Rundi alkoi isosti! SLK julkaistu ja heti alkaa julkinen taistelu Suomen herruudesta (tai poikuudesta).

E: Vuoden ensimmäinen keikkapäiväkirja. Mietityttää mistä päivämäärästä se tulisi aloittaa, sillä itselle ja muutamalle muullekin meistä ”risteily” sulautui neljän päivän sekavaksi klöntiksi jossain Helsinki-Tallinna-akselilla.

H: Eli olisiko tämä sitten kiertuepäiväkirjaa alustava merihenkinen ”lokikirjamerkintä”? Radio Rock -risteilyt ovat toden totta olleet aina melkoisen keinuvaisluontoisia reissuja. Ehkä liiaksikin kylmäkalaluontoisia. Ei näet ikinä tule muisteloista mitään.

kp: Hyvät mähinät olivat jo taakse jäänyttä elämää. Torstaina 12-tuntinen promopäivä + karaoke, perjantaina hassuttelua, pitsaa ja livemusiikkia ja lauantaina ennen laivaan nousua saimme nauttia ammattimuusikoiden treeneistä Nosturilla, kun Mokomat vierailijoineen hieroivat akustista minisettiänsä kasaan.

H: Pyysivät laulamaan Kirkaa ja Steppenwolfia. Mie niin lupauduin. Varsinkin, koska sain kunnian vetää Stonen Emotional Playgroundin taustastemmaa itse herra Joutsenniemen rinnalla. Legendary shait, legendary boat ride startter!

Laivaa lastataan akustisella Mokomalla.

E: Lava jonka koolla oli aiemmin peloteltu osoittautui varsin pieneksi. Tai oikeammin hieman haastavan muotoiseksi. Tilannetta hankaloitti entisestään se, että lavalla nökötti Sonata Arctican rummut ja tulisivat nököttämään yöhön asti. Meillä onneksi ei muutaman vuoden takaiseen malliin ollut aivan viimeinen showtime, vaan se lankesi Sonatalle. Niinpä tekniikan poikien askarrellessa omien erikoisongelmiensa parissa kasailin oman kioskini niin pieneen tilaan kuin mahdollista toisten rumpujen eteen. Sopu sijaa antoi, Pekka tosin taisi vähän kärsiä selkää kuumottavista kosketinsoittimista.

kp: Ei tarvinnut ainakaan stressata lavaliikehdinnästä pitkän tauon jälkeen, koska siihen ei yksinkertaisesti ollut mahdollisuutta. Eipä tuo haitannut, sai ainakin hyvällä mielin keskittyä uusien biisien soittamiseen.

H: Lähtökohtanamme oli soittaa koko uusi SLK-albumi, alusta loppuun, albumijärjestyksessä. Erotuksena levyyn kuitenkin se, että Kolmen minuutin hiljaisuus sai toimia introraitana. Voi poijaat mikä tunnelma syttyi, kun lopulta yhdentoista korvilla korvamonitoreihin alkoi tulvia Kai-Pekan säveltämä kummitusbiisi. Yhtye oli kastellut tukkansa ja levy-yhtiön Saikkonen tsemppasi bändiä aivan viime hetkille saakka, miltei kädestä lavalle saakka poikia ohjaten. Ja mikä yleisön mylvintä…!

kp: Nyt jännitti! Voi pojat. Mutta se oli hyvää jännitystä, joka räjähti hyvällä tavalla Rautasorkan ensimmäisestä iskusta. Pientä hapuilua oli havaittavissa, täyteen pakkautunutta baaria se ei näyttänyt haittaavan nyrkkimerestä ja tanssiaskelista päätellen.

E: Keikka jännitti eniten sitten pari vuotta aiemmin FME:ssa soitetun Nocebon. Adrenaliinia voi olla keikalla liian vähän tai liian paljon ja nyt sitä oli liian paljon. Sormet tuntuivat ottavan vastaan käskyjä aivoilta hieman liian suurella latenssiajalla. Kestikin monta kappaletta ennenkuin oma jännitys laukesi riittävästi ja keikka alkoi tuntua rennolta. Ja nopeasti SLK:n kappaleet oli lopulta soitettu. Encore tuntui jo perinteisesti kunnon bileiden startilta vanhoine biiseineen ja lavalla hortoilevine henkilöineen.

Mystisissä tunnelmissa...

H: Selvällä humala-asteella seikkailevalla yleisöllä ei ollut panemista vastaan, kun SLK-maratoonin jälkeen palasimme vanhojen raitojen pariin. Saikkos-Tuomon mylvintä Viisi laukasta päähän -ikivihreään sai jatkoa Hynys-Jounin yllätysnumerosta. Äkkäsin jätkän lavan vierustan baaripöydästä kesken biisin ja onnistuin nyökkäilemään Lappeenrannan partaukon lavalle. Hieman meille kaikille jäi epäselväksi, mitä Jounin olisi kuulunut siellä tehdä. Yritimme aloittaa joskus välinumerona soitettua KT-biisiä bändin kera improten, mutta muutaman tahdin jälkeen työkalut laskettiin maihin ja Jouni takaisin tiskille.

kp: Taisimme todeta lähes yksissä tuumin keikan jälkeen, että se oli ehdottomasti yksi parhaista, ellei paras kiertueen – ja varsinkin uuden levyn kiertueen – ensimmäinen keikka. Hakemista oli toki uusien kappaleiden kanssa, mutta keikasta jäi ennen kaikkea sellainen hyvä ”tästä se lähtee” -fiilis, kun ei tarvinnut kävellä häntä koipien ja poikien välissä lavalta pois.

E: Viimeiset selkeämmät hetket koin Tuomo Saikkosen julistaessa paidatonna fläppitaulun avustuksella tulevia suunnitelmia. Hymyilytti leveästi. Oikein leveästi. Sen jälkeen kaikki sulautui taas osaksi kollektiivista kokemusta, jota voi luonnehtia vain ”Radio Rock -risteilyksi”.

H: Nimmarointisession ja erinäisten kolmannen asteen astraalikontaktien jälkeen oli todettava, että suomalainen rock-risteilijähenkilö on tänä keväänä hyvinkin perillä Stam1nan tekemisistä. Uudesta albumista. Vanhoista naamoistamme. Paluusta rock-todellisuuden arkeen, suoraan eturintamaan! Maalla, merellä, ja kenties vielä ilmassakin!