienen roplaamisen jälkeen loppu asettui uomiinsa kiellettyjen taiteellisten lisäysten kera.

H: Kyllä. Taiteellinen lisäys oli ideani, joka sai kosketinsoittaja Emil Lähteenmäen hymyilemään vienoa hymyä. Humanisti, eläinystävä ja opiskeluystäväni medianomi suhtautui taiteelliseen ehdotelmaani vienolla hymyllä, joka sattui sydämeen. En luovuttanut, pysyin kovana! Halusin taiteen sykkivän musiikissamme, sillä maailmassa on niin paljon taiteetonta pyttipannua paistumassa kuulijakunnan levylautasilla… Ihmiset karppaavat, ihmiset kuntoilevat ja imuroivat nurkkiaan pölyistä, mutta kuinka moni ruotii musiikkihyllynsä? Musiikkihylly on varmin keino selvittää treffiseuran mielenliikkeet! Se, ken väittää kuuntelevansa musiikkia ”laidasta laitaan” on sottapytty ja syö mitä sattuu!

kp: Onnistuneen suorituksen jälkeen oli jäljellä vielä biiseistä viimeinen, mutta koska kappale vaati hieman erikoisjärjestelyitä, päätimme kuunnella vielä kaikki 11 tähän asti nauhoitettua tsibaletta. The Bull selvisi tarkkaamonatsien käsittelystä melkein puhtain paperein, mutta täyden kympin suorituksessa oli yksi miinus: Kalmankansan erään osion fillirypäs muutenkin puolimielisen riffin alla piti suoristaa, koska samaiseen kohtaan olisi tarkoitus vielä laulaa. The Bull loi murhaavia katseita meihin samalla kun hän kiillotti Lugeriansa, mutta sorkkaeläimen määrätietoisella asenteella hän soitti kohdan uudestaan suoremmalla tulkinnalla. Kumarruimme The Bullin sorkkien juureen. 10+.

The Bull nukkuu aina kolmas silmä auki.

kp: Studion pitsataulukon pisteet kasvoivat jälleen: Huurulainen sai neljän juuston ravintolapizzasta täydet kaksi pistettä, samoin kuin meikäläinen. Pisteet ovat siis Antti 10,5, mie 9,5. Vielä ei tee tiukkaa, mutta tuskin tämä kovin hyvin tulee loppumaan…

Black metal on vallannut studion.

H: Olut närästää raivokkaasti edelleen. Pizzakuuri tekee uneliaaksi. Tänään päivälliseksi syöty kolmen juuston (en tykkää fetasta, Kai-Pekka, skippasin sen!) ravintolapizza sai olon kummallisen vetämättömäksi. Elimistöni täytyy olla hälyytystilassa. Suolistossa kuhisee!

kp: Oli aika päivän ja kenties koko levyn erikoisnumeron. KMH-kappaleessa tullaan taatusti kuulemaan sellaista tulkintaa, jota Stam1nan levyillä ei ole aiemmin kuultu. Tämä kappale taisi olla viimeinen levyä varten demotettu kappale, ja viimeinen meikäläiseltä tullut kappale. Toisena säveltäjänä tässä biisissä on Hyyrysen Antti. Biisiä on vaikea kuvailla ilman, että paljastaa liikaa, joten jätetään jotain salaperäisyyden verhojen taakse. Tässä on ollut tavoitteena kummitustalon lisäksi jonkinlainen jatkumo ja ajan pysähtyminen.

H: Se on kappaleena pelottava. Kai-Pekka on jahdannut henkiolentoja!

kp: Kappaletta varten tehtiin erikoiskattaus ja rumpujen lisäksi kytkimme kiinni myös kitarat tarkoituksena saada ne rumpujen kanssa samaan aikaan nauhalle. Yhden oton live on siis yhtyeemme tavoite kyseisen kappaleen kohdalla.

60-luvun taikaa hakemassa.

H: Kuluneena keväänä tein kuluttajana, ihmisenä ja muusikkona löydön! Kuopiossa on musiikkiliike, jossa käväisimme. Huomasin nurkassa omituisen pyramidimaisen laatikon, jossa luki Yamaha. Kuten usein, tykästyin ensin esineen muotoon. Sitten vasta faktoihin: pyramidi oli ilmeisesti 60-luvun lopun styroksikartiolla varusteltu kitaravahvistin, joka toimi ”ehkä”. Parasta. Lisäksi kapistuksen myyjä kertoi omistavansa toisen samanlaisen, mutta teknisesti huonokuntoisemman, haluten myydä vehkeet parina. Otin lompakon irrottamatta katsetta myyjästä ja tein hankinnan. Tungin samana päivänä keikkapaikalla uuden ESP Phoenixin kiinni vermeeseen ja lurautin ilmoille saundin. Se saundi tunkeutui aivoihini. Halusin sen saundin kokonaan itselleni. Halusin olla se saundi. Nyt se saudi päätyi sitten levylle.

kp: Jos jossain kappaleessa, niin tässä tunnelma ja fiilis on avainasemassa. Kokeilimme erilaisia lähestymisiä: ilman klikkiä, osittain klikin kanssa, kokonaan klikin kanssa jne, mutta ottoja kuunnellessa huomasimme osittaisen suunnannäyttäjän olevan paras ratkaisu. Näin kappale keinuu ja soljuu mukavan kepeästi, mutta skarpisti. The Bull jätti ruuminsa ja lähti henkiselle matkalle Bullandiaan. The Bullin tyhjän kuoren on nyt vallannut Jazz-Kake. Tai Dynamiitti-Teppo, ihan miten vain.

H: Hypnoosi, taikuus, salatieteet… Kerberos haukkuu, avain kolisee lanteilla sapelia vasten, manalan portit häämöttävät usvassa… Pian taistelemme keihäin Suurta Musiikkiperkelettä vastaan. On oltava tarkka, on oltava tarkempi kuin koskaan! Olen valmis! Olen muoto & ääni! Olen virittäytynyt rock-taajuudelle, and I ain’t talking no radio! Pian louhin, louhin kunnes lohkeaa!

Stam1nan kuudennen albumin ensimmäinen kitararaita on kovalevyllä.