8: Kuudennen albumin studiopäiväkirja – viikko 4, osa 2

”Suudelmia yössä – tarina tuhatjalkaisen matkasta kohti Hulivili-saarta.”

Keskiviikko 9.10.13

H: I feel like a flea on a popstickle.

P: Mie synnyin poikalapsena Etelä-Karjalassa.. Ja takaisin nykyhetkeen. Miehän olen liekeissä! Tämän aamun saldon mukaan sain narulle kahden biisin melodia- ja soolo-osuudet puoleen päivään mennessä. Nämä taideteokset tottelevat nimiä Dynamo ja Kalmankansa. Dynamoon haettiin modernimpaa lead-soundia ja sehän lähti miun valkuais-Jemistä. Kalma-kappale vaati enemmän 80’s style -kitarasankarimeininkiä, joten tartuin vuoden 91 keltaiseen Jemiin, josta haluttu rouhea rokkisoundi löytyi. Studiotyössä ehkä palkitsevinta on tietysti onnistumisen lisäksi ne viime hetken improvisoidut jutut, jotka nostavat sovitukset uudelle tasolle. Kalmankansaankin saatiin kohtalokasta menoa. Sanoinko mie jo, että mie olen liekeissä?

kp: Kulutin aamupäivääni tarkkaamon sohvalla kuunnellen kitarasankaruutta. Kylläpä maittoi. Olkkola (TV-sarjasta Extreme Olkkolat) luritti kuin sammakko kaislikossa ukkosen lyödessä tahtia taivaalla formula-auton lailla. Peräänkuulutin rock’n’rollia, koska rock’n’rollia ei ole koskaan liikaa. Soolokitaristi & tuottaja -yhteistyö tuotti vielä hienon viimeistelyn Kalmankansan soolo-osioon. Pienehkö sovitus, joka toi luonnetta lisää ja teki osasta alkuperäissävellystä mielenkiintoisemman. Juuri näin.

H: Täytyy ihan lausua tekstin kirjoittamisen muodossa ääneen, että viikonloppu otti aika koville. Lauantaina jysähti kuumeinen räkiminen käyntiin. Löysin Lahden kaupungista Captain Morgania kauppaavan erikoismyymälän. Tartuin tilaisuuteen (l. pulloon). Lopputuloksena ja jostain omituisesta luonnon oikusta kävelin sunnuntain aamunkoitossa Helsingin Arkadiankatua kello 5:30 ja tuijotin pohjattomaan pimeyteen. Missä olen, miksi olen olemassa. Flash! Lightning! Keskiviikko, takaisin Hämeenlinnassa! Studiolla hääri kovin tutun oloista sakkia. Mitähän koijarit olivatkaan puuhanneet, kun kissa tanssi pöydän alla, häntä käppyrällä, heltta tulessa…?

kp: Nyt oli aika Muhammedin nousta haudastaan. Emil alkoi raastaa urkuja kuin kokki porkkanaa. Aioimme käyttää ajan hyödyksi, ja yritimme samaan aikaan säveltää SLK:n lopumeloditskiä hieman uusiksi sekä tarkastelimme muita tulevia suorituksia kielimiesten kesken. Muhammed käskytti valkoisia ja mustia koskettimia hullun lailla salaperän synkässä syleilyssä ja ansaitsi suorituksestaan useita liikanimiä. Studion korkeimman upseerin arvo saattoi sittenkin siirtyä Huurulta Mehulle. Millintarkkaa työskentelyä.

E: Ei sivarille mitään titteleitä kannata osoittaa, ei se tiedä mitä niillä tehdä. Mutta totta on, että SLK meni hinkkaamiseksi. Suurin osa kappaleesta oli läpihuutojuttu ja tiedettiin, että pari osaa tulisi jättää rauhaan, kunnes solisti olisi konvertoiva kuorolaulunsa korviensa välistä kuuloluille sopiviksi. Mutta ongelma tuli vastaan detaljitasolla. Tai ei ehkä niinkään ongelma, vaan tyytymättömyys. Ja trauma siitä, että aiemmilta julkaisuilta löytyy kompromissien seurauksina kuulokuvia, jotka vaivaavat vieläkin. Pienen pieni ja alaston kohta edellytti työkalua, jota ei studion arsenaalista löytynyt. Teimme Jannen kanssa parhaamme ja siihen on nyt tyydyttävä, sillä oli väistyttävä keskeisempien elementtien äänityksen tieltä.

H: Janne Saksa pakotti soittamaan Heppalauluun molemmat kitaralaidat. Suoritin tehtävän käytännössä maksiminopeudella, tikaten ja taplaten. Janne poistui, Emil hyppäsi rekkitankoon. Play, record! Encore! Tikkasin & koklasin, double!

kp: Huurun tikkaama Heppalaulu oli jälleen ryhdikästä meininkiä. Kuuntelimme sen, sekä muutamia muita alkuviikosta tallennettuja soittoesityksiä samalla kun vodkuli kiersi tarkkaamossa. Olimme jälleen liekeissä: ehkä tässä levyssä on sittenkin jotain mahdollisuuksia! Biisit kuulostivat musiikilta, vieläpä kiinnostavalta sellaiselta. Oli aika jättää henkinen pääoma tarkkaamon lattialle ja lähteä Hämeenlinnan yöhön…

H; Kello kilahti keskiviikon ylitse torstain toivon hangariin, kun laivat keinuivat yölliseen salasatamaansa. Kaksi meistä neljästä poistui Hämeenlinnan metropolin katveeseen. Eskapismi, lillukkalätäkköjen höyryt, pois täältä, pois fonetiikan hourulasta, kauas pois, sinne, missä mallasmäskin filtteröity hera kelluu masuukkeliin ja tainnuttaa raavaan muusikon hetkeksi Onneen… Paikkaan, jossa tundra sulaa, mammuutit oikovat torviaan, töräyttäen ilmoille vuosituhansiset fanfaarit: ”TÖTTÖRÖÖ, TÖTTÖ-RÖTÖ-TÖ-TÖÖ!”.

kp: Tämä oli selkeästi yksi viikon parhaimmista ratkaisuista. Elimme hetkessä, vailla huolta huomisesta ja Saikkosen rahapussista.

E: Teknisesti ottaen elimme vailla huolta pitkälle huomiseen. Ja kyllä, se oli valtava virhe.

Torstai 10.10.13

E: Havahduin sohvalta. Kello oli 9.30. Ihmettelin miksei kukaan ole vielä hereillä. Painuin sänkyyn nukkumaan.

H: Taskunauris vavahti kilkuttamaan 10:30. Taivutin jousipyssymäisesti runkoani Sound Supremen yläsängystössä, ojentelin leppäkeppimäisiä sääriäni ääntä kohden: ”Puoli tunteroa aikaa! Janne saapuu pian!”. Purkillinen persikanpuolikkaita, multivitamiinia, kaksi kuppia mustaa kahvia ja hammaspesu. Töihin! Sorvi soitti Kalmankansaa, minä komppasin kitaralla samansuuntaisesti. Vaan missä luurasikaan Stam1nan loput Jallut…?

kp: Tyytyväisenä unten mailla. Heräsin ilman kelloa puolen päivän kieppeillä, muistaakseni taas siivoojan sisääntuloon. Olo oli suhteellisen vekkuli, jopa kelmeä, mutta ei kuitenkaan veikeä. Huuru oli tikkaillut Kalmankansaa koko aamupäivän ajan, minkä jälkeen puliveivari-Kangasmäen oli tarkoitus hypätä taas basson rattiin. Ei hyvä. Vireet noiuttivat taas jonkin verran, mutta määrätietoinen pusertaminen vei meidät lopulta paratiisiin, ikuiseen onneen ja maaliin. Saundiksi haettiin tunkkaista ja likaista lörpötystä. Sitä saatiin, vaikka valmiin raidan kuunteleminen pistikin miettimään tuliko kappaleeseen kuitenkin liikaa kuraa. Perseestä sitä tuli ainakin. Rokkikasien tikkaamisen lisäksi saimme bridgeihin letkeää velmuilua. Olin tyytyväinen, mutta hämmentynyt. Ja krapulassa.

E: Silloin tällöin joku käväisi makuuhuoneessa. ”Tehtiin vähän muutoksia Kalmankansaan, mikä varmaan vaikuttaa siun vasemman käden pikkurilliin.” ”Asia kunnossa.” Vähän lisää unta ja kohti Tamperetta ja toisia velvoitteita. Toivoin, että hommat jatkuvat mallivauhtia, koska ensi viikolla olisi rutkasti työnsarkaa edessä.

H: Kas näin! Käväisin tuossa lurauttamassa Kalmankansan vokaalit mikkiin. Havaitsin laserkorvalla Kai-Pekan sävellyksen olevan niin värikäs harmonioiltaan, että laulujen rooli tuli olla melkoisen tasoittava elementti, yksinkertainen kuin moottoritie. Miustahan ei moottoritietä saa katujyrälläkään, ei edes pyöröjyräimellä. Silti olen kyvykäs jollottamaan yhtä ja samaa nuottia pitkään. Keuhkossa on tilaa. Antauduin siis yksinkertaisuuden viileään kiisseliin. Toimitin pelkistettyä puupölkkyä. Pientä ripsutusta syntyi kappaleen kolmanteen bridgeen. Tavoittelin teatteria. En kesäteatteria, vaan pantomiimin, tai keuhkovammaliiton sisäkiipeilyseinän kuukausipuuhapäivän avunhuutojuhlan tapaista jodlausta ”JELPPINKI-VÄ!”. Siinäpä se. Muutama murina, a’vot. Ei voi mennä vikaan. Voipas.

kp: Emme uskaltaneet astua Peksin kanssa tarkkaamoon, jossa laulujen tallentaminen tapahtui. Odottelimme kärsivällisinä ja nälkäisinä oloskelutiloissa kutsua Huurulalta. Viimein hän asteli valtakunnastansa luoksemme ja pääsimme kuulemaan tuntien työn tulokset. Olimme liekeissä. Kappale sai tarvitsemaansa hypnoottisuutta, kauhua ja dramatiikkaa.  Tietokoneen ääressä ja laulukopissa oli jälleen tehty hyvää työtä!

H: Janne valitteli pahenevaa flunssaa. Asettelimme vielä Dynamon, eli Ikiliikkujan lauluarreihin ryhtiä. Flunssa alkoi purra äänihuulta, säröiksi meni. Siti kertosäkeisiin saatiin tolkkua ja jopa pientä tallennusmateriaalia jemmaan. Kaikkinensa päivä venähti yhdeksikön kulmille. Oli aika maistaa Jägeriä. Kaikka avasi internetistä Turmion Kätilöiden suoran keikkalähetyksen raikamaan. Annostelin mukiin yrttivinettoa jääkaapista löytyneen energiajuoman kanssa. Söin myös purkillisen tonnikalaa. Nälkä jäi, pää humahtui. Erikoinen olo. Jos olisin ollut viisi vuotta nuorempi, olisin sännännyt Hämeenlinnan keskustaan seikkailulle. Tämän korvasi suihkuhetki, ryyditettynä parilla lisäjuomalla. Vanha on vanha, ei voissa paistettu, vaan kevytmargariinissa, tilkkasella öljyä, hippusella kusirakeita, kourallisella pierua.

kp: Kätilöiden jälkeen fiilistelimme vielä Endstandin DVD:n tahtiin. Totesimme olevamme kateellisia miesten uralle ja hakeuduimme vielä tiukempaan lusikka-asentoon nahkaisella oloskelutilan sohvalla. Kaksi lemiläistä miestä oli herkimmällään, vavisten alasti sohvalla kuin hylkeet kalliolla. Jouduimme kieltämään toistuvasti käsiämme niiden harhaillessa ”kiellettyihin ajosuuntiin”. Huurula nukahti dokkarin loppupuolella lämpimään syliini, joten jouduin herättelemään hänet vienoin kuiskauksin ja suudelmin.

Perjantai: 11.10.13

P: Hyvä pojat. Tänä aamuna tein sen, mie tein sen! Kaikki loput soolot ja melodiaosuudet olivat valmiita kahteentoista mennessä. Aloitimme nuhaisen Jannen kanssa Masiinan waukku- ja melodiakitaroilla ja lopulta sorvasimme soolon. Kamoiksi valikoituivat luotto-Jem ja Mesan Mark V. Sitten oli vuorossa SLK:n pikasoolo, jossa voi kuulla vaikutteita mm. Django Reinhardtilta – imagine that! Tällä kertaa vahvistimena oli Mesan Stiletto. Lopuksi soitin vielä Usko pois -kappaleen musikaali/Queen/Euroviisu -osion. Ja voin nimittäin kertoa, että kerrankin olen 100 % tyytyväinen lopputulokseen. Työskentely Jannen kanssa maittaa, koska miehellä on selkeästi samankaltainen harmoniantaju kuin bändillä.

kp: Jotenkin tuntuu, että useita melodioita kuvaa sana majesteetillinen. Hmm, tai ei ehkä useita, mutta vahva kuninkaallisen ylevä tuoksu työntyy aina silloin tällöin halkomaan ilmaa tarkkaamon monitoreista.

P: Miusta tälle levylle tuli ehkä miun parhaimmat soolot, joissa olenkin aiempaa enemmän keskittynyt seuraamaan taustalla olevia sointuja, miettinyt enemmän nuottivalintoja ja säveltänyt osia ilman kitaraa laulamalla. Sounditkin onnistuivat. Ensi viikolle jäi vielä harmittavan vähän tehtävää, muutamia kliineja kitaroita yms. ekstraa. Olo on jo nyt huojentunut ja tällä kertaa selvittiin onneksi myös ilman minkäänlaisia käsivaivoja. Kaikka aloitti juuri äsken basson pomputuksen ja Huuru on vuorossa iltapäivällä. Saa nähdä, miten puolikuntoisen miehen ääni kestää.

kp: Hyvä Pekka! Basson pumputtelut jatkuivat KRH-kappaleesta, johon laitettiin hieman lisää särää peliin. Soitin biisin ennätysnopeasti talteen ja kohta saimme ihmetellä bassoarreja yksissä tuumin. Yksinkertaisen pumputtelun kuuntelu sai Huurulaisen suun varovasti aukeamaan, minkä jälkeen testailimme miljoonia erilaisia sovituksia alkuun. Saimme homman lopulta rullaamaan alkuperäistä sovitusta paremmin, joten räpiköinti kannatti. Kertsi sai myös hieman lisää variaatiota, mutta rehellisyyden nimissä en osaa nyt muodostaa mielipidettä tuliko siitä parempi vai oliko lisäys samantekevä. Biisi on joka tapauksessa tikattu talteen, joten olen tyytyväinen, kun niitä on yksi vähemmän soitettavana.

H: Lopettelin viikon kirkkopojan imitoinnilla. Dynamo, eli Ikiliikkuja valmistui, vaikka olo oli aamulla täyttä kurnutusta. Janne pakotti silti kokeilemaan vokalisointia. Muutamalla rykäyksellä vanha kunnon yksiputkinen pärähti soimaan. Yritin eristää otsalohkon ja kurkunpään, pullistin palkeilla. Sinne ne perkeleen nuotit napsahtelivat nauhalle. Biisi itsessään on nyt puhtoinen kertosäkeistä, mutta säkeistöihin pistin kuolleen Aku Ankan kärinää, C-osaan Kirka in the 70’s ja laulun loppuun tytöille vähän höhinää. Siitä saitte, perkele. Mie lähen nyt Lappeenrantaan. Palataas taas. Ensi viikolla onkin sitten vuorossa vierailijoita, bisneskuvioita ja ravintolaillallisia.