Olimme tehneet pääkaupungin välittömässä ytimessä jo kolme keikkaa lyhyen ajan sisällä. Jokaisen keikan biisilistat olivat lähes identtisiä. Kysymys: Oliko arki-iltana ihmismassojen liikkeen määrä suuntautua Stam1nan keikalle? Ja jos olisi, niin MIKSI VITUSSA?!

Pelko perseessä ja edellisen illan karaoke ohimossa sykkien nousin veljeni Jussin lattiamajoituksesta vasta klo 14:00: Saikkonen oli jälleen maksanut lunnaitaan puolestani. YUP:n ja Sakara Recordsin yhteistyö oli käynnistynyt keskiviikkona ainakin tällaisen hang-around (tai pikemminkin hang-over)-jäsenen vinkkelistä kosteahkosti, eli julmasti saunoen ja kitarisoja kasviöljyillä valellen. Rimpuilin pystyyn ja suoriuduin Helsingin ytimeen salaperäiseen haastatteluun, jossa arvuuteltiin product placementin syvintä olemusta kotimaisten musiikkivideobisneksen kentässä. Tungin korkealaatuista neljän juuston pizzaa turpavärkkiin kiekuen hienoja sanoja peräkkäin: ”Dramaturgisen konfliktin syvin jännite ei voi syntyä, mikäli tarinan subjektien intertekstuaalinen dialogi markkinavoimien egoististen kaksipistejärjestelmien (peer-to-peer) kanssa on tosiasia!” Koin ansainneeni oluen, jonka jätin sen ilmaisesta luonteesta huolimatta ottamatta. Näin valjastin intellektuellissa introspektiivissä puhdistautuneen itsetuntoni myöhempää alkoholiturmellusta varten. Minä rules – homo homini tupus hupus lupus! Ja vittu vielä Aku Ankkos päälle!

Kohtasimme Roksissa jälleen, tekniikka ja yhtye. Yhden henkilön torkahdellessa päiväkänösissään hönkien kattotuulettimien huljuteltaviksi, seurailin tyytyväisenä tilanteen ja backlinen setupin kehittymistä. Päivän sankariksi nousi ehdottomasti kaljuista kaljuin Kake, joka uutukaisissa biker bootseissaan sai neronleimauksen: riisua rumpusetti ns. perusasioiden oppien mukaiseksi!

Kake säntäsi lavalle ja riisti setistään irti osia minkä ehti: kuin hullu kirurgi vatsapeitteen käännyttyä. Mustaa hiilikuituputkea, etutomia ja lautasta singahti lavan välittömään läheisyyteen tavalla, josta äkkiarvaamaton sivustakatsoja olisi voinut sisällisodan syttyneen. Jusbaum kyykkäsi Tuomaksen kanssa parhaansa mukaan osia keräten ja hikeä pirskoen: nyt työskenneltiin kuin ihan oikeassa työpaikassa! Tämän kunniaksi maistoin vaivalla hakemaani soodavettä, pieraisin ja annoin nyrpeää nokkaa Pekalle. Pekka oli ostanut uuden näet kitaran.

Paikalle napsahti myös vikkelistä sormituksistaan tunnettu Perttilä eräästäkin G-alkuisen juoman ystäville suunnatusta surmacore-yhtyeestä. Pähkäilimme kitarateknikko Kangaspuun aikaansaamaa kahden 5150-vahvistimen kokonaisuutta leuat vipattaen ja hihitellen todellisuudelle. Olimme ytimessä, hetken. Sitten olikin aika ruokailla ja aika perkeleen hienossa ravintelissa.

Noh, eikun keikalle lompsis. Siellä sitä kekkuloitiin yössä: Joutsenniemen ja Hyrkkään Jannejen, Santun ja muutaman muunkin tutun edessä. Lössiä oli mukavasti ja vaikka tanssijalkaa ei väkivaltaiseen mosh pit -perinteeseen tungetukaan, oli yleisössä paljon hymyä ja mukavan leppoisaa SUPO-henkistä tarkkailuasennetta. Otimme rennosti, asetimme housumme tyköistuvaan positioon ja louhimme tavaraa parin viikon kylmettämille niskalihaksille niin jotta tuntui.

Tutut kipaleet konttiin kilahdellen jatkoimme taivaltamista kohti encorea. Muistini mukaan Muistipalapelit-kappaleeseen pyysimmekin lavalle eturivistä tutuksi tulleen kouvolalaisen Mikon, jonka tarjoama Arch Enemy -plektra ei yksin riittänyt sketsiksi: irokeesimies oli valjastettava kännilaulatukseen. Niin sitä poimittiin iso mies mikille ja toimitettiin kipale loppuun huumorin välkkyessä sarveiskalvoilla. Miekkosen poistaminen lavalta oli temppu erikseen, tätä varten meillä perinteisesti on yksi kappale teknikoita valmiudessa 24/7/365/2008.

Keikan päätteeksi Kaikka asetteli bassonsa rennoin ottein Kaken uusitun rumpusetin päälle, vilkuttelimme tutuille ja lähdimme takahuoneen sykkivään tunnelmaan. Heti ensimmäiseksi jo Sakara Tourilta tuttu Joonas napsaisi turvonneesta lärvistäni photon pian julkistettavaan näyttelyynsä. Yritin imeä sisään ja pörhistää rintaani: pieruksihan se muuntautui. Kaikkien iloksi huone olikin tuota pikaa täynnä yhteistyökumppaneita vuosien varrelta, joten kaljan asettelu suuhun tapahtui leppoisan tungoksen vallitessa. Pekka astui lasinsirpaleeseen ja onnistui katkaisemaan siitä osan nahan sisäänkin. Onnittelut olivat paikallaan, vaikka mies pää savuten lähtikin lipettiin nopeammin kuin levy-yhtiön edustaja onnistuu juomaan punaviinipullomme janoisempiin suihinsa.

Tuttuja moikkaillen kumoutui drinkki jos toinenkin. Helsingin maaginen yö…. oli siellä Lahden Ari Koivunenkin. Ja Kirsille terveisiä myös!