E: Parin viikon jälkeen lauluäänitys oireili minussa. Kova oli halu takaisin omaan kotiin, mutta onneksi työhön ryhdyttyä se aina vei mennessään. Liekö Lemillä vaikutuksensa siihen, että tuin aina hullumpaa Antin tarjoamista ideoista laulusovituksia tehdessä?
H: Motivaatio levyn tekemiseen oli ollut kadoksissa jo pitkään. Väsymys, kaamoksen murskaava koleus, pimeys ja sisätiloissa suoritettava, jatkuvaa keskittymistä ja uuden luomista vaativa työ murskasivat luoton tulevaan. Levy-yhtiöltäkin saakka sain huolestuneita tekstiviestejä: onko lähimmäisestä syytä olla huolissaan?
E: Viimeisinä päivinä intensiivistä sessiota piristi myös vierailevien tähtien käynnit Lemillä. Oli mukava nähdä tyyppejä, joita ei yleensä näe kiertue-elämän ulkopuolella.
H: Koska olin kosauttanut videokameroinnin pahemman kerran jo aiemmin, eikä muita kiinnostanut dokumentoida studion toimintaa, jouduin askel askeleelta luopumaan kameran heiluttelusta. Alkuperäinen, usealla kameralla toteutettava ”Stam1na ja Viimeinen albumi” -dokumenttiprojekti vaihtui siis hajanaisiin, toisistaan irrallisiin tilannekuviin. Sekaan mahtui kylläkin yksi, korvaamattoman arvokas alastonkohtaus. Lopulta kameran akku ei kuitenkaan antanut edes mahdollisuutta tallentaa Nurmelan Sonjan, Mäkysen Timon, Kaikan ja FM2000-yhtyeen Andin suorituksia Lemin laulusessioissa. Harmitustahan tuokin aiheuttaa, mutta kuten Matti asian ilmaisi: ”Dokumentointihan se on mielessä mutta äänitetään nyt ensin!”
E: Miitrin pelko oli läsnä ja onnistuin juomattomuudessa Antin asettamista kiusauksista huolimatta. Ottaen huomioon, että ”tarkkaamo” oli vain tyhjä makuuhuone, jossa Kaken rojua lojui lattialla, kuuntelupuitteet olivat vajavaiset ilman pois ryypättyä diskanttikorvaakin.
H: Kevyt kotikaljoittelu väritti sessioiden ensimmäistä puoliskoa. Eihän näissä sessioissa käytetty alkoholia paskaakaan. Mitä nyt Kaikan kanssa otettiin parit hörpyt Lappeenrannan sessioissa. Aaltosen Miitrin määrittelemä 9-18-työtahti suoristi albumin äänitykset kurinalaiseksi ja aivan liian tehokkaaksi puristukseksi. Minne jää kalja, minne lonkero? Ottakaa vastuu teoistanne ja juokaa!
E: Kun vuorokauden tunnit käytti tehokkaasti hyödyksi, onnistuin aikataulussa kokoamaan laulu-, kiippari- ja bonushommista n. 230 raitaa Miitrille kovalevyllä toimitettavaksi.
H: Kaikkiaan voisi Emilin työsuorittelua kehua vuolaasti. Mies auttoi sanoitusten kanssa, jo luonnosteluvaiheessa, ja sittemmin jopa äänityksissä. Se on omia tekstejään kirjoittavalle ja levylle laulavalle vokalistille arvokas kaveri se semmoinen. Mieshän tiesi ja sovitti biisejä ja osasi kommentoida sisäpiirin tuntijana lähes kaikkea biisejä koskevia kysymyksiä. Hyvä Emil! Hienosti tehty. Hyvä me! Näin sitä rahaa säästyy ja naama vanhenee!
H: Sinne sujahtivat päivät, neljä arkiviikkoa tiukkaa rypistelyä. Sessioita väritti terve hällä väliä -yleisfiilis, joka ei tietenkään mennyt liiallisuuksiin. Kaikki tarpeellinen tuli talteen, ja vähän ylimääräistäkin. Takana on jo useaita päivä miksaustyötä. Lähes jokaisesta biisistä on saatu ennakkovedos kotistereoihin kuultavaksi ja ajatuksissa työstettäväksi. Tunnelma on vähintäänkin hämmentävä. Lisäksi: paikalla miksauksissa ei Miitrin seurana ole kuin allekirjoittanut. Loput yhtyeestä on saanut kuultavakseen vasta hyvin pienen näytteen materiaalista. Palaute näytteistä on ollut sekalaista: Laulu liian lujalla, ei tarpeeksi live äänimaisema, ei tarpeeksi agressiota, liian tukossa, tomit kuulostaa siltä että hakkaisi kumisaappaalla ämpäriä, ei kuulu, kihisee, suhisee, säksättää. Tilanne on siis loppujen lopuksi erittäin perinteinen, asetelma on kuin joulujuhlasta – kuvio on tuttu, repliikit jo useasti kuultuja ja päähenkilöillä samat naamarit. Onneksi järjen ääni, parran haltija ja pitkäjalkainen Lappeen oma poika Miitri toteaa sen tärkeimmän:
”Antti, ei ole hätää. Kyllä fanit ostavat tämän levyn. He kuuntelevat sen, toteavat sen jättimäiseksi virheeksi ja hylkäävät yhtyeen. Siksi vasta seuraava levy on floppi, ei tämä nyt julkaistava!”
KOMMENTOI