1: Kuudennen albumin studiopäiväkirja – viikko 1, osa 1

Verta, pornoa ja propagandaa hämeenlinnalaisittain. But where is The Bull…?

Maanantai, 16.9.13

kp: Kuudennen levyn nauhoitukset alkavat. Tunteet ovat ristiriitaiset: vastahan myö oltiin Hollolassa äänittelemässä, mutta toisaalta sen jälkeen on taas juostu vaikka sun missä. Treenisessiot ovat olleet tällä kertaa poikkeukselliset, koska aiempien ”joka viikonloppu pari kuukautta putkeen” sijaan meillä on ollut kolme vajaan viikon settiä kevään ja kesän aikana, sekä studiota edeltävä viikonloppu, jolloin palautimme biisit mieleen. Tuntimäärällisesti olemme treenanneet varmasti yhtä paljon tai jopa enemmän kuin aiemmin, mutta jonkinlainen tuoreen paskan tuntu ja jännitys on silti ilmassa.

H: Eipä. Vaan olisiko niin, että bändi demoaa kappaleensa nykyjään paljon aiempaa tehokkaammin? Lopputulos: sen sijaan, että viettäisimme Lemin hikisissä treenitiloissa hitaita hetkiä odotellen jonkun kaunista, täydellistä ideaa, nauhoitamme paskaa ja kuuntelemme sitä kotona. Sitten, kuukauden päästä, kokoonnumme ja paska on jalustunut aivoissa valmiiksi. Lopputulos: studioon tekemään isolla rahalla levyllinen paskaa.

kp: Ensimmäiset studiopäivät tuntuvat kuluvan aina roudaukseen, kamojen kasaamiseen ja valmisteluihin. Tutustuimme tuntitolkulla Sound Supremen flipperiin ja Janetski piti meille pikaisen turistikierroksen ja -infon matkalla keskustaan. Kielten vaihtoa, kamojen tsekkausta jne.

H: Teemu ”monitoriosaaja” Velin oli kanssamme läjäämässä tavaraa kuosiin. Ostin Yamahan tekemät, 40 vuotta vanhat pyramidit, joita mies tänäänkin katseli ammattilaisen sähköisellä tuijotuksella, eli ”sillä silmällä”, eikä ollenkaan viitaten anukseen, tahi homoseksuaaliseen vaatetustyyliin. Niin, kyllähän se oli erikoista tulla mestaan, jossa on sentään kerran onnekkaana käynyt aiemmin, nääs laulamassa MyGRAININ albumille vierailuvokaaleja. En kyllä muista siitä reissusta juurikaan mitään. En siksi, että alkoholi tai huumausaine olisi vaikuttanut minuun, vaan pelkkä nuoruus. Nuoruutta ei enää muista. Se on yhyy.

kp: Meille muille tämä taisi olla ensimmäinen käynti tällä studiolla. Uudet paikat, oi sitä jännityksen taikaa!

H: Janne ”Janita” Saksa on isäntänä asiallinen ja pukeutuu mielellään harmaaseen huppariin plus silmälaseihin. Maanantai meni kaikkiaan kamojen nosteluun paikasta toiseen ja närästyksestä kärsimiseen. Tein silti tiukan päätöksen: näissä sessioissa kuluu pizzaa ja paljon!

kp: Ehdotin Antille pizzakisaa. Se, kuka teistä lukijoista arvaa oikein nousseen elopainomme studion jälkeen, saa pitsan.

H: Lähtötaso: Antti – 76 kilogrammaa, Kai-Pekka – (veikkaus) 74 kilogrammaa.

Tiistai 17.9.13

kp: Herätys oli miellyttävä. Jatkoimme aamupäivällä vielä eilisten askareiden parissa, eli soundcheck-hommia ja kuuntelun rakentamista. Iltapäivällä pohdimme hetken verran tulevia viikkoja, yritimme kartoittaa ja arvioida studiopäivien tarvetta per instrumentti sekä rakentaa jonkinsortin lukujärjestystä. Aikaa on reilusti, mutta silti saimme viikot täyteen vaivatta. Kuinka monta tuntia tarvitsee 45 minuutin levyn äänittämiseen? Kuinka monta pizzaa tarvitsee 45 minuutin levyn nauhoittamiseen?

H: Kakkula, Kake, Kaljupiä, Tepon monta kutsumanimeä. Mies on rumpali, rumpali päättää miten levytys starttaa. Aloitimme Panzerfaustin rummutuksella, sillä olihan biisi jo kesän Jurassic Rockissakin soiteltu ja täten about eniten hallussa. Istuimme lankapelaajat Kai-Pekka, Pekka ja mie Kakkulan edustalle soittohuoneeseen, kytkimme pedaalit ja Palmerit ja aloitimme piehtaroinnin. Emil oli tutusti tuottajan kanssa tarkkaamossa. Siitä se sitten lähti, nimittäin historian lehtien rustaus.

kp: Kakku polki jalkabanaaneita kuin marjanpoimija kirpputorilla! Mäiske oli armotonta, ja jonkin ajan kuluttua meillä oli runko kasassa kuuntelua varten. Studiomulkun saappaisiin hyppäsi tällä kertaa kappaleen säveltäjä Kai-Michael Kangelfaust, kun huomasin c-osan rytmityksestä puuttuvan yhden basari-iskun joka kierrolla. Kakea ei päästetty helpolla, mutta ”The Bull” tykitti biisin kotiin raivopäisesti ja tunnelmaan kuuluen jämäkällä otteella. The Bull is here!

kp: Päivä oli pulkassa joskus iltakuuden kieppeillä, jolloin ensimmäinen merkintä viralliseen charttiin oli tosiasia. Yksi ruutu täytetty, 144 jäljellä. Ei paha.

H: On se paha. Yksi vaivainen ruutu vaatii tuntien pakertamisen. Ai saatana, minkälaista tuskaa on jälleen luvassa…

kp: Saunat, saunakaljat, paikallisen baarin tsekkaus ja läppärit laulaa…

H: Niin, eli mie kävin yksin juomassa yhden keskioluen lähiöravintelissa, juuri ennen kuin market meni kiinni, sillä halusin pakastepizzaa. Vietimme villin illan Hämeenlinnan puutalolähiössä, puolalaisten kaupunginosassa, pizzapäissämme, saunanraikkaina. Hämeenlinna on Suomen Detroit, eli saastainen, autoteollisuuden ja linnoitusten ruuhkauttama pikku-Lappeenranta.

Keskiviikko 18.9.13:

H: Heräsin tunkkaisesti. Nukuin yöni Emil Lähteenmäen ja Teemu Velinin saastuttamilla lakanoilla yhteismajoituskämppämme olohuoneen sängyssä. Se oli bilesänky, sillä Kai-Pekka Kangasmäen johtama televisiomaratooni jatkuu näemmä sessioissamme aina klo 01:30 saakka. Koska sipsissä, pizzassa ja oluessa ei säästelty, oli vatsassa turvotusta ja kaasua. Liberation De La Fumar!

kp: Joo, nyt ei ollut hyvä. Uneton ja hikinen yö, seurana puutalossa kaikuvat kuorsaukset ja ajatukset seuraavasta päivästä. Oli aika laittaa sumpit pihisemään ja tarkistaa hommat. Mitkä hommat? En tiedä, mutta jotain piti kirjoittaa.

H: Pyrimme rakentamaan aikataulutusta mahdollisimman tarkaksi tuleville työpäiville Sound Supremellä. Pian tälle keskiviikolle tavoittelemamme kolme kokonaista rummutettua kappaletta kuulosti hurjalle, sillä Masiinan osaset alkoivat hyvän startin jälkeen lupsahdella paikoiltaan. Kake työskenteli, kuten aina, kuin The Bull: tikun tarkasti, sentti sentiltä hivuttautuen rahan & palkinnon ääreen… Mutta sitten ote herpeni. Tuskailimme yhteissoiton kanssa ja tarkkailimme Kakkulan hikinorojen vapautumista.

kp: The Bull oli suorastaan uhkarohkea päättäessään aloittaa päivän Huurun Carcass/Slayer/sirkus/reissumies -oopperalla, joka tottelee sessioissamme mystistä lyhennystä KKK. Se, joka arvaa lyhenteen oikein syyskuun aikana saa pizzan! Mystisten kitararytmien lumoissa lähdimme tarpomaan kohti pohjatonta kaivoa. Hiihtäessämme hetken umpihangessa oli aika suoristaa toimintaa: joskus yksinkertainen on kaunista, joten The Bull otti käyttöön rokkiasenteen ja toi kertosäkeeseen toivottua groovea. Testailimme vielä pieniä yksityiskohtia, ja aamun arpajaisten jälkeen oli aika vetää raksi ruutuun. The Bull toimitti. Seuraavana Masiina.

H: Masiina oli perkele. Tarkkaamossa suoritettu välikuuntelu kertoi, että nyt oli tehtävä kikka, tai keskiviikon tallennuskiintiö jäisi ns. torsoksi. Veriseksi hevosen torsoksi, josta ei enää saa edes makkaraa. Mie rakastan meetvurstia, mutta vatsahappojen eritys ja/tai vatsalaukun sulkijaläpän falskaus tekevät välillä lempiruoastani nauttimisen tuskalliseksi ja/tai vittumaiseksi. Siksi juon vain jogurttia, viileää herkullista tököttiä, jota vauvat oksentavat Grönlannissa.

kp: Jättiläismäinen Masiina oli paha. Perkeleesti tapahtumaa ja ottoja kuunnellessa ei aina voinut olla täysin varma oliko Kakella hieman välttävä otto vai sotkiko oma jazzailu meininkiä kurapaskan kuuloiseksi. Peksin polyrytmiat tulehduttivat aivojani kuin kuppa Korsoa. Ei tullut valaistumista, ei. Käsiin sattui jo nyt ja olo alkoi olla epätoivoinen. Onko The Bull kohdannut voittajansa?

H: Kake tasoitti tien, kuin bulldozer. Kikat vittuun. Nyt jyrättiin täysillä kohti semiprogressiivisen post-meshuggahmaisuuden groovaavaa poppikertsittymistä! Stam1nismi oli pop, olimme populaareja to the bone. Soitimme yhdessä säveliä, joita kuuli vain nerot ja heidän jälkeläisensä, sekä ryhmä bioteknikkoja laitteineen.

kp: Päivän pizzojen jälkeen oli aika siirtyä rock’n’rollin perusasioiden äärelle. Työn alle otettiin Dynamo, jonka ajattelimme olevan mukavan lupsakka päivän päätös. Biisi tuntui rullaavan niin hyvin, että aikaa jäi myös erilaisille kokeiluille, filli-ideoinneille ja muulle pekulalle. The Bull hätyytteli innoikkammat urkkijat pois kioskinsa luota ja jatkoi nakuttamista itsevarmana kuin Olkkonen puurolautasen äärellä. The Bull commands! Loistava päivä.

H: Keskiviikko oli kurimus, mutta Janne ohjasi ryhmämme liekkeihin & takaisin. Hän näytti, mistä hämeenlinnalainen musiikkialan ammattilainen vetää korttinsa. Se ei ollut hiha, se oli sydän.