”Hei me junaillaan juttuja! Loppusuoralla kirraavilla raiteilla, ranteet löysinä, housut raidoilla!”

Muotikuva meni vituiks - junaa ei näy missään!

Maanantai 14.10.13

kp: Tämä viikko alkoi näköjään pakkasella. Ja mikäpä pakkaseen sopiikaan paremmin kuin tunnin myöhässä oleva, vanha kunnon VR. Eipä siinä, ehdittiin turista niitä sun näitä Huurun kanssa ja ihastuin taksikuskin alkoholin ja tupakan sävyttämään karhean samettiseen ja erittäin uskottavaan ääneen. Ääni, josta kumpusi elämänkokemus ja seikkailut. Onko tämä studiosessio sellainen, joka tuo uskottavuutta omaan nasaaliin? Tuleeko tämän albumin tapahtumien myötä kokemuksia ja seikkailuita, joista kerron 20 vuotta myöhemmin karhealla äänellä nuoremmille, vai kerronko tätä tarinaa pukuun somistautuneena toimistotiskin takaa, ”Noh, tehtiin levy”?

H: Tämä albumi jäänee muistoihin ala-allegoriaan ”kaukana kotoa, kaukana järjen jättiläisyydestä”. Studiolla soi koskettimet, kaino vieno vihellys digitaalimaailman tuolta puolen. Janne pakotti miut laulamaan. Tein sen mielelläni, sillä flunssaperkele oli hellittänyt otettaan. Vähän, ei täysin. Laukussani lojui Jari Sinkkoselta lainattu Eastbound & Downin kolmas tuotantokausi, joten mikään, MIKÄÄN ei voisi pilata työpäivää!

Tuottajan pallilla tuulee! Kangasmäki vaatii Emililtä botnea.

E: Oma junani oli vain vartin myöhässä, joten Janne nappasi minut asemalta lähes aikataulussa kyytiin, suuntasimme studiolle ja otimme työn alle helpommasta päästä olevan Dynamo-kappaleen. Soundivalinnat olivat myös perinteisempiä, pateettista synamattoa ja oktaavipianoa perusrokkia tukemaan. Tamperelaiselta, Amadeus- ja Dog’s Home -ravintoloissa asioivalta ”muusikoltahan” sen tulisi käydä kuin leikiten. Ja vaivattomasti se kävikin, vaikka itse sanon.

H: Se on oikeammin ”vaikka itse sanonKIN”, Emil. Pitäisihän se korkeakoulutetun äänialan professorin dieddee!

Stalker's p.o.v.

H: Mehu Shmedin soiteltua pimpelipompeleita astelin kömpelös pömpelis laulukoppii jollottamaan Heppalaulua. Tein sen voimallisesti. Heppalaulu vaati hiljaista hönkää, kertosäkeissä taasen ärjymurjua. Hoidin, suoritin. C-osassa jouduimme Saksa-Jannen kanssa säveltämään sipulikerroksia uuteen uskontoon. Teimme sen suorin seljin. Suoristimme ääniä samalla voimalla, kuin menneen ajan voimamiehet suoristivat rautatiekiskoja näytöksissä kyläyhteisöjen markkinatapahtumisssa… Taustalla soi romanialainen kansansävelmä kaikessa ailahtelevaisuudessaan, kaihossaan, lupaavassa kuminassaan, kuin rytmi ajan takaa, ikuisten kysymysten ääreltä… Kuka minä olen, miksi minä olen, miksi Janne on täällä äänittämässä näitä synkkiä säveliä, sillä elämä on kirkas & lauhkea?

kp: Antti lauloi haikeasti, kuin enkeli hyljätyllä rannalla. Äänestä kaikui kaipaus pizzaan, kaipaus kotiin. Yritän tässä tapailla samaan aikaan Scandinavian Music Groupin jotain kappaletta, joka tulee mieleen Heppalaulun melodioita kuunnellessa, mutta en muista miten se menee. Eikä se ole edes sinne päinkään.

H: Iltapuhteina, kevyinä pikku pakkulaisina rimputtelin Usko pois -kappaleeseen toisen komppikitaralaidan. Kevyttä paukkulia! Emil äänitti, Kai-Pekka piteli kaulan yläpäästä kielidemppiä, jotta ei vapaat kielet humisseet. Tein virheen juomalla yhden oluen ennen soittoa. Tuntuma oli Norjassa. Eli kaukana todellisuudesta. Norjassa asuu näet maailman korkeatasoisin elintointi. Ne rikkaat perkeleet! Siellä ne istuvat fjordeilla ja juovat öljyä turskien kalloista. Tappavat brittejä viikinkeinä ja hyppäävät suksilla tuhansia metrejä. Norjalaiset… Vitun pitkiä tyyppejä, kaikilla kultainen tukka & jääsilmät. Vastasyntyneet kiipeävät vuoristoon taljat harteillaan, tutin korvaa pikitulppa, esi-isät kolkuttavat peruskalliota, riimut raikuvat yössä. Norja, Norsk… Turma, tursk. Lopputulos: kaljaa, pizzaa ja Eastbound & Downin kolmannen tuotantokauden viisi ensimmäistä episodia putkeen verkko- ja tärykalvoon. Uni tuli kutsumatta, helposti, kuin kuolema.

Auttava käsi aina tarjolla.

Tiistai 15.10.13:

E: Taas minulla aamuvuoro! Normaalisti en ennen puolta päivää nouse, joten pelkäsin hitusen sitä olenko parhaassa mahdollisessa luovassa vireessä, koska myöhäisistä nukahtamisajoista johtuen uni jäisi vähille. Huoli oli turha, fiilis oli luova. Taannoin lukemani artikkeli valottaa mahdollista syytä taustalla. Heppalaulun kimppuun. Ensin padia kertseihin niin perkeleesti ja sitten kiinnostavampien juttujen kimppuun. Sain nimittäin viimein kaivaa Junoni räikeänturkoosin case-pehmusteen suojasta – oli aika hylätä osa digitaalimaailmaa. Eikä siinä kaikki. Vehje Antin 5150:aan kiinni ja a’vot. Väliin vielä Tube Screamer hieman lisäsäröä tuomaan. Sillä vähän melodiaa ja sointuarpeggiota Heppalauluun ja sit pompattiin soittamaan samalla soundilla muutamaankin eri biisiin. On tavallaan vähän harmi, että on käytännöllisintä tehdä useita biisejä samanaikaisesti, jolloin en pääse muiden lailla kutsumaan yhtyetovereitani kuuntelemaan valmista tulosta aina työtuokion päätteeksi.

Scifi-maailma tarkkaamossa - vain neonvärit puuttuvat!

Välibonus Hyyryläiselle!

H: Mie heräsin kello 12. Ponkaisin suoraan suihkuun, sillä hanurissa oli kakkaa.

Jarva: Mie tykkään kissoista.

E: Jarvan Matin lähettämä video nykivästä peniksestä on mietityttänyt minua jo vuorokausia. Erektio on oikeastaan aika kummallinen asia, kun sitä oikein ajattelee.

H: Tiistai epätoivoa tulvillaan. Kekkuloin tovin siellä täällä, kunnes Janne käski laulamaan. Menin. Valikoin biisiksi Masiinan. Yritin kiristää kurkkupeliä perkeleesti. Huusin ja hurjistelin. Miulla on korkea ääni. Hävettää. Isäni on basso. Minä olen tunar… tenori. Haluaisin olla jäänsärkijä, tai subwoofer. Kaikkea ei voi saada. Mutta olutta saa kaupasta. Sitä juon, tölkin pohjaa sormella koputellen. Tölkin pinta on lämmin, tölkki on alumiinia, se lämpenee ihmisen kädessä, ellei tölkin sisällä ole viilentävää nestettä. Viileää, ihanaa kiisseliä.

E: Olut on aiemmin mainitsemani erektion ohella yksi arkisimpia, mutta samalla paljon pohdintaa aiheuttavia aiheita. Kuten Dave Barry on tiettävästi asian pannut: ”Without question, the greatest invention in the history of mankind is beer. Oh, I grant you that the wheel was also a fine invention, but the wheel does not go nearly as well with pizza.”

H: Koitti aika soittaa henkilökohtaisesti viimeiset komppikitaroinnit. Kappale on nimeltään Ehkä. EHKÄ! Se on järkevän ihmisen vastaus mihin tahansa kysymykseen. Soitin biisin kitaralla, Kai-Pekka äänitti. Homma kesti ehkä puolitoista tuntia. Ehkä. Äänittäessä normaali arkinen ajantaju tuppaa näet katoamaan. Katoamaan, kuten pizza. Sen täydellinen pyöreä muoto ympyröi sisäänsä herkut, joilla homo sapiens pitää torsoaan värinässä. Kaikki liha värisee. Luut eivät värise, ne ovat kovempaa sidosainetta kudostasolla. Ne ovat värinän tukipiste, kuin betoni venelaiturin pohjassa… Siellä, missä sorsat värjöttävät lokakuissa. Kyllä, lokaKUISSA: talvi ei yllätä meitä, sillä talvi tulee JOKA VUOSI!

kp: Äänityskokemuksia. Wau.

Ystävävät 4 life!

H: Huomenna studiolle saapuu hyvin erikoisia hahmoja. He ovat hahmoja, joita me tulemme muistelemaan myöhemmin aikansa vaikuttajina, pioneereina, työjuhtina. He ovat Ikuiset!