2: Kuudennen albumin studiopäiväkirja – viikko 1, osa 2

Seksiä, valheita ja VHS-nauhaa, eli tarina siitä, kuinka The Bull löysi sisäisen pyromaaninsa…

Torstai 19.9.13

kp: Eilen meni lujaa. Päätimme juhlistaa hyvin käynnistyneitä nauhoituksia tutustumalla Hämeenlinnan yöelämään. Löysimme karaokebaarin, tuhlasimme Saikkosen rojalteja blackjackiin ja yritimme bailata villisti Kanta-Hämeen pystyyn kuolleessa yöelämässä. Bailaaminen oli osittain onnistunutta, mutta jotain jäi hampaankoloon ja persvakoon. Ehkä kaupunki näyttää vielä kasvonsa meille. Ehkä vielä jokin päivä emme ole yksin laskevan auringon alla. Ehkä näemme vielä Tutankhamonin nousun ja tuhon Kaken ratsastaessa yksisarvisella, maitovalaan päällä. Sitä ennen oli kuitenkin krapula kärsittävänä.

H:Kakehan oli uusimman Soundin (nro 9/13) kannessa kuvan kanssa, otsikolla: ”Kake, päällikön elämä ja teot”. Vaikka instrumentti on uusi, Kake on vanha.

kp: The Bull uhmasi fyysisen suorituskyvyn rajojaan aloittamalla päivän tuplabanaanirymistelyllä – lämmittelemättä ja krapulassa. Alku oli kaaosta, mutta Olkkolan KRH-hedelmähelvetti alkoi taipua The Bullin käsittelyssä pikkuhiljaa tiukkaan iskuun, ja biisi sai kaipaamaansa ryhtiä. The Bull, jälleen kerran, oli aivan liekeissä.

H: Bull tykitti kyr… kovaa. Kappalehan on tiukka kitaristeille oikean käden tekniikan osalta. Pitää neputtaa, pitää neputtaa niin perk… paljon. Ja tarkasti. Kappaleessa on enemmän iskuja kuin Apulannan kokonaisella albumilla. Jack McBatters, we are the fastest band in Finnish Radio!

kp: Todennäköisesti, jos meitä joskus soitettais radiossa…

H: Hyvät naiset ja herraskansa! Stam1nan kuudennen albumin virallinen Pizza-Chart sai tällä viikolla paljon täytettä: turpaan tuli lätkittyä ja vedeltyä Ökkerin pakastemetvurstiruikale ja tonnikalalettu, aidosta Himapitsasta amerikkalainen Pollo (ei valkosipulia, närästää), puolikas Ökkerin tonnikala samaisena iltapalana, sekä yllättävän rasvainen turkkilainen tonnikalakiekko. Hyvä startti, sillä meikämandolle pisteitä tästä kertyy kokonaiset kuusi ja puoli. Charttihan täyttyy seuraavasti:

– Pakastepizza (tai roiskeläppä) = 1 piste

– Oikea ravintolapizza = 2 pistettä

– Perhepizza = 3 pistettä

kp: Meikäläisen osalta pistekertymäksi tuli 5,5, eli kaksi ravintolapizzaa ja 1,5 pakastearkkua. Ensi viikolla aion kuroa Huurun kiinni!

H: Mutta palataksemme varsinaiseen aiheeseen, musiikkiin…

kp: Oli aika eväiden, aika rakkauden ja aika syömisen. Puutalon lämmössä oli soittajan hyvä mässyttää. Pannukakut pohkeissa palasimme takaisin studiolle punomaan seuraavia juonia. Käsittelyn alle päätyi tällä kertaa Kalmankansa -niminen ralli. Hmm, miten tätä kappaletta nyt kuvailisi? Katatonia meets Stone with the gentle touch of Mastodon und Iron Maiden. Kummitusmeininkiä. Riitasointuja. Viipyilevää tunnelmaa. Ainakin se oli hakusessa, kun pierin kappaletta ulos aivoistani käsiä ja kitaraa apuna käyttäen.

H: Kappaletta kuvaa hyvin myös vahva kuolon löyhkä, leijumassa usvana syssyisessä pikkukylässä, jonka vuosisatainen arki katkeaa hevosten kirskuntaan, lahojen puukoppien kolinaan ja pahaenteiseen löyhkään. Ilmassa huojuu vettynyt eläin, eksoottinen suitsuke ja mustat viirit… Kaikki haluavat nähdä sen!

kp: Narulle tallentui tiukkaa soittoa hyvällä groovella, sekä aivan käsittämätöntä rumpufilliä. Nuotteja on helvetisti, säksätystä löytyy ja tapahtumaa riittää. Alkuperäisenä ajatuksena oli myös pitää kappale periaatteessa melko simppelinä, mutta toisin kävi. Jo demolla taisi olla kertsissä kolmea eri melodiaa tai harmoniaa, mitä lie, ja siihen pitäisi mahduttaa vielä Huurun lallatukset. Saa nähdä kuinka käy. Toivottavasti biisin saa toimimaan poistamatta kitaraharmonioita ja melodioita. Mutta ei tästä ainakaan tylsä tullut. Ja veikkaan, että 15-vuotias Sami joutuu muutaman kerran kuuntelemaan biisin ennen kuin The Bullin perunalaarit aukeavat, jotta Juutuubiin voi upata rumpukoveria.

kp: Illan viimeiseksi hitaaksi valikoitui Polkkolan 240 bpm Göteborg-rässäily. Vauhdikaaseen duuri-iloitteluun oli ensin vaikeaa löytää oikean tyylinen klikki, joten alussa oli pientä kikkailua. Klikin asetuttua uomiinsa oli hypättävä sivuun tuskan valtatieltä ja laittaa villasukat kumisaappaisiin. The Bull tykitti, tikkasi, komensi ja kesytti nuotit iskuineen kuin Pellavakosken Riku maitokaupassa.

H: Miun mielestä Usko-biisi on aika kaukana Göteborgista, ellei Abba ole alunperin sielt’päi mäkeä. Nuotteja on hitosti, kielet paksuja ja vire pakkasen puolella, mutta pohja puhdasta populaaria YleX-piupalia & paupalia. No eiiiii…. Kuha huijaan!

kp: Päivä pulkassa. Pitsan, elokuvien, saunan ja pienoisen iltalillin aika. Teknologia on ajautunut siihen pisteeseen, että joitain vuosia vanha DVD-soitin (jonka haimme studiolta lainaan majapaikkaamme) ei ollut yhteensopiva taulutöllön kanssa. Hain ensin soittimen, sitten haimme lisää piuhoja ja sitten menimme häntä koipien välissä takaisin studiolle piuhoineen päivineen. Studiolla huomasimme kaukosäätimen jääneen majapaikkaan. Onneksi matka oli naurettavan lyhyt ja taistelumme päätyi lopulta palkintoon: kuva näkyi ja ääni kuului.

H: Olut on alkanut närästää. Ehkä myös pizza. Leffana oli Katastrofikytät (Will Ferrell) ja The Crazies (joku teinitähti bäng bäng). Ensimmäinen oli semihauska, etenkin Will, jälkimmäinen oman analyysini mukaan ontuva, yhteiskunta- ja teknologianpalvontakritiikissään epälooginen, semisti kliseinen nyky-Ameriikan pankki- ja talouskriisin ja kodittomuuden kuvaus: taivaan silmä tarkkailee Aatamia ja Eevaa, pilaantunutta Edeniä, jonka popula sotii itseään vastaan kaikin mahdollisin tavoin. Tapahtuu romahdus sisäänpäin, musta aukko, big bang, mutta destruktiivisesti, ei aloituslaukauksena. Paitsi aloituslaukauksena itseään nielevälle järjestelmälle, jossa elämän alkuaine vesi on… No, en kerro. Analysoikaa itse.

Perjantai 20.0.13

kp: Ensimmäisen studioviikon viimeinen aamunkoitto. Tänään oli aika hyvästellä loistava majapaikkamme, joka on palvellut taiteilijoita viikon verran. Loppusessio nukutaan studiolla. Sateen kolistellessa ikkunankarmeja hyvästelin tulisin lentosuukoin puisen lukaalimme ja marssin studiolle. Päivän tavoiteena on kaksi biisiä narulle ja hieman aikaisempi lopetus. The Bull aloitti työnsä Vapaa on sana -nimisestä intialaisesta taiderock-klassikosta. Nyt oli aika vetää mutkat suoriksi.

H: Olen hionut ajatusta yksinkertaisesta, radiokelpoisesta rakkauslaulusta jo pitkään. Epäonnistuin surkeasti. Mutta tilalle on hahmottumassa äidinkieltämme rakastavien kieliopillisten utopia, jossa tietyt liitesanat ja rocklyriikka lyövät kannikkaa yhteen. Säkeistön ja kertosäkeen yksinkertaisuus piilee sävelissä, rytmillisesti kumaramme samaa vasikkaa, jota olemme kumartaneet jo kymmenen vuotta. Mutta onko vasikka kasvanut lypsylehmäksi, vai siitossoniksi? Ero on huomattava. Kätilönä ja sähköpiiskurina toimiva Janne Saksa tuo oman sorkkansa pahnueeseen. Paitsi karja on lauma, ei pahnue. Pahoittelen sanavirhettä kaikilta maalaisilta.

kp: Suoristaminen nosti kappaleen aivan uudelle tasolle. Joskus vähemmän on enemmän, minkä saimme kuulla The Bullin riisutusta käskyttämisestä. Basari, china ja virveli -yhdistelmä läskillä otteella toimi kuin Juhan vessa. Nyt on Juhan mukava lasetella sukeltajia posliiniin!

kp: Aamupäivän ensimmäisen onnistuneen kappaletaltioinnin jälkeen oli aika aloittaa päivän ja tämän viikon viimeinen kappale. The Bull valitsi parilta kesän keikaltakin tutun Rautasorkka-sinfonian. Rautasorkka, eli Rautiaisen Timba on jännä kappale. Tiukkaa sahaamista ja tikkausta, paljon toistoa ja jonkinlaista sambaan tai rumbaan (vissiin, en mie tiie, bueno!) viittaavaa rytmikkaa kaiken päätteeksi. Ja paljon toistoa. Stam1nan biiseissä on tapana hyppiä osista toisiin nopealla sykkeellä, joten siinä mielessä Rautasorkka on erittäin tervetullut lisä kaikessa yksinkertaisuudessaan. Vaikka biisi toki on kaikkea muuta kuin yksinkertainen. Kappaleessa on tunnelmaa, hyvin vahvaa tunnelmaa.

H: Rautasorkka, Rautasorkka… Kappale, jota on kuluneena kesänä esitetty muutamaan otteeseen jopa julkisesti keikkasetissä. Kappaleen tallentamiseen kulunut aika ei ollut huomattavan pitkä. Kakkula oli rytmissä mukana. Siinä oli jotakin. Emil Lähteenmäki, kosketinsoittaja ja AV-alan rautainen sorkka, puuttui riveistämme, joten snadisti kuumotti. Osasimmeko melodian oikein? Aksentoiko The Bull päämelodian käänteet prikalleen? Itse säveltäjänä ja visionäärinä mölähdin, tai ulvahdin, lähinnä koskien kappaleen tempolukeman pienuutta. Nostimme pienuuden isommaksi. Alkoi sykkiä! Bassomies Kai-Pekka osasi sanoa pian sen, minkä me muut ehdimme jo uumoilla, vähintään alitajuntaisesti: ”Kake, jätä sen säkeistömelodian aksentit pois!”. Iloitsimme lopputuloksesta.

H: Summaten ja pyntäten – ensimmäinen viikko oli tarpeellinen ja selkeä. Tapahtui tarvittavia asioita suomalaisen hevilevyn äänityksissä. Tallensimme tuottaja Jannen ja teknisen assistentin Teemun kanssa säveliä, iskuja ja perkussiivisia elementtejä varmaan talteen digitaalisesti, sähköisesti. Iloitsimme yhdessä. Nukuimme yhdessä. Söimme pizzaa yhdessä. Olkkonen ei lillitellyt, muttei tarvinutkaan. Saunoimme, katsoimme televisiota. Katsoimme elokuvia ja toistemme silmiin. Jätimme Hämeenlinnan taaksemme riemuiten kovasta työstä ja saavutuksista, jotka tulisivat vielä kaikumaan ja toistumaan meille tuntemattomien ihmisten äänentoistolaitteista ajasta, paikasta tai tajunnantilasta riippumatta. Olimme muinaisen metsästäjäklaanin jälkeläisiä, partaisina ja likaisina, mutta tyydytettyinä yhteispelin onnistumisesta ja (musiikillisen) mammuutin keihästämisestä… Mutta mammuutti jäi sätkimään… Ja elpymään… On vielä pian palattava kotiluolan kautta Hämeenlinnan taistelutantereille!