Ameriikan kebab ja mallasmäski. Hunajata!
kp: Lappeenranta, niin sanottu Stam1nan kotikaupunki (Lemi on kunta). Saavuimme Emilin kanssa paikan päälle suht ovelasti Valo-Tuomarin kyydissä, pakulla. Toiset olivat ehtineet jo roudata, hienoa! Vieraslistalle oli tunkua sukulaisia, kavereita ja puolituttuja myöten, eikä tieto noin 430 myydystä ennakkolipusta pilannut fiilistä ollenkaan. Jännitystä oli ilmassa myös melkoinen läjä juuri mainitusta vieraslistasta johtuen. Sukulaisten ja muiden vanhojen luokkakavereiden eteen ei viitsi mennä pelleilemään ihan miten sattuu, vaan jälleen kerran meillä oli paikka lunastettavana.
Ikuisuudelta tuntuneen soundcheckin odottelun, ja helvetin ripsakan tsekin jälkeen oli aika syödä ja lähteä pyörähtämään hetkeksi hotellille. Jättimäinen huone kummitustelkkarin kanssa ei houkutellut kovin kauan, joten jo tunteroisen jälkeen piti siirtää energiaa tulviva ruhoni takaisin keikkapaikalle. Sain myös puhuttua ihan huumormielessä Antin huonekaveriksi, vaikka mies asuukin paikkakunnalla. Jos ei muuten, niin huumorin vuoksi. Huumorin vuoksi tehdään paljon jänniä asia. Huumori on arkea ja mystiikkaa. Huumori saattaa olla jopa hauskaa.
Susivainaa oli juuri lopettelemassa settiään, kun saavuimme paikan päälle, joten valitettavasti heidän toimituksesta ei ole raportoitavaa. Porukkaa oli kuitenkin valunut paikan päälle ihan hyvä läjä ja kuumuus piinasi jo nyt salia. Matalissa paikoissa happi tuppaa yleensä loppumaan hyvissä ajoin, mikä tuo oman kebab dangerin keikan kulkuun. Saimme myös jälleen nauttia bäkkärin kakofoniasta, kun toiselta puolen seinää kuuluu diskomusiikki, toiselta puolen rokki ja lavalta pauhaa linjatsekki. ”Kauas aivot karkaavat, niin minäkin…”
Susivainaan Kaisu ja Hyrde, täys susi.
Keikka losahti käyntiin oikein mainosti. Porukka pyöritti pittiä ja bailasi menemään hyvällä meiningillä. Heti alusta asti oli myös selvää, ettei happi tule riittämään tänään, ja muutaman biisin jälkeen trooppinen ilmasto oli tehnyt vaatteista aivan läpimärät. Kitarateknikko Jyri sai roudata vissyä lavalle jatkuvalla syötöllä. Vaikka keikka oli hyvä ja tunnelmallinen, tuntui se silti olosuhteisiin nähden aikamoiselta suorittamiselta. Vähän sama kuin riehuisi ja huutaisi saunassa vaatteet päällä tunnin putkeen. Taisimme silti olla yhtä mieltä siitä, että tämän illan Lepran keikka oli kokonaisuutena oikein hyvä ja se meni aina vaikeiden Lappeenrannan keikkojen rankingissa kärkijoukkoon onnistumisen suhteen.
Sitten alkoi perinteeksi muodostunut paitatiskiralli, yllättäen paitatiskillä. Tuttuja tuli joka nurkan takaa vastaan, eikä oikein tiennyt miten päin siellä pitäisi olla. Jonkinlainen nestehukkakin taisi vaivata keikan jälkeen, joten viihdetaiteilijan työ oli jälleen rankkaa. Jossain vaiheessa iltaa tapahtui taas luonnollinen siirtymä karaokebaarin puolelle, jossa saimme kuunnella jälleen kerran miksaajamme Jussi ”Surun pyyhit silmistäni” Jauhiaisen upeaa tulkintaa Kirkan ikivihreistä. Ilon yhyy Ilonassa.
Valomerkin jälkeen oli aika lähteä veylle ja sieltä hotellijatkoille, joita emme onneksi saaneet pitää tarkkaavaisen henkilökunnan johdosta. Huoneessa odottikin melkoinen yllätys, kun Paha arkkitehti vierailevan oppilaan kanssa oli tekemässä sisustuskurssin lopputyötä. Mie kuvasin ja Emil siivosi. Kiitos ja anteeksi, Lappeenranta.
