Kesä 2015 2/3: heinäkuu

Stam1nan seitsemäs levy:

H: Heinäkuussa Suomi tunnetusti pysähtyy. Ihmiset lomailevat. Kissat siirtyvät kesälaitumille, ampiaiset rakentavat laitureitaan kesämökeilleen, merisaaristojen ikiaikaisille kallioille. Mutta Stam1napa ei. Yhtyeemme hyökkäsi välittömästi uuden projektin niskaan, Provinssin pölyjen vielä laskeutuessa unihiekkamaiseksi kerrokseksi muistojen hyllylle. Aloitimme näet kiihkoisasti kasaamaan konkreettisin siveltimenvedoin seitsemättä studioalbumiamme, projektinimeltään ”A”. Eli housut poistettiin, kitaroihin tarttuen.

P: Housut rajoittavat ja sitäpaitsi soittaessa tulee kuuma.

kp: Provinssin hienoutta, historiallisuutta ja ainutkertaisuutta ei voi väheksyä millään tavalla, mutta pakko myöntää käyneeni Kaken (ja luultavasti muidenkin) kanssa keskustelua kesäkuun treeneissä aiheesta, että olisipa Provinssi jo ohi, jotta pääsisimme uusien kappaleiden kimppuun. Intoa piisasi. Sitä oli piisannut jo keväästä asti, kun ensimmäisen kerran istuimme porukalla alas kuuntelemaan yli kahtakymmentä demobiisiä, joista raakkasimme melkein puolet pois.

E: Osittain olosuhteiden pakosta, osittain vahingossa, olimme tilanteessa, jossa uutta materiaalia piti alkaa yhdessä tapailla kesken keikkajakson ja vieläpä aiempiin vuosiin nähden hieman myöhässä. Muutama päivä Tampereella läheisten kanssa sekä työkaluja keräten ja ei kun suunta Lappeenrantaan. Puitteet ensimmäiselle treenisessiolle olivat kohdallaan – iso äänieristetty soittotila ja kunnolliset sosiaaliset. Kovin innoissani kasailin toistaiseksi suurimman kioskini biisimateriaalin innoittamana. Enkä vain omaani: yhtye oli saavuttanut ensimmäistä kertaa tason, jolla treenisaldo pystyttiin taltioimaan omalla kalustolla ensiluokkaisesti ja erittäin pienellä vaivalla. Se olikin tarpeellista, sillä hienosti menneen ensimmäisen treeniviikon jälkeen piti taas fokusoitua soittelemaan jo julkaistuja ralleja loppukesäksi.

P: Onneksi bändissä on monenlaista osaamista ja osaamattomuutta.

kp: Provinssin massiivinen treenisessio sekä keikat olivat selkeästi vaikuttaneet yleiseen soittotatsiin ja -fiilikseen. Soitto kulki ja nauratti niin perkeleesti! Treenit etenivät noin kahden biisin päivätahdilla maanantaista alkaen ja lauantaina saimme viimeisen, eli yhdennentoista kappaleen kovalevylle ennen iltapäivää. Helvetin hyvä saldo ottaen huomioon vielä sen, että jouduimme parissa kappaleessa järjestämään erikoiskuuntelua eritoten Kakelle, jotta hän kuulee PA:sta tulevat sekvenssiraidat.

H: Heinäkuun iloisiin säveliin sisältyi myös onnentoivotusten laulaminen nuorukainen Kangasmäelle. On ollut puhdasta iloa seurata Kuukanniemen nuorimman säveltaiteilijan kypsymistä täyteen mittaansa, kolmenkymmenen ikävuoden tälle puolen. Ensimmäisen albumimme kaaosmaiseen nousukierteeseen mukaan ampaissut Kaikka on muokkautunutkin aerodynaamisesti erheettömäksi ohjukseksi, jonka musiikilliset täsmäiskut lyövät säveltapailujensa kohdistuksissa syvään ja tarkasti!

P: Kylli! Mie oon niin ylpeä serkkupojasta, et, et, et!

kp: No joo, eipä tämä viikko olisi voinut juuri paremmin loppua. Nipullinen helvetin hyviä uusia biisejä alle viikossa haltuun ja suoraan treeneistä juhlimaan bändin ukkojen ja muiden ystävien kanssa vanhenemista lapsuuden kotiin, Kuukanniemeen. Huikeat kymmenen (ja kolmekymmentä) vuotta takana, ja ei voi muuta toivoa kuin että niitä tulisi vielä useita lisää. I love you guys, pus pus.

Heinäkuun keikat:

H: Heinäkuussa 2015 Stam1na teki muutamia festivaaliesiintymisiä, synttärijuhlinnan ja levytuotantojen jatkona: Hämeenlinnan Wanaja Festivaalin, Pakkahuoneen Tammerfest -sisäkeikkan, Nosturilla järjestetyn spesiaali-iltaman, Harjavallan Karmarockin sekä Turun Down By The Laiturin. Show’t pitivät keikkarutiinejamme tapetilla harvalukuisena, mutta silti niin tervetulleina. Suomen festivaaleissa on aina magiaa. Minkäänsorttista hevimetallin ilotulitusjuhlaahan ei aikamme tarjontakattaukset edusta, taisimme olla tämän kesän harvoja metallibändejä. Mutta ajat, ah aina niin muuttuvat, tiettäen, usein, muuttuen.

17.7 Wanaja Festival, Hämeenlinna

E: Heti kärkeen koitti kenties kesän rajuin viikonloppu. Wanajan keikka sujui ihan hyvin. Itselleni mieleen jäi kuitenkin päällimmäisenä keikkaa seurannut episodi: rentouduin olut kourassa taka-alueella, kun tuttu teknikko viereiseltä lavalta säntäsi paikalle tiedustellakseen onko minulla lainata pedaalia Elastisen kosketinsoittajalle, jolla sellainen vaikutti rikkoutuneen jo käynnissä olevan keikan aikana. Toki lainaisin, Tampereen kärkikosketinsoittaja Okkehan siellä soitteli, ja niin kipaisin moisen. Tapahtuman innoittamana siirryin itsekin hetkiseksi seuraamaan lavan reunalta, miten Elan keikka sujui. Funky meininki, mutta mitä se sanoo mikrofoniin? Kertoo saaneensa Vesa-Matti Loirilta suuremman tehtävän mennä ja tehdä ihmiset iloisiksi ja olevansa paikalla nyt toteuttamassa moista missiota. Spiikki kaikessa messiaanisuudessaan hieman puistatti. Enhän vain ollut auttanut osaltani päävihollista? Pukeutuvatkin koko konkkaronkka vitivalkoiseen. Vetäydyin takaisin juomaan kaljaa. Kun sitten keikan jälkeen toinen kohtelias teknikko Elan crewista tuli kiitokseksi luovuttamaan minulle Jaloviina-pullon, olin kuitenkin hyvillä mielin voideltu.

P: Khyllä khyllä. Joku outo juttu tässä oli, kun saavuimme Hämeenlinnaan muistaakseni junalla tällä kertaa. Alue ja festivaali oli tietty tuttu juttu ja samoissa maastoissa joen rannalla tuli heitettyä muutama juoksulenkkikin SLK-sessioissa.

kp: Olimme uppoutuneet männä viikolla uusien kappaleiden maailmaan niin syvästi, että sellainen pikkujuttu kuten festarikeikkojen keikkasetin treenaaminen oli unohtunut täysin. Toki olimme juuri harjoitelleet Provinssia varten viitisenkymmentä kappaletta, mutta mielellään sitä aina soittaa keikkasetin läpi pari kertaa ennen lavalle nousemista. Tämä tarkoitti siis vanhoja kunnon kuivien vetämistä, eli kuivatreenejä, eli linnoittauduimme bussiin ja yritimme soittaa ilman sähköjä (ja rumpuja) lujempaa kuin esim 20 metrin päästä kuuluva Disco Ensemble.

P: Keikki oli perusviihdyttävä, tuntui todella mukavalta ja vapauttavalta soitella, mitä huvitti onnistuneen Provinssi-spektaakkelin jälkeen. Löysät oli ns. poissa. Mieleenpainuvin hetki illassa taisi olla, kun Martti Syrjä tuli pyytämään nimmaria Stam1na-lippikseen keikin jälkeen. Muistaakseni pojalla taisi mennä, mutta olihan tuo hauska tilanne. Eput veti illan viimeisenä ja hienoltahan tuo hittikimara kuulosti.

E: Lähdimme ajamaan vielä yötä vasten Tampereelle valmiiksi seuraavan päivän keikkaa varten ja porukkaa piisasi hereillä vielä aamun sarastaessa valomerkkien tuolla puolen. Ja täsmälleen sama tuli toistumaan seuraavanakin aamuna, vain hieman eri katraan kesken.

kp: Jouduimme taas kerran pitämään Blueberry Clubin hätäkokouksen keikkabussissa. Asiasta tietämättömät voivat selailla vanhoja Hämeenlinnan keikkaraportteja, jos Blueberry Club ei ole tuttu. Mielihän tästä pahoittui ja harmi kiipesi kypärään, joten tein ainoan asian, jonka tässä tilanteessa pystyin: laitoin aamuyöllä Tampereelta hieman ennen pilkkua keikkamyyjällemme viestiä, miten ensi vuonna Hämeenlinna pitää ottaa eri tavalla haltuun. Kirjakielellä virkamiestyyliin kirjoitettu viestin sisältö on jäänyt muistojen kellariin, mutta ainakin BB Clubin varapresidentti Jusbaumiin läppä osui ja upposi, koska ukko kiemurteli pitkin lattioita itkunaurakohtauksen saaneena.

18.7 Tammerfest, Tampere

kp: Tänään olisi vuorossa Rotten Sound ja Klubin puolella Medeia. Aika rajua! Ennen Pakkikselle ahtautumista kävimme Antin kanssa pizzahommissa, ja ihmettelimme aika kirjavan oloista, ilmeisesti polttareita juhlivaa seuruetta. Oli mustaa silmää ja vaikka mitä. Pakkahuoneella muistutukset elämän nurjasta puolesta jatkuivat: bäkkärin vessasta kaikui komea huuto, aivan kuin hirvi ja vuorenpeikko olisivat rakastelleet villisti Lapin revontulien alla. Mysteeriksi jääköön kuka Stam1nan kaljuista teknikoista oli tämän eläimellisen oopperan takana.

H: I love Rotten Sound. Muutama vuosi takaperin lomailin Balin saarella Indonesiassa. Suloisesti soljahdellut irtautuminen Suomi-rutiineista katkesi kuin Pulkkisen luu törmättyäni valtatien varressa seisovaan jättimäiseen poustaukseen: Rotiskot soittaisivat show’n seuraavana torstaina paikallisen tapahtuman headlinerinä. Jo samana iltana lasetin vokalisti-Keijon sähköpostiin anomuksen listapaikoille. Oli siinä ihmettelemistä tilanteen eksoottisuudessa, puolin jos toisin. Voi pojat sen ammattitaidon (l. murskaavan äänivallin) määrää, kun seitsemän paikallisen muovihevibändin jälkeen RS lasautti settinsä käyntiin kaatosateen rummuttamassa trooppisessa urheiluhallissa. Jo ensimmäinen isku oli tappava. Kuten paikallinen pirtukin. Ja samankaltainen, pirtumaisen tappava toimitus jatkui Suomen Pakkahuoneella, 18. heinäkuuta.

kp: Ennen Rotiskojen illan turpasaunaa ehdimme nautiskella Tammerkoskesta Antin kanssa kera skumppalasien. Vai menimmekö tänne jo heti pizzan jälkeen? Noh, joka tapauksessa, saimme seuraksemme myös jonkun paikallisen sankarin, jolle Antti lahjoitti folioon rakkaudella käärityn pitsan jämät. Lupasimme miehen illan vieraslistalle, ja listalle hänen nimi myös sujahti. Tarina ei kerro tuliko hän koskaan paikan päälle.

P: Pakkahuone ja Tampereen klubi ovat mukavia keikkipaikkoja. Ruoka on hyvää ja yleensä keikin jälkeen pääseen saunaan. Myös Pakkiksen ilmapiiri isoine lavoineen ja onneksi toistaiseksi yleisöineen saa sydämen sykkimään kiihkeänä. Täytyy myöntää, että tästä keikistä ei ole juuri muistikuvia, kai se sitten on mennyt hyvin? Rotisko tietty jyräsi yleisön kuumaksi.

kp: Miulle jäi sellainen muistikuva, että olisimme kehuneet tätä äärimmäisen kuumaa kesäkeikkaa yhdeksi kauden parhaista. Sovitaan, että se oli hyvä! Rotten Sound oli myös aivan saatanan kova, ja ehdin vilkaista Medeiaakin parin biisin ajan leuka lattiassa ihmetellen heidän vauhtia. Vielä on kesää jäljellä…

24.7. Nosturi, Helsinki: Nestorin häät w/ Anal Thunder

H: I love Anal T. Liekkö ollut ainakin Kai-Pekan sormet likaisessa pelissä, kun Nestorin häitä ideoitiin…? Lisäksi myyjämme Koskinen, vanha tanssimusiikin ystävä. Tekijä ja motiivi kuka tahansa, oli tämä yhteiskeikka konseptina täyttä rautaa, heinäkuisena grilli- ja iskelmäpunk-tuokiona keskellä Helsinkiä.

kp: I love Anal! Jeps, jossain kohtaa pohdimme Raaka-Arskan kanssa vielä tässä vaiheessa salaisena olleelle Karmarockin keikalle kaveria. Joku keikka taisi jo peruuntua loppukeväällä ja sitten pikkuhiljaa ajatus Etelä-Karjala -teemaillasta alkoi konkretisoitua. Ja onhan tämä suuri kunnia päästä jakamaan lauteet näiden hienojen lappeenrantalaislähtöisten nuorukaisten kanssa.

E: Pitkään on kartettu ohjelmallisesti alkoholia keikkojen yhteydessä, mutta tämän haistoi olevan poikkeus viimeistään siitä hetkestä, kun kotona sovitteli pukua kaulaansa ja kirjoitti Junnu Vainion nuotteja junassa matkalla Helsinkiin.

P: Anal Thunderin jätkät on pahoja jätkiä. Juuri siksi heidät pitikin kutsua lämmittelemään Nosturin lauteita. Tottakai Saimaan norpan tukijärjestön tukeminen lipputuloilla oli myös näiden Etelä-Karjalaisten mieleen. Oli aika laittaa pyhävaatteet päälle. Tältä keikiltä ei puuttunut veljesrakkautta eikä hassuja tilanteita. Muistaakseni laulu- ja bassotaiteilijat taisivat ottaa miestä vahvempaa ennen keikkiä, mutta  ylilyönneiltä vältyttiin ammattilaisen lailla. Olihan Nosturin alakerrassa grillikin kuumana. Ja kyrsää riitti.

kp: Myös kasvisvaihtoehtoja, se oli tiukka ehto näille makkarabileille. Sain kyseenalaisen kunnian toimia DJ:nä alakerrassa, eli soitin kotoa roudattua musiikkia muun muassa Olavi Virralta ja Tapio Rautavaaralta. Alkuillasta homma oli viimein ohi ja pääsimme koristelemaan lavaa hääteemaan sopivaksi. AT:n Ruokonen ehti hauskuuttaa meitä myös bäkkärillä ennen keikkaa kertomalla, että Nosturin henkilökunta tiedusteli AT:n teknistä raideria, johon Janne osasi vastata ”kori bissee ja kossu”. Parasta! Anaalit vetivät aivan helvetin hyvän keikan, minkä jälkeen olikin aika lähteä itse tasapainoilemaan lavalle. Häiden juontajaparista, eli Härkösen Jussista ja Kaisu Kärristä vähemmän karvainen Kaisu osallistui myös lavalle huutamaan suunsa puhtaaksi. Loppuvaiheesta keikkaa sain hienon idean ja menin pitin kautta soittamaan Lääkkeen vikan kertsin yläkerran takakaiteelta. Siis sen päältä, missä voi pitää kaljaa, mihin just ja just mahtuu kenkä. Alas ei ollut onneksi kuin vajaa viisi metriä, suoraan miksauspöytien ja/tai miksaajan päälle. Onnistunutta stunttia piti juhlistaa vielä encoressa daivaamaalla PA-pinon päältä yleisöön. Näin toimii ammattilainen. Illan kruunasi yhteislaulu ”Vanhoja poikia viiksekkäitä” molempien bändien ja juontajien noustessa lavalle. Hieno ilta!

kp: Ja tässä vaiheessa oli jo hyvä aavistus siitä, että yhteistyö Anal Thunderin kanssa saattaa jatkua erikoisella tavalla. Ja tätä kirjoittaessa, marraskuussa 2015, on tiedossa, että yhteistyö tulee edelleen jatkumaan tavalla tai toisella. Halusitte tai ette!

25.7 Karmarock, Harjavalta

P: Karmarock oli meille uusi tuttavuus, mutta oikein mukava sellainen! Majoituimme pitäjän kai ainoassa motellissa, jossa sai kokea aikamatkan suoraan 80-luvulle ellei vielä kauemmas historiaan.

kp: Matkalla pääsimme kuuntelemaan ekoja miksauksia kuun alussa nauhoittamistamme uusista biiseistä. Kaunis kesäpäivä, hyvä bisse ja uusia kappaleita tällä porukalla. Ai jumalauta, että toimi. Olimme onnellisuuden lähteellä. Ja vissiin myös pikku jurrissa. Mutta Karmarockista ei ollut juuri mitään odotuksia, muuta kuin se, että monet ovat kehuneet festarin hyvää tunnelmaa. Ja eipä paikan päällä tarvinnut kauaa ihmetellä, kun kehuun pystyi aivan täysin samaistumaan. Todella sympaattisen oloinen ja hyvin järjestetty festari. Kyllä se Ylppö jotain osaa!

P: Keikki oli oikein mainio ja ihmisiä oli paljon. He olivat kauniita ja hymyilivät. Joku tarttui jalkaan. Ilmeisesti bändikin oli odotettu vieras, vaikka etukäteen esiintyjiä ei julkistettukaan.

H: Herra Ylppö syöksyi yön pimennyttyä Karman ruokailutelttaan pitkän pöytämme keskelle, suoraan omalta keikaltaan. Mies oli hikinen, kiihkoissaan ja erittäin tyytyväisen makuinen tuoreeltaan päättyneestä esiintymisestään. Kiihkomieli suostui ruokailun ja rock-keskustelun lomassa myös yhteisfotoon, joten aloin ideoida miehelle jostakin läksiäislahjaa. Muutamia minuutteja myöhemmin keikkabussimme Luziferissa soi äänekkäästi keikkapaikkojen poistumismusiikki (Rockyn soundtrack), Herra Ylpön vielä seisoessa ovensuussa turinoimassa. Silmiini sattui bussin pöydillä iät ja ajat pyörinyt puinen, jättimäiseltä fallokselta näyttävä pullonavaaja. Se on tuntunut aina anonyymille kapineelle, kukaan ei taida tietää mistä se oli alunperin kännihuumorimme maskotiksi ilmestynyt. No, iskin halkokellin Frankille kouraan, toivottaen sujuvaa loppuiltaa Harjavallan yöhön. Ylppö katosi takaisin festivaalien pimenevään kohinaan ja me suuntasimme hotellillemme. Pian työnsinkin jo kieltäni Pariisin Kevään laulajan suuhun. Miulla on edelleen sen kaverin pipo kotonani.

P: Kesän reippaimmat after partytkin koettiin Harjavallassa. Ketä meitä oli? No ainakin rakkaita kollegoita Pariisin kevät -orkesterista. Mikäs siinä! No ei mikään!

31.7 DBTL, Turku

kp: 2015 heinäkuun viidennen ja viimeisen keikan virkaa ajoi tällä kertaa Suomen persereiän, eli Turun ihka oma Down by the Laituri. Matka kiehtovaan ja pimeään pieneen onkaloon sujui pullaa leipoessa ja pyllyä heilutellessa, eli hyvin perinteistä matkustustoimintaa toimittaessa. Mutta perilläpä meillä olikin aivan muut onkalot mielessä: en nimittäin ole ainoa tästä Suomen ja välillä (l. liian harvoin) ulkomaan teitä matkaavan ryhmämme apinoista, joiden syntymästä tuli tänä kesänä tasan joitain kymmeniä vuosia täyteen. Pitkän matkan yhtyeen kanssa kulkenut Jussi ”Jusbaum / Pappa” Jauhiainen pisti miuta kympillä paremmaksi ja meni täyttämään 40 vuotta heinäkuun viimeisellä viikolla. Puimme hänet yhteislaulun siivittämänä kuninkaaksi ja päästimme hänet rahvaan joukkoon.

E: Down by the Laituri alkoi melkoisella, meistä riippumattomalla teknisellä härdellillä ja normaali keikanaluskortisolitaso oli entisestään korkeammalla, kun odotimme lupaa aloittaa yhteissoitto. Muutama kappale siinä hurahti soittotunnelmaa hakiessa, mutta onneksi kaikki kääntyi viihdyttävin päin. Ehdimme soittaa kaikki suunnitellut kappaleet ja Teppo onnistui vieläpä päättämään heinäkuun keikat sekunnilleen aikataulussa.

kp: Tämän homman vittumaisimpia puolia ovat ehdottomasti keikkojen myöhästymiset. Bändi on kuin dynamiittipötkö, jonka sytytyslanka on melkein palanut loppuun ja sitten yhtäkkiä se meinaa sammua, meinaa sammua, taas syttyy, taas sammuu jne. Ja meillä ei edes aina ole tietoa minkä takia emme pääse sovittuun aikaan lavalle, joten vanhaa lemiläistä sananlaskua lainaten vähemmästäkin ”alkaa pikkuhiljaa vituttaa”.

P: Tagas Turgu. Tästä keikistä muistan vain, että oli miksaaja-Jusban syntymäpäivä ja meno oli oikein kohdallaan. Kilpi taisi soittaa meitä ennen, niin ja olihan siellä myös Teräsbetoni, jonka hemmojen kanssa muisteltiin myös vuosikymmenen takaisia tapahtumia, kun meien ja heien ekat levyt julkaistiin. Voi Loiri, myö ollaan tehty tätä kauan. Mut ei tarpeeksi kauan.

kp: Keikka oli loppujen lopuksi hyvä, ja viivästys suhteellisen pieni, joten hyvä fiilis jäi tästäkin vedosta. Jätkät jäivät haistelemaan Suomen peräröörin tunnelmia yöhön ja meikäläinen hyppäsi suht saman tien keikan jälkeen junaan päämääränä Lappeenranta, koska halusin mennä tekemään parhaani LPRHC Festeille nyt kun siihen oli ensimmäistä kertaa elämässäni edes puolittainen mahdollisuus. E suinga me Turus soitetu? Ong viel gesä jälel?