Pekka istuu minun ja läppärin vierellä kourassaan Ibanez. Multiefektistä on vedetty piuha ulkoiseen äänikorttiin. Pekka soittaa riffejä ja minä taltioin ne monoraidoille klikin naksuttaessa taustalla. On kuuma toukokuun keskipäivä ja molemmilla päällään vain irstaat bokserit ja t-paidat. Haisee hiki ja jääkylmä oluttölkki kumisee puolillaan kaiuttimen vierellä.

Raavimme kasaan vuoden ajalla syntyneitä ajatuksia ja raakileita. Molemmilla on hajanisia ajatuksia kappaleista, rakenteista, rytmityksistä… mistä vain Stam1naan liittyvästä materiaalista. Puramme mp3-soittimen heikkolaatuisia ääninäytteitä, molemmat ovat keränneet niitä joko hyräilemällä, beatbox-laulannalla tai kitaran epämääräisen rämpyttelyn avulla. Raakileet muotoutuvat ideoiksi, ideat riffijonoiksi, riffijonot kappalerakenteiksi ja kappalerakenteet biiseiksi.

Kotikoneella demoilu on yhtyeelle suhteellisen uutta, aiemmin olemme painineet kappaleiden kanssa etupäässä harjoituskämpän huumaavassa äänenpaineessa koko joukon ollessa paikalla. Nyt rakentelemme kokonaisuuksia leppoisasti kerrostalo-olosuhteissa, jolloin saamme tyydyttävällä äänenlaadulla leikkaa-liimaa-materiaalia muokkailtavaksi. Teemme testejä ja ehdotelmia ideoiden eteenpäin viemisiksi.

Pekka tarjoaa kertosäettä, joka heti ensimmäisellä kuuntelulla saa projektinimekseen Hittibiisi. Häkellyttävän suorasukainen nimitys on toistunut jo edellisen levyn otsikoinneissa: UKK:n demokappaleiden seasta löytyi Hittibiisin (Edessäni) lisäksi myös Sinkkubiisi (Merestä maalle). Kuten arvata saattaa, ei projektinimistä kumpainenkaan ollut osoittautunut enteeksi. Tämän toukokuun Hittibiisi jää kuitenkin kertosäkeen taustariffittelyn pituiseksi hehkutukseksi ja Pekka päättää sovitella kotonaan kappaleelle tarvittavaa lead-melodiaa. Itse sävellän kyseiseen kohtaan myöhemmin melodian, joka on kuulemma ”liian Mokomaa”. Painan nopeasti delete-nappia.
Pekan tarjoama toinen biisikokonaisuus osoittautuu nerokkaaksi ”yhden kielen Stam1na-tahditteluksi”, jonka itsekkäästi ristin projektinimellä System of A Down – johtuen pelkästään eräästä mielleyhtymästä kyseiseen bändiin. Ibanezista kantautuu kovalevylle erinomainen c-osa, johon Pekka välittömästi ideoi elämää suuremman melodian. Osassa on vaikutelmaa ”jostain juhlavasta voitosta, mukavalla rytmikoukulla ryyditettynä”. Ctrl+S ja laptop murahtaa tyytyväisenä.

Kuuntelutan Pekalla eräänä iltapäivänä lähes nollasta luodun Punk-kappaleen. Abc-nimisen biisiprojektin loppuosaan luodusta ”yhden kielen Stam1na-tahdittelusta” salaisesti omaksi kokonaisuudeksi rakentunut Punk siivittää ainakin minut keskelle parasta mosh pit -fiilistä. Kertosäkeeseen ladattua uuden liiton Napalm Death -vaihdantaa ja kahden kitaran Rytmihäiriö-slayerointia pidän parhaana työnäni pitkiin aikoihin. Kuulen jo c-osionkin valmiina päässäni ja herkuttelen ajatuksella tarjota materiaalia live-valmiudessa vellovalle klubiyleisölle. Jalat hikoavat, naamaa kolottaa hymyillä.

Tietokoneella on myös hyvä rakentaa yksinkertaisista rumpuloopeista bassorumpu-virveli-yhdistelmiä, joista toivon olevan jotakin hyötyä muille bändiläisille. Tiedän että rytmiryhmä Kake ja Kaikka rakentavat täysin uuden logiikan olemassa olevalle sävellykselle, mutta näin saamme ainakin Pekan kanssa saman suunnan. Kuuntelemme kokonaisuuksia ja pohdimme tuotannollisia puolia: soundimaailmaa, soolojen esiintymisiä, laulutyylejä. Salaisesti haaveilen pian saavamme mahdollisimman paljon esidemotettua materiaalia kotikoneelle, jotta voisimme miettiä kokonaisuutta. Onko tiettyä tempoa toistuvasti, sävellajeja, rytmityksiä? Tarvitsemmeko jotakin tietynlaista vaihtelua tuleviin teoksiin? Mikä on kokonaisuuden tunnelma, mieliala?

Demosessiot loppuvat ja kitarat lasketaan levolle. Plakkarissa on jälleen muutama napakka tynkä, joista toivottavasti versoo treenikämpän uumenissa vankkoja metalliklassikoita. Mikäli ei, maistamme muutaman oluen ja pyydämme Saikkoselta lisäaikaa studioon.