03.06. Helsinki Ylex Pop

Alaha skargeli rohjustaa 2006 kesäkiertue – keikka nro 2

Herätys oli ongelmallinen. Peteliukset autoon ja äkkiä Helsinkiin. Itse en haluaisi perustaa hotellia. Liikaa työtä.

Kaisaniemen julkinen häpäisy kävisi toteen klo 14. Vielä kymmentä tuntia aiemmin meno oli hiukkasen eri. Nyt rohjustettiin ja vakavina: YleX:n vuoden tuorein -äänestyksen siivin Lemin Pirkka-Pekkoja vietiin Suomen maailman kartalle ja vähä äkäsee. Paikalle peloteltiin saapuvan lähemmäs kolmattakymmentä tuhatta korvaparia, keikka lähetettäisiin suorana yleisradion verkossa ja koko pelleily oli määrä taltioida kahdeksan kameran voimin. Miettikääpä sitä kun panette maaten – mitä sie sanosit siihen mikkiin?

Mie koitin seuraavaa: ”Nyt leikitään että te tykkäätte musiikista ja me koitamme olla kiroilematta”. Tarjosin myös seuraavia: ” — olipa muuten todella typerä välispiikki, ei perkele… Ei saa kiroilla” ja ”Mutta noinnii nainnii juuh”. Äiti lähetti tekstiviestiä että hyvin se meni. Oli kuulema suggeroiva meininki. Heh hee.

Aika erikoistahan tuo oli, mitäpä siitä kertomaan? Avausaktina louhimme soundcheckin vipoksi, ihmeteltiin maailman suurinta lavaa, jätettiin kamat valmiuteen ja vaihdettiin päälle keikka-asut. Itse laitoin kahluusaappaat. Jatkuva sade kasteli vehkeet (eli soittimet) huolella ja kylmä oli. Paikalla oli jättimäisen kouran nakkaama armeija sadeasuisia kekkuleita, eturivissä pitkätukkaa ja nuorempaa ryhmää… ei nyt ehkä sitä kolmeakymmentä tuhatta, mutta ainakin viisisataa. Isoon tyyliin järjestetyt kansanjuhlat starttasivat just eikä melkein klo 14 ja Pulttibois kiipesi lavalle tyrimään koko kekkerit.

Puolen tunnin setti tarkoitti seitsemää kipaletta. Louhimme heti kärkeen avausbiisi UKK:n reisille noin kuudessa kohdassa kipaletta, itseasiassa milteimpä joka 30. sekuntti. Monitorista kuului vähän mutta lujaa, pitti pyöri kurapaskassa erittäin kivalla intensiteetillä ja show ryöpsähti eetteriin.

Valojen erikoisasiantuntija Leinonen valitteli sittemmin lux-asioiden hoitelun kinkkisyyttä tällaisella tuhannen polttimen keikalla, vaan Ylen luovuttama dvd-tallenne kertoi näin jälkisilmällä aivan muuta. Näytti nimittäin ”suht kuumottavalle” nähdä uuden albumin liekitetty naikkonen valoseinällä kymmenmetrisenä, heti jättimäisen verenpunaisen merimaiseman jälkeen. Vai alkoiko lääkkeet haihtua verestä? Ei, kyllä se Jägermaister nämä aiheutti. Erikoista. Äänen puolesta jälkianalyysi paljasti mm. toisen kitaran liittämisen mukaan äänikuvaan jopa kolmannen biisin kohdalla. Viiden laukauksen playback-välispiikit jäivät pyörimään ns. ajatustasolle, mutta onneksi kylmästä kesäsäästä (ja paskasta bändistä) johtuvat soittimien epävireisyydet peittivät biisin kokonaan alleen.

Mitäpä siitä kertomaan enempää. Keikka meni ihan jees, kitaristien langattomat toimivat ja kaikilla oli niin mukavaa. Heti erikoisuuden jälkeen suoritettu mediakylpy karisti sanallisen suolen tyhjyysporukoihin, tulipa nimittäin annettua lausuntoa mm. Oho!:lle ja Seuralle. Vaikka keikkojen suora televisionti alkoikin (täysin ymmärrettävästi) vasta Stam1nan jälkeen Smakin luokkaretken jamituokiosta, pääsi Lemin Manitpois-nelikko kertomaan ongelmistaan TV2:lle livehaastattelun muodossa. Näyttivätpä sitten kaksi viimeistä tsibaletta koosteena, joten eipä jäänyt sekään sitten kokematta. Aikamoista, aikamoista.

Kaljaa ja saippualta maistuvaa riisikanaa kitalakeen, Wallu kainaloon ja diggailemaan Stadin Irinaa. Eipä herkkua tämä tämmönen, on nimittäin epäkelvolle jälkipolvelle sotatarinoita kerrottavana. Sovittiin myös paitavaihtarit PMMP:n kanssa (jo toistamiseen – toim. huom.) ja louhittiin landeäijät nelipyöräiseen huvilootaan. Yksi sammui autoon, mutta kaljaa sai onneksi lisää huoltoasemalta, kuten myös Wieninleikettä ja hervottomia jäätelöannoksia suklaatahnalla.

Ensi viikon Senaatintoria odotellessa.