Herääminen Professorin kyljestä alushousuisillaan turkulaisen hotellihuoneen raukeudessa oli salainen fakta. Pekkeli siellä jo kampaili tukkaansa myös. Totta oli myös vetäistä illalla 2005 keikkarupeaman viimeinen yhteisshow hevibändi Mokoman kylkiäisenä. Suit sait suihkuun, hop hop herkulliselle aamupalalle ja vipi hipi roudailemaan… Illasta tulisi tulta ja tappuraa, fire and thorns!

Mainitun hevibändin jäsenistö raahautui paikalle tietysti myöhässä, olivathan he majoittuneet astetta maanläheisemmin hostelli-olosuhteisiin. Oikein heille, porvareille! Hyvin levänneinä ja ryhti ojossa siirryimme taittamaan matkaa Suomen Tampereelle, proletaarin kotiseudulle. Rise to the barricades!

Klubi-keikka nro kaksi tarjosi suuren ja korkean lavan, kolmanneksi bändiksi loistavan Steepin ja ehkäpä hienoimman bäkkärin so far. Olimme lähestulkoon eksyä punatiilien sokkelikkoon, jonka uumenista paikallistimme mm. saunatilat, erillisen käytävistön suoraan lavasisäänkäynnin kylkeen plus rasiallisen konvehteja – olimme siis hyvissä käsissä. Life is like a box of chocolade!

Äänitesti osoitti mestan toimivan noin soundillisesti hyvin. Klubihan oli auki jatkuvasti, joten soundcheckistäkin kiinnostuneita silmäpareja vaelsi kaljatuopin ja mölyävän bändin väliä ripsakasti. Otin asiakseni harjoitella rokkikukon elkeitä Moksujen touhuilun aikana, yritykseni heittää kitara kroppani ympäri Iron Maidenin tyyliin jäi kuitenkin pahasti ontumaan: nakkasin tavallista painavamman baritonikitarani kahdesti vasempaan olkapäähäni, joka mustui ja turposi kuin kolarihevonen. Vaan eipä jäänyt pekkaa pahemmaksi Professorikaan, jonka pottuvarpaan salaperäinen turpoaminen ja kivuliaisuus antoi aihetta murtumaepäilyille reissun loppumetreillä. Tähän kun lisättiin krapulaisen teknikko-Jyrin sijoiltaan mennyt solisluu, olimme teipattuja, turvonneita ja lääkkeissä koko trio. Taped, swollen and on drugs baby!

Kerrankin ajoissa toimitettu paikallesaapuminen soikin meille mahdollisuuden painua saunan lauteille vertailimaan tatuointeja (ottaen huomioon että vain yhdellä Stam1nan jäsenellä niitä on) ja keskitymään rupeamaan: paikka oli kuulema myyty ajoissa loppuun, pihalla jonotti hyvä nippu immeisiä. Huokaisimma helpotuksesta, sillä jonottajille emme ainakaan omasta puolestamme tuottaisi pettymystä todennäköisesti enää koskaan keikoillamme. There will be tickets in the future!

Steepin puolituntisen rähinän jälkeen painuimme lavahommiin. Päätimme aloittaa illan osaltamme Pahan Arkkitehdin soft rock -hengessä, jota seurasi luonnollisesti Lihan Sanat. Ihmistä oli silmiemme alla niin perkeleesti. Osa oli paidattomina liikenteessä. Savua ja stroboa tarjottiin myös. Pääbändin rumpulavan reunalla kukkoillessani päässä jyskytti ajatus: ”Tästä ei työpaikkatunnelma parane”. We work untill we die, comrads!

Jyrin kanssa kahdestaan suunniteltu salatemppu toimi kuin häkä: nakkasin juuri ennen Olkkosen supernopeaa sooloa komppikitarani teknikolle, joka komppasi kappaleen loppuun bäkkärillä opetelluin riffein. Silläaikaa otin asiakseni hypätä surffihommiin. Yllättävän pitkälle sitä pääsikin, vaan onhan tuo runkokin melkoisen kepeä riisikeppi… mikäs siinä ajelehtiessa kätten päällä kuin Jeesus. Drifting memories of youth gone wild!

Sinne se pamahti, keväinen lauantaiyö, muistojen laatikkoon. Täysin sekopäisiä valokuvaussessioita, Kaken naama joka ikisessä kuvassa vääristyneenä. Kukkokävelyvierailu lavalla Mokomain encoren aikaan. Ryhmäpotretteja. Tähtivierailijoita takahuoneessa. Bussimatka läpi Suomen yön aikana. Jyri viimeisenä kotonaan klo 11:00. Aivot sulaa.

PS: Professori Kangasmäen varpaan salaperäinen diagnoosi ja prognoosi on edelleen kirjaamatta. Toivottavasti tutkimukset antavat aikaa myös muistiinpanojen laatimiselle.