Lemiläinen miljonääri Jorma Thaimaa-lomalla.
H: Kolme viikkoa oli kulunut maantiekiitäjän siivin. Lumi oli tullut, mennyt, palannut takaisin. Viimeinen työviikko valkeni pahaenteisen kiireisenä. Silmäpussit kaikuivat tyhijssä käytävissä… Mutta missä oli Teppo ”Kake” Velin…?
P: Viikonlopusta toivuttua oli aika istua taas tarkkaamon rumpujakkaralle ja aloittaa kitaramelodioiden ja soolojen soittelu. Soolosoundia ei tarvinut kaukaa hakea. Hyväksi havaittu, jopa signature-soundiksi muodostunut Mesan Stiletto ja Ibanezin valkoinen Jemi toimii miun korviin ja erottuu miksauksessa. Muistaakseni signaali buustattiin Bad Monkey -spedulla. Siinä sitä aamut aloitettiin puurolla, kaffella ja sormien lämmittelyllä. Soittelin soolot niinkuin omasta elämästäni. Torstaina melodiat ja soolot oli soiteltu ja koiteltu talteen ja oma osuus oli tehty. Otin ansaitut mitalikahvit. Pullalla tietty. Ihmiset, pulla päivässä pitää lekurin loitolla. Pulla. Pulla. Ja puuro.
E: Juuri viikon alkupäässä, Pekan sooloja hieroessa, alkoi hiipiä päähän reaaliteetti: tässä saattaisi sittenkin tulla vielä kiire kollektiivilla. Jouskarin kaukonäköisyyden ja neuvojen ansiosta olin luottavaisin mielin siihen, että kovalevylläni lepäsi jo suurin osa valmiita kiippariraitoja itsenäisesti työstettyinä, mutta oman tontin maaliin vieminen olemattomalla päätarkkaamoajalla kieltämättä nosti kylmän hien niskaan. Lätkimme materiaalia projekteihin sitä mukaa, kun solistiset osuudet olivat purkissa, jotta kappaleet vaikuttivat mahdollisimman kokonaisilta ja kirjasin punaisen kirjani sub-chartiin, mitä vielä uupui.
P: Siun toinen äänityspiste oli kyllä neronleimaus. Olisi tullut oikeasti kiire, jos myös kaikki kiippariosuudet olisi tehty Jannen kanssa tarkkaamossa.
Pekka Olkkonen ja ikkunayllätys.
kp: Jep, ja myöhemmin tällä viikolla ”Hipin studio” tuli myös tarpeeseen erilaisia addi-juttuja nauhoitellessa. Tähän asti tosin E-studiossa tapahtuneet asiat ovat pysyneet mysteerinä kaikille. Siellä se urkuri on istuskellut päivät pitkät, välillä hiljaa, välillä kiroillen ja välillä pyytäen sulkemaan oven. Kukaan ei tiedä missä vaiheessa prosessia mennään. Mustien ja valkoisten palikoiden maailma on ehkä pikkuhiljaa aukeava myös meille tämän viimeisen viikon aikana.
H: Oli myös suunnitteilla äänitellä Emilin tonteilla ns. taustalaulufillejä, yksinkertaisia ja melko mekaanisia suorituksia. Tähän toimeen emme ikinä kuitenkaan ehtineet. Viimeiset päivät ja tunnit täyttyivät kysymättä, varkain. Kylmä ihmishera kihelmöi paidan alla selkämyksessä. Ohimoita kutitti.
kp: Pitkään takaraivossa kytenyt Katatonik-kappaleen ö-osa oli edelleen levällään kuin hanuri pakkasessa. Nyt oli ryhdyttävä tositoimiin. Otin läppärin, kitaran, kellopelin ja kävin odottamaan mp3-filua Emililtä. Miun ei olisi tarvinnut odottaa kymmentä minuuttia kauempaa, mutta turhauduin jo neljännen minuutin kohdalla ja rupesin säveltämään koneella jonkin sortin räppiä. Aivan saatanan järkevää ajankäyttöä, varsinkin kun käytin tähän pelleilyyn loppujen lopuksi miltei kolme tuntia ja kaikki energiani. Noh, ryhdistäydyin lopulta ja pääsin asiassa eteenpäin puolen yön kieppeillä. Helvetisti raitoja päällekäin ja kaikki yhteensopivat sekä -sopimattomat nuotit käyttöön. Olin tyytyväinen lopputulokseen, mutta koska osiota ei tarvinut nauhoittaa saman tien jätin aivopieruni muhimaan yön yli hopeiseen, litteään kattilaan.
Viimeisen viikonlopun mieskuoro. Mukana Teemu Leinonen.
H: Kömpiessäni ylös keittiö-taukopaikalle hörppimään vettä sain kuulla ohimennen Kai-Pekan räp-teoksen. Kokemuksena se oli hämmentävä, shampanjamaisen pirtsakka, uuden koulukunnan häivähdys. Toivottavasti se jäi kuitenkin talteen?
kp: Jäi se. Ja niinhän siinä sitten kävi, että sain Katatonikin c-osaan hyväksynnän retkueelta ja totesimme ettei miun kannata käydä opettamaan sitä tässä kohtaa Peksille, vaan saisin itse kunnian lurauttaa kitarat narulle. No mikä ettei! Strato kouraan ja kohti Moskovan mollimarkkinoita!
H: Strato, jota soitimme tälle levylle itseasiassa yllättävän runsaasti. Heleä saundi puhdistaa kokonaiskuvaa suuressakin äänimassassa, suosittelemme lämpimästi!
kp: Viikon loppuvaiheilla menetin neitsyyteni, nimittäin stemmalauluneitsyyteni levylle. Pääsin kokeilemaan keuhkojani pariin kappaleeseen. Kokemus astua Antin asuttamaan pieneen koppiin oli ahdistava ja pelottava, koska aiemmin olen tottunut vain huutamaan tai örisemään jotain. Huutamista ja kiljupunkkarirääkymistä pääsin suorittamaan tälläkin kertaa, mutta puhtaasti laulaminen jännitti enemmän. Toki ne tulevat olemaan valmiissa tuotoksessa taustaelementteinä, mutta ainakin studiossa tuntui sille, että ne tuovat jotain lisäväriä palettiin.
Lähdön tunnelmaa Lehmon keittiössä.
H: Kai-Kai lauloi hienosti. Duetointimme Pala palalta -kappaleessa toimittui kuin nyrkki sialle. Juuri kuten mielikuvissa suunnittelinkin. Välillä myös herra Joutsenniemi sai innostuksen, jostakin tietystä stemmasta, sännäten koppiin itsekin. Kahteen kappaleeseen saimme aitoa Keravan kurkkua. Janne did it again (sama tapahtui myös Rajan äänityksissä, kts. kappale Muuri, D-osa).
P: Vaikka soittovastuuta ei enää ollutkaan jäin tietysti norkoilemaan ja seuraamaan levytyksen viimeisiä vaiheita. Perjantai oli toivoa täynnä ja saisimme vieraita muuten niin eristettyyn majaamme. Pihaan kurvasi Ranger ja ulos astui Joutsenon Ranger eli Chief. Chief on hauska seuramies, mutta viihtyy myös aivan hyvin omissa oloissaan. Perjantaina pääsin itsekin sivistyksen pariin, kun hain seuraksi Jojensuusta luottograafikomme Leinosen Teemun. Lisäväki oli tarpeen, kun viikonloppuna itse kukin joutui venyttämään äänijänteitään. Köörejä tehdessä oma olematon laulutekniikka aiheutti sen, että ääni lähti heti, mutta Huurun muutamalla ohjeella ääni saatiin auki ja myös korkeammat kuorot narulle.
E: Mullikuoro pienehköön koppiin pakkautuneena tiristelin omia viimeisiä elementtejä viimeiselle tuomiolle (ja pitihän niihin vielä etänä palata studion jälkeen) paradoksaalisesti studion isoimmassa tilassa, laulukopin äänieristetyn lasin toisella puolella. Vilkuilin välillä koppilaisten mykkää mesoamista, mutta ilman audiota ja tekstitystä lopputulos oli täysi yllätys, kun ryhmän lopetettua kokoonnuimme tarkkaamoon: porukallahan oli täydet juhlat käynnissä! Olimme siis vähintäänkin maalisuoran loppumetreillä.
P: Myönnettäköön, tunnelma oli korkealla, kun köörit olivat valmiit ja kuunneltiin porukalla lähes valmiita tekeleitä.
kp: ”Saarnamies vs kirkkoväki” -kuoro oli ehdottomasti yksi erikoisimmista studiokokemuksistani. Lauantai-iltaa voi viettää monella eri tavalla, eikä Huurun babtistikuoron toteuttaminen ole ollenkaan sieltä huonommaista päästä.
H: Se oli ruma idea.
Pukki ja tontut jo matkaan käy.
P: Kiirehän siinä sitten kuitenkin lopulta meinasi tulla ja sunnuntaipäivä käytettiin vielä äänityksiin. Hyvästelimme lennolle lähtevän Jouskarin ja studioisännän Kimmon. Iltapäivällä kamat nippuun, Gay-bussin kyytiin ja matka Etelä-Karjalaan alkoi. Vaikka projekti oli valmis, emme kuitenkaan ehtineet varsinaisesti kuunnella kappaleita läpi viimeisenä päivänä. Lähdöntunnelma oli ristiriitainen, minkälainen levy siitä nyt tuli? Tätä kirjoittaessa olen kuullut jo kahden Ruotsista lähetetyn miksatun biisin ja hymy nousi kasvoille. Joskus omiin tekemisiin on nähtävästi myös hyvä ottaa etäisyyttä ja kuunnella tuoreella korvalla. Jos albumia pitäisi jotenkin kuvailla, niin sanoisin, että tämä on ehkä maalailevinta Stam1naa tähän mennessä.
kp: Haikeus ja helpotus läpsivät kasvoja kamoja purkaessa. Lauseet ”Se oli siinä – oliko se jo siinä” kaikuivat päässä etsiessäni viimeisiä piuhoja studion lattialta. Päällimäinen fiilis levymateriaalista on se, että tästä on tulossa todella vahva tarina ja kokonaisuus, eikä todellakaan vähiten Antin sanoitusten osalta. Musiikillisesti yhtäläisyyksiä on pitkin levyä, ja voin taata, että levyllä on paljon sellaista tavaraa, jota tältä bändiltä ei ole aiemmin kuultu.
P: Illan suussa roudasimme vielä kamat treenikselle ja seuraavana päivänä olisikin sitten valokuvaussessio levyä varten. We are busy guys! Kiitokset vielä tätäkin kautta kaikille äänitysprojektiin osallistuneille! Mie jään odottelemaan muita miksattuja biisejä!
PS/H: Muutamia kuukausia aiemmin, kesähämärän sfäärissä, omassa sängyssäni, kanankoivet vällyn alla lämmeten lueskelin erästä puhetaitoa käsittelevää kirjaa. Lupsaava lukeva katseeni pysähtyi äkisti erään erityisen sanan kohdalla: kyseessä oleva yhdyssana oli muodoltaan kaunis, jotenkin hieno, helposti lausuttavissa, monia mielikuvia herättävä ja merkityksineen rikas. Runsaasti vokaaleja. Sekunnin sisällä tajusin törmänneeni helmeen, ajatukseen, joka tiivisti jo pitkään mielessä ristitulta lentäneet ajatukset. Se näyttäytyi ankkurina. Tuijotin yhdeksää kirjainta. Ymmärsin löytäneeni villakoiran ytimen. Villakoiran ydin oli ”Elokuutio”.
KOMMENTOI