E: Raumalta herätessä ei ollut kovin keväinen olo, sen voin sanoa. Suunta kohti Kouvolaa ei sekään kuulostanut suoranaiselta ylellisyydeltä, mutta tunnelmahan koheni, mitä lähemmäs Kouvolaa päästiin.
H: Kevään startti oli maltaanmakuinen ja aurinkoinen. Kyllähän se perinteinen House Of Rock -terassi on se mikä avaa vuoden aurinkoisen kauden. This has happened before. Kouvola, salaperää ja kekkuilua!
kp: Muistelimme Hämpyn ja muiden poikien kanssa, että House of Rockista tulee keikkareissujen yhteydessä ensimmäisenä mieleen kevään ekat terassikelit. House of Rock on muutenkin aika paha bilemesta, joten odotimme iltaa kieli pitkänä!
H: Kyllä. Mutta olikos siellä se pittikielto? Muistaakseni joskus sieltä lähti porukkaa pihalle kesken keikan. Ja jollain valui lettu verta, aitoa hurmetta, eikä mitään vattuhilloa! DANGER!
H: Ruokailu alkuillasta @ Neville. Kake kertoi elämästään ja tuli keksineeksi ohimennen naurunremakan saattelemana tulevan kesän kiertuenimen. Höhöttelyllä, kaljatankkauksella ja jättimäisellä club burgerilla ladattu vatsa tuntui makianoloiselle. Torkkujen jälkeen olikin mukavata tyhjentää pari liikakiloa hanuriteitse bäkkärin ja majoitustilan roolia vetävässä HOR:in yläkertahuoneistossa. Paikka on muutes samainen, missä kuvattiin Viikatteen V-DVD 2:n takahuonesekoilut. Huh. Olipa sekin projekti. Kaikenlaista sitä on tullut tehtyä, I’ll tell you that.
kp: Nevillen tunnetusti loistavien safkojen ja paikan tarjoilijoiden pipari-sketsien jälkeen oli aika asettua bäkkärille lekeljeen ja seurata telkkarista Leslie Nielsenin tykitystä! Viikko sitten naureskelimme Emilin kanssa Äänekosken hotlassa, kun Peksi katsoi parin seinän takana kakkososaa kyseisestä trilogiasta, naurun kantautuessa helposti meidän huoneeseemme. Nyt saimme todistaa tätä livenä. Ja kyllä muuten toimi! Peksin kikatus siis.
P: Tänks guys. No mie nyt satun olemaan iloluontoinen ja helposti innostuvaa sorttia.
kp: That’s why we love you.
H: Ei mitään huumoria. Unta palloon. Mutta sitten itse keikka… Hmm. Miten sen nyt muotoilisi… Ei oikein lähtenyt. Tai, tavallaan lähti, tavallaan homma toimi, mutta sitten taas… No, onhan tähän räkätaudin, masentuneisuuden ja kehnon fyysisen kunnon rappioyhdistelmään tylsää vedota, mutta omasta puolesta voi sanoa, ettei keikalla ole ollenkaan inspiroiva vetää puolikuntoisena. Pakkopulla olkoon luonnehdintani tilanteesta. Helppous ja liikkumatila ovat elinehtoja leppoisalle ja luovalle toiminnalle. Jos joutuu pusertamaan ja taistelemaan, on olo tukala ja pakotettu. Vittu. No, tässä vaiheessa uraa ja kiertuetta voi luottaa kuitenkin siihen, että bändillä on rutiinia mihin tukeutua. Kyllä ne biisit jotenkin aina läpi taistellaan.
P: Keikki oli ns. hyvää rutiinia ilman suurempia nousuja tai laskuja. Joskus se menee niin.
kp: Suurin syy jotenkin laimeaan fiiliksen täytyy olla ”Horon” pittikiellossa. Jengin naamasta näki, että nyt olisi oikea biisi hieman irroitella, mutta ei saa, vaan pitää tyytyä taputtamaan ja seisomaan paikallaan. Toivottavasti tähän tulisi joskus hieman kevennystä. Keikasta jäi vaisusta meiningistä huolimatta silti jotenkin lämminhenkinen ja hyvä fiilis. Ja Kake oli liekeissä! Sen huomasi jo lavalla.
H: Kai-Pekan ja kouvolalaisen Kosmo-nimisen jätkän tanssishow sinetöi bäkkärijatkojen sävelen. Täyttä pystyryyppäystä. Lilleriä elimille. Nestettä nieluun. Löllykkää läpyttimeen. Letulle kastiketta. Öljyä kasvaimeen. Kuudelta olin menettänyt tajuntani punkkaani. End Of My Fuckin’ Story.
kp: Kevään parhaat jatkot. Se viina ei vain loppunut, vaikka röökit loppu. Huhupuheiden mukaan toiminta olisi jatkunut lähemmäs aamukahdeksaa..
P: Täytyy komppailla Kangas-Michaelia, parhaat bileet aikoihin jatkuivat vielä kauan sen jälkeen, kun jätin leikin kesken ja painuin unten maille.