8.11. Lahti, Puusepän sali -S-/K-18
Kello on 11.30 keskiviikkona. Odottelen herra Hyyrysen kanssa junaa Lappeenrannan juna-asemalla. Keskustelemme taiteesta ja taiteen ilmenemisestä luonnossa. Matkalaukkumme ovat siististi pakatut ja kengännauhamme ovat oikeaoppisesti sidotut. Meillä on päällä nätit jakkupuvut, kiiltokengät, kravatit ja hiuksemme ovat siististi huolitellut ja geelillä laitetut. Hyyrysellä on repussa kaksi pientä pulloa Jägermaisteria, mutta emme tietenkään juo niitä koska meillä on keikka yhdeksän tunnin päästä. Nousemme junaan. Menemme ravintolavaunuun, mutta emme tietenkään osta olutta koska meillä on keikka kahdeksan ja puolen tunnin päästä. Juomme irlantilaista minttukaakaoananasteetä ja keskustelemme uskonnosta ja uskonnon ilmenemisestä luonnossa.
Saapuessamme Lahteen mietimme ja soittelemme hetken kyytiä keikkapaikalle, emmekä tajua nousta pakettiautoon joka on 15 metrin päässä meistä odottamassa juna-asemalle saapuvaa tekniikan Jarkko Heilimoa. Lähdemme siis kävelemään kohti Sibeliustaloa. Paikan päällä on täydessä vauhdissa jo aamukymmeneltä keikkapaikalle saapunut tekniikka. Tekniikalla on täysi jääkaapillinen kaljaa, mutta emme tietenkään koske niihin, koska meillä on keikka reilun kuuden tunnin päästä. Sen sijaan keskustelemme tekniikan miesten ja naisten kanssa urheilusta ja urheilun ilmenemisestä luonnossa.
Jossain vaiheessa paikalle saapuu Helsingin linja-auto, joka pitää sisällään Rytmihäiriön, Mokoman ja Peksin. Pojilla oli kuulemma alkoholituotteita ajoneuvossa, mutta he eivät tietenkään koskeneet niihin koska heillä kaikilla on keikka samana iltana. Sen sijaan he olivat keskustelleet antiikin Kreikasta ja sen ilmenemisestä luonnossa. Siirrymme jossain vaiheessa tekniikan bussiin. Bussi on tapetoitu Kama sutralla, poikakalentereilla, nauriin verellä, lehmän paskalla, variksen sulilla ja kulkukoirien hännillä. Silmiimme osuu myös paksu kansio, jossa on suunnitelmat jokaisen bändinjäsenen täydellisestä murhasta. Jallupullo nököttää pöydällä ja kutsuu meitä luoksensa. Emme tietenkään koske siihen koska meillä on keikka neljän tunnin kuluttua. Katsomme Medialouhoksen tekemän uunituoreen Kotiteollisuus-videon. Komiaa paskaa, kerta kaikkiaan! Siirrymme takaisin saliin odottelemaan illan keikkaa sekä keskustelemaan villapaidoista ja niiden ilmenemisestä luonnossa.
Hieman ennen kello yhdeksää hyvä haltija tuli juttelemaan kanssani.
Keikka alkoi lähestyä. Kävimme lotraamassa vessan lattian märäksi ja siirryimme salin puolelle. Ihmisiä oli kertynyt keskiviikkoiseen illanviettoon runsain määrin. Kaikkea maallista viisautta ylistävä keikkaintromme alkoi soida ja Lemin pellekvartetti kiipesi lavalle. Ristiriidan alkupillit lähtivät soimaan, Kake ja allekirjoittanut hyppäsivät mukaan ja kun biisi lähti käyntiin, niin näky oli melko erikoinen: lavan ja yleisön välissä ollut turva-aita sortui yleisön paineesta ja 3-5 ensimmäistä ihmisriviä kaatui aidan ja toistensa päälle. Tilanne näytti aika pahalta, ja täytyy myöntää, että tämä maalaispelle ei oikeasti tiennyt pitäisikö jatkaa vai keskeyttää vai mitä vittua tässä pitäisi tehdä? Noh, seurasin muita ja jatkoin soittamista samalla kun järjestysmiehet yrittivät pitää naama punaisena aitaa ja yleisöä pystyssä. Toisen biisin jälkeen aita vietiin kokonaan pois ja jengi sai tulla ihan lavan reunalle, mikä piristi eksoottisesti alkanutta keikkaa hyvin.
Meininki oli erittäin hyvä läpi keikan ja lahtelaisia metallin ystäviä oli kerääntynyt ison salin perälle asti keskiviikkoiltaa viettämään. Encoren viimeiseen, Likaiseen parkettiin saatiin rumputaiteilija Teppo Velinin kannustamana yleisöstä yksi laulaja, jonka nimeä tai sukupuolta en nyt kuollaksenikaan pysty muistamaan. No SORI! Sen muistan, että yleisö huusi helvetillisellä volyymillä Parketin kertseissä ja käsimeri ulottui takaseinälle asti. Vitti parasta!
Keikan jälkeen Rytmihäiriön Une tuli heilumaan takahuoneeseemme Gambina-pullon kera, mutta emme tietenkään juoneet sitä, koska meillä oli seuraavana päivänä keikka. Lähdimme suihkun ja henkilökunnan hissisäikyttelyn jälkeen seuraamaan miten sitä surmacorea pitää soittaa. Seurueeseen taisi jossain vaiheessa liittyä liittyä Viikatteen Kaarlekin pulloineen päivineen. Yleisön seasta löytyi myös muita kuin Stam1na-yhtyeeseen kuuluvia lemiläisiä, joten jäin Mokoman keikan aikana suustani kiinni. Keskustelimme lähinnä ankarasta bailaamisesta ja sen ilmenemisestä luonnossa. Ennen Mokoman encorea lavalle nousi epämääräinen joukko mm. Hitleriksi teipattuja ihmisiä suorittamaan jotain arvontaa. Siinä saattoivat olla lapset ihmeissään.
Lähdimme Lahden yöelämään keskustelemaan autostereoista ja niiden ilmenemisestä katukuvassa ehdottoman selvin päin. Onnelassa riemu raikui kun poliittisesti korrekti laumamme hyppi pöydillä ihan liekeissä (tästä lisää mm. uusimman Rumban Nissen palstalla). Kapakasta jatkoimme hotellille hämärähommiin
Teksti: Kaikka
KOMMENTOI