Kesä 2015 1/3: Provinssi

Taustoistusta syyskuussa, Hyyrynen: Harvinaislaatuisesti aiomme kertoa yhtyeen toiminnasta kokonaisin kesäkuukausin. Niin paljon on tapahtunut, ettemme ole ennättäneet liiemmin edes rakkaita kotisivujamme päivittelemään. Erikoislaatuinen keikkailu, uuden seitsemännen albumin työstö ja rehelliset yksilökiireet ovat pakottaneet toimimaan periaatteella ”parempi myöhemmin kuin ei ollenkaan”. Nyt kuitenkin olemme Kai-Pekan kanssa keittäneet kahvit, ostaneet paikallisen leipomon pullatuotteet ja lunastaneet kuntosalikortit valmistautuaksemme kirjaamaan kaiken ylös – totuutta muistelleen, loput valehdellen!

Kesäkuu 2015: Provinssi-treenaus

Kp: Me aloitimme aivan kesäkuun ensimmäisenä päivänä tehotreenit LPR:an Taidekoulu Estradin tiloissa. Maanantaina alkaneisiin treeneihin Emil estyi pääsemästä, joten vedimme ns. old-school-kokoonpanolla Stam1nan kahden ensimmäisen albumin sisältöä. Siitä lähti valmistautumisemme aivan älyttömään Provinssi 2015 -spektaakkeliin. Biisejä oli rapiat 50. Sitouduimme harjoittelemaan aina juhannukseen saakka pelkästään tuota festivaalia varten.

H: Niin… Neljän albumikokonaisuuden soittaminen neljänä päivänä peräkkäin ihastutti ideana. Ja raivostutti treenaamana. Koko spektakularin mittakaava alkoi hahmottua todellisena vasta noina aikaisina, kuumina harkkapäivinä. Kesäkuuhan oli keliltään maukas, mikäpä sen parempaa kuin vetäytyä siis suuren liikuntasalin sisuksiin möykkäämään ankaran pizzakuurin voimin.

Kp: Ensimmäisellä viikolla käytimme ns. levy-per-viikko-metodia. Homma eteni loppupeleissä yllättävän hyvin, koska olemmehan vuosien saatossa pyrkineet aina tuomaan vaihtelua keikkasetteihin eri levyiltä varioimalla. Tästä rohkaistuneina päätimme päättää viikon helpohkolta tuntuvan tehtävän edessä: soittamalla kaikki neljä festivaalialbumia putkeen. Debytin kohdalla homma luisti kuin rasvattu, UKK oli kuin polkupyörällä polkemista ja Atlantis oli kuin linja-autolla seinään kolaroimista. Tämän vuoksi päätimmekin jättää urakan itseasiassa kesken, siirtyen viikonlopun viettoon.

H: Olikos se Apina-reissu (Lucky Monkeys -ravintola)?

KP: Kyllä on ollut.

H: Emilhän ei soittanut varsinaisesti yhtikäs mitn kahden ensimmäisen albumin raidoilla (lukuunottamatta UKK:lla olevia pieniä taustalisäyksiä), jouduimme siis myös sovittamaan vanhoja kappaleita jälleen ns. nykyisen Stam1nan muotoisiksi. Syy? Jotta Emil ei saisi lekotella kahden ensimmäisen albumikeikan yhteydessä herra Maggiksen kera. Töihin, Hippi! Työlästä toimintaa.

Kp: Provinssin spektaakkelia oli suunniteltu eri näkökulmista, sekä bändin, että erinäisten yhteistyökumpaneiden kanssa koko kevät. Ja yksi tärkeimmistä asioista on tietysti ollut vierailijoiden saaminen lavoille esiintymispäivänä. Viimeisintä albumia lukuunottamatta suurinpiirtein kaikilla muilla tuntui olevan aikaa ja mahdollisuutta lähteä Seinäjoelle mukaan. Pääsimme myös treenaamaan muutamien vierailijoiden kanssa (Sonja ja Kaisu Atlantiksen ja debytiun laulajista, Timo Mäkynen Atlantiksen spiikkaajana).

H: Kulissitoiminta edellytti keväällä myös keikkojen ”designaamisen” lavasteiden, taustakankaiden, vaateparsien, pyro- ja videoseinätekniikoiden osalta… Halusimme tehdä jokaisesta keikasta omannäköisensä, mutta myös sisällöltään niin, ettei esimerkiksi Viimeinen Atlantis -keikalla suunnitellusti esiteltäisi yhtään välispiikkiä. Halusimme kunnioittaa kunkin albumin visuaalisuutta ja henkeä.

Kp: Kahden ja puolen viikon treeneistä huolimatta en voi rehellisesti sanoa lähteneeni Provinssiin sataprosenttisella luottamuksella homman läpimenoa ajatellen.

H: En miekään. Pelotti.

Kesäkuu 2015: Provinssi

H: Tiistai ja debytti-keskiviikko. Täytin juhannuksena 35. Muistan hämärästi nähneeni Kai-Pekan Punkaharjulla tuolloin, tuplajuhlissa. Sain lahjaksi laskuvarjotandemhypyn. Olin siis valmis kuolemaan: Provinssissa tahi Utissa. Noh, saavuimme rytinällä Seinäjoelle tiistaina 23.6. ja yllätyimme välittömästi positiivisesti. Meille, featuring-artisteille ja crew’lle oli järjestetty koko projektin ajaksi erillinen talomajoitus kivenheiton päästä juhla-alueesta. Meillä oli sauna, omat sängyt, pihagrilli ja sydämellinen emäntä Mari täyttämässä jääkaappia jogurtein ja makkaroin. Lauteenpuhtaina painelimme sänkyihin odottamaan keskiviikon starttia.

Kp: Sehän ei riittänyt, että tulemme tekemään musiikillisesti historiaa järjestämällä itsemme kuseen, vaan Provinsiin oli järjestetty myös erillinen Camp Stam1na. Eli muista leirintäalueista erilleen rajattu leirintäalue, jossa bändin hc-fanit majoittuivat. Pyrimme järjestämään jokaiselle festivaalipäivällä jotakin ohjelmaa Camp Stam1naan, ajatuksena viettää noin tunteroinen fanien keskuudessa kisaillen, tai sitten vain jutustellen. Ensimmäisenä päivänä yritettiin tehdä maaleja.

H: Eli scorettaa! Hauskahan sitä oli alkujännäilyn jälkeen nähdä faniporukkaa suorittamassa hullunhauskoja maalipotkuja, taustalla kumisevan festaribasarin soidessa ja ilolienten läikkyessä sateisessa Suomen kesässä. Vaikkei aivan kaikki ennättäneetkään ensimmäiseen ryhmähassutteluun, oli tulevina päivinä lisämahdollisuuksia luvassa. Ja tuona iltana Stam1nan debytin moshpit!

Kp: Keskiviikon aikana myös tulevien päivien rytmi alkoi hahmottua: aamupäivällä ylös kahvinkeittoon, ajo shuttlella treeneihin soittamaan läpi kunkin päivän levyä (treenikämppänä toimi paikallinen äänistudio), takaisin omakotitalomajoitukseen, safkaamaan, sieltä suoraan Camp Stam1naan, yleensä tässä vaiheessa iltaa oli aika mennäkin jo valmistautumaan keikalle. Ja mikäpä siinä, kiva puuhailla poikien kanssa!

H: Ja tyttöjen, sillä Kaisu Kärri Susivainaa-orkesterista oli ensimmäisen levyn lavavieras. Hän lauloi oikeaoppisen katkelmansa Sananen lihasta -biisiin, plus vetäen Koe murha! -säkeistöihin nasevat tulkintansa. Meitä kaikkia tämä ensimmäinen keikka ei aivan niin paljoa tainnut jänskättääkään… Vai jännittikö?

Kp: Kyllä muuten jännitti.

H: Noh, täsmällen 10 vuotta aiemmin samalla paikalla soitimme debytin kappaleita, korkaten bändin todellisen festivaaliuran. En muista montako päätä tuolloin 2005 oli teltassa, mutta nyt katos oli aivan umpitäynnä. Ulkoreunoja myöten. Moshpit oli fakta, itse takkeruin 1996-vuosimallin farkkuliiviini parin biisin ajaksi, mutta muuten muisto keikasta on vain positiivinen. Suoritimme tehtävän! Debytti läpisoitettu as planned!

Kp: (miettien pitkään) Se oli aivan turvoksissa oleva teltta, keikka oli hyvä, en siitä muuta juuri muista.

H: Putki oli avattu. Crew jäi purkamaan lavaa seuraavan päivän tehokkaalle siirtymälle. Perusrutiiniin, normistooni kuuluva keikan jälkeinen raipatirai ei käynyt pirtaan. Keikan loppuessa kello ei ollut vielä hirveästi, mutta lepäämään oli pyrittävä. Vähintään äänijänteiden takia. Kävelin Kaken kanssa alueen läpi, väsyneinä ja onnellisina, pysähtyen vain katsomaan hetkeksi Musen päälavashow’ta. Mutta kuinka kävikään ”kotipihan” grillillä…? Makkara poskeen ja lilli huulille.

Kp: Päätimme lähteä Emilin kanssa vilkuilemaan Musea ja yllytimme mukaan Provinssin ajan meille lapsenvahtina toimivan Jenni ”Pekka Rinne” Pekkarisen Fullsteamilta. Muse oli Muse. Valtava show ja mutainen kenttä, kera parin maistuvan lillin ja vesisateen toivat festivaalit takaisin sydämeen.

Kp: Atlantis-torstai. Levyn esittäminen poikkesi tyylillisesti eniten totutusta perusrutiinista. Ehkäpä tuon vuoksi osalle bändistä tämän levyn läpisoittaminen on vienyt eniten yöunia. Tämän päivänä keikka tulisi lähentelemään jopa enemmän teatteriesitystä, kuin periteista Stam1na-keikkaa. Kimppuun siis!

H: Kaikkien keikkojen osalta oli valmistelu tallennusjärjestelmiä, niin kuvan kuin äänenkin osalta. Me muusikot emme näitä aktiivisesti tuolloin ajateltu, joten jälkikäteen, kun itse kuulin ettei juuri tuo VA-keikka tallentunutkaan kovalevyille kokonaisuudessaan, vitutti. Ja vituttaa vieläkin. Sillä juuri tuon keikan olisin näistä halunnut nähdä, kokea, haistaa ja maistaa. Paikalla oli jokainen levyllä esiintynyt tyyppi (Timo Mäkynen spiikkaajana ja ”kertojahahmona”, Perttu Apocalyptiasta sellossa, Andi FM2000-yhtyeestä lauluissa ja Sonja Kangastalo taustalauluissa), kaikki asiaankuuluvasti punaisine kravaatteineen puvustettuina, taustallamme giganttinen videoscreeni kappalekohtaisella sisällöllä synkronoidusti loistaen… Uuh-la-la.

Kp: Päivällä hyvin sujuneiden treenien jälkeen oli aika jälleen siirtyä Törnävän leirintään ihmettelemään Camp Stam1nan meininkejä. Tänään oli vuorossa Elämäsi iskurepliikki-kisa. Siinä sitä sitten oltiin: 50 ihmisen edessä, rivissä, ja yrittäen elää elämäämme, kun ihmiset vuorotellen kävivät enemmän tai vähemmän asiallisesti ehdottelemassa pariutumista. Koska emme olleet enää vuosikausiin eläneet 1900-vuosiluvulla, tämän kilpailun voittajaksi valikoitui mies, yksinkertaisella ”anna p*llua” -huudahduksella.

H: Ja olihan siinä myös rivon käsimerkin vilautusta ryydittämässä sanomaa. Kokonaisuus ratkaisi, jury oli yksimielinen. Voittaja, kuten aiemmat ja tulevat, saivat palkinnoksi t-paitaa, mutta myös mahdollisuuden osallistua lauantain päälavakeikan yhteydessä esiteltävään Kalmankansa-kulkueeseen. Kaipa sitä on melko harvinaista kivuta Provinssin päälavalle. Hyvä palkintoidea!

Kp: Aurinkoiseen kesäkuuhun tottunut Länsi-Venäjän asukki oli jo toisena festaripäivänä kusessa ja kurkku kipeänä Provinssin pakkasissa. Ennen keikkaa juomana toimi hyvin pitkälti tee, tee ja tee. Välillä jopa terästetty tee. Mutta onneksi tässä on vuosien saatossa tottunut valitettavasti soittamaan myös kipeänä. Päällimmäinen tunne odotellessa Atlantiksen alusta loppuun esittämistä oli kuitenkin jännittyneen positiivinen.

H: Atlantis esitettiin myös teltassa, jossa valoshow pääsi oikeuksiinsa. Ennen rymyryhmäämme samaiselle lavalle kipusi Turbonegro. Ihailtava bändi. Esittelin heille kitarastäkissä lojuvaa Norjan lippuani. Laulaja kysyi vastareaktiona juuri ennen lavallenousuaan, että ”how do you say vodka and knives in Finnish?”. Toimi välispiikkimateriaalina. Kas niin, olimme koko yhdeksänhenkinen ryhmä puvustettu, pumpattu teellä ja muutamalla oluella taistelukuntoon ja kiipesimme kylmähköön teltta-atmokseen suorittamaan kauden vaikeinta settiä.

Kp: Alkukeikka tuntui hankalalta, tai sitten se johtui siitä että esimerkiksi eturivin läheisyydessä olleet ihmiset eivät tienneet mihin olisi pitänyt keskittyä. Viiden speden lisäksi lavalla oli myös kaksitoistametrinen videoseinä. Kuitenkin viimeistään Andin tultua lavalle meuhkaamaan ja julistamaan aloimme olla myös bändinä ns. kotona. Ja loppukeikka oli yhtä juhlaa.

H: Biisien välit oli harjoiteltu tarkkaan ja kirjattu ylös lappuihin. Toiminta oli kuin käsikirjoituksen mukaista koreografiaa. Vastaavaa sekunttitarkkaa valssia harvoin kokee itse. Silti osuimme maaliin. Nimikkobiisin loppuosan käynnistyessä olo oli itkuinen. Kuin valtava taakka olisi sulanut jalkoihin ja onni täytti rintapielet. Oltiin aika kovia sällejä, saatana. Ryhmäkumarrukset sinetöivät kruunun, muutuimme kurpitsoiksi ja kesäkuun yö taittui jo perjantain puolelle. Ehdottomasti henkilökohtaisia huippuhetkiä esiintyjänä.

Kp: Hyvin menneen setin jälkeen juhlistimme ja nostelimme maljoja vielä hetken majapaikkamme pihamaalla. Sekä saunan lämmössä, kunnes kello alkoi tulla perjantaiaamuna seitsemään. Hieno ilta.

H: Uudet kymmenen käskyä -perjantai. Homma käynnistyi jo varsin tutuin päivärutiinein. Illalla oli luvassa Saarilava, paikka, jossa olemme soittaneet lukuisia kertoja. Pyromaniasta huoleti tuona iltana Miika Spesial FX:ltä – luvassa oli palavaksi feikattavia mallinukkeja, liekkipuhaltimia, räjähdyksiä ja elämää suurempi taustalakana, grafiikkaana tuttu levyn kansi. Sovimme pukeutuvamme pelkistetysti mustaan: Kake tietysti unohti oman paitansa, Kaikka ei muistanut hommata omaansa.

Kp: Soittotreenit päivällä luistivat hyvin. Tunnelma tuntui muutenkin olevan eilisen erikoiskeikan jäljiltä vapaantunut (Instagram-videolinkki). Treeneistä shuttlella taas perinteisesti Camp-hommiin, Uudet kymmenen kysymystä -tietovisailuun. Visailusta mainittakoon, että yritin tehdä kysymyksistä mahdollisimman vittumaisia, nippelitietoon liittyviä. Näissä kysymyksissä tulisi pärjäämään ainoastaan hard core -fani, muistihirviö, tai hullu.

H: Tai taikuri.

Kp: Joten oli syytä odottaa tiukka kilpailu, leirihän oli täynnä edellämainittuja.

H: Kaisu Kärrin juontama kilpailupäivä sai voittajat, jotka perkule soikoon tiesivät meistä enemmän kuin mitä edes bändi.

Kp: Voittajapari oli juuri se, joiden naamat tulivat tutuiksi mm. viimevuotisen Euroopan-kiertueen lähes jokaiselta keikalta… Palkinto meni siis erittäin oikeaan osoitteeseen. Iso hattu ja rispekti sinne suuntaan! Camp Stam1nan päivän kisailu oli poikkeuksellisen aikaisin, joten pääsin seuraamaan nuoruuden sankareitani Raised Fistiä ja Millencolinia samalle lavalle, jonka viimeinen esiintyjä olisi kuitenkin Stam1na.

H: Tässä vaiheessa viikkoa oli media tarttunut projektiimme. Iltalehdistö Helsingin Sanomia myöten julkaisi haastattelujamme, tehden selväksi, että tässä toiminnassa todellakin oli historiallista havinaa meneillään. Levy-yhtiön Saikkonen nyökytteli tyytyväisenä, tietäen myös nousevansa laulamaan featurointeja illan keikalla. Mutta missä oli Rainer, Diablon huutaja? Missä oli mies, joka oli saapuva korvaamaan Viikatteen Kallen illan virallisena uutistenlukijana…? Niin, Viisi laukausta päähän -kappaleessa kuultava Kalle estyneenä korvattiin pappispukuun sonnustautuneella Rainerilla, pastorina Helvetistä. Mies karautti lopultakin paikalle, varta vasten suhaten Diablon uudella promootioautolla. Palaset loksahtelivat paikoilleen, kun Fullsteamin Jennin avustuksella rakensimme papille custom-virsikirjan käteen. Ja eikun perjantaisen yön syliin, liekkien keskellä meuhkaamaan!

Kp: UKK-kappaleen ensimmäiset iskut nostavat poikkeuksetta hymyn huulille, oli kyseessä treenit tai keikka. Tällä kertaa iskut toimivat Saarilavalla, välittömästi tuli se fiilis, että nyt olimme taas kotona. Keikka oli aivan täyttä hurmosta ja liekkiä, kirjaimellisesti, alusta loppuun, lukeutuen henkilökohtaisiin top 3 parhaisiin keikkoihin ikinä. Sormet ja tukka olivat lähellä palaa. Oven loppupuolella joutui pitämään katseen tennareissa, ettei roska olisi mennyt silmään. Huikean hieno kokemus.

H: Niin. Keikan starttaavaa pyrolaitteen pettämistä ei lasketa… Keikka oli gloriaa alusta loppuun. Featuroinnit toimivat, vaikkei Saikkonen sanojensa mukaan kuullut juuri mitään, ja yleisö huuteli ”paska pappi” -mantraansa niin, että Rainerin oli palattava takaisin lavalle haistattaakseen kaikille uljaat vitut. Meinasi siinä papilla liperit kärähtää, myös. Lavalla vieraili myös lääkärimme Jussi, tarjoillen hermomyrkkyä, kuten isoveljien toimenkuviin aina pitää kuuluakin. Eli paljon populaa ja lopulta aamuyöllä ryhmämme majapaikassa ruhtinaalliset sauna- ja grillijuhlat. Olihan sentään jo lauantai, päätösaamu.

Kp: SLK -lauantai ja päälava. Urakkamme alkoi olla voiton puolella. Pidimme Camp Stam1nan kanssa asian kunniaksi isot grillibileet. Soijanakit, makkarat, oluet ja selfiet lentelivät pitkin leirintäaluetta puolitoistatuntisen yhdessäolomme aikana. Meikäläinen yritti paniikkipäissään olla mukava mutta asiallinen voittajille, kertoessani illan Kalmankansa-kulkueesta. Loppuvaikutelma? Voittajat olivat aluksi innoissaan, kunnes onnistuin pelottelemaan heidät paskaksi. Sori.

H: Kai-Pekka viitannee turvajärjestelyihin ja näinkin suuren festivaaliorganisaation sääntöihin, liikkumiseen lavan taka-alueilla, lavalla käyskentelyyn… Mutta kuuluu asiaan! Lopulta Kalmankansa-posselle järjestyi keikkamme ajaksi lavan reunalle penkistö, lämpimien (alkoholittomien) virvokkeiden tarjoilu ja huputettuina lavalla vaeltelu. Liekkö hienoa! En tiedä, sillä itse hikoilimme, jo kolmatta kertaa Provinssin päälavabändinä uramme aikana. Tosiaan: kumpikaan SLK-albumilla esiintynyt muusikko, Esa Pulliainen taikka Tuomas Rytkönen eivät päässeet lavallemme, mutta onneksi sentään speak-artisti Katja Vauhkonen pääsi. Hän lausui levyn nimikkokappaleen puheosuuden jämptisti, elämää suuremman valkoisen SLK-taustalipun liehuessa kymmeniä metrejä yllämme, takanamme. Kolmen aiemman keikan lähes täydelliset onnistumiset valoivat bändiimme rentoutta, joka varmaankin heijastui ulospäin. Kenties myös pieni kenttäväsymys. Teimme näet muutamissa aivan tutuissa, uudemmissa biiseissä tarkkaavaisuusmokia. Tuskin ne yleisöön saakka kantautuivat. Soitimme Kolmen minuutin hiljaisuus -kappaleen ensimmäistä kertaa urallamme, joka olikin henkisesti oman suoritukseni viimeinen vaikea hyppyeste. Loppukeikka hajanaisine encore-numeroineen oli laskettelua onnelaan.

Kp: Keikan jälkeen takki oli tyhjä ja kalsarit täynnä. Helvetin pitkään suuniteltu, harjoiteltu ja nyt lopulta suoriteltu urakka oli takana. Tätä oli vähintäänkin asiallista juhlistaa nostamalla kuoharilasit yhdessä kattoon ja antaa kuplan kiivetä kypärään. Paikan päälle saatiin myös pääpiru, eli keikkamyyjämme Kossu ”Myyntimies Mynttinen” Koskinen. Puhaltelun jälkeen samalla lavalla starttasi sopivasti Faith No More, jota siirryimme porukalla ihmettelemään.

H: Tunnelma päälavan takaisella, rekan takapaksiin rakennetulla viihtyisällä bäkkärillä oli pian legendaarinen. Organisaattorit järjestivät isolle ryhmällemme kunnon kuohuviinilaseja, löylytimme vuosikerta-Jaloviinat auki ja pidimme jopa muutaman puheen. Keikkamyyjät, Provinssin hahmot, kaikki löivät ylävitosia projektin onnistumisen kunniaksi. Olihan tämä ennenkuulumaton hetki heillekin. Kaikki olivat hengissä. Mike Patton hengaili reunalla. Niko Kivelä kyseli Kakea kaverikuvaan. VIP-teltassa selkä heltyi taputtelusta. Ilta oli maagisen rento ja luulen, että kesän 2015 Provinssista jäi ikuinen muisto kaikille osallistuneille. Encoreineen yhteenlasketut albumiraidat ylittivät 50:en rajan, se lienee haaste, jonka voi heittää kelle tahansa.

..

H: Voi sanoa, että Stam1nan kesäkuu oli tuollainen. Ikimuistoinen. Vaan pian, heti heinäkuuhun siirryttäessä, oli uutta nuottia kellossa. Palaamme tähän pian!