Uudella vuosituhannella, pienen hiljaiselon jälkeen alkoi tapahtua kummia. Stamina muutti nimensä kirjoitusmuotoa sekä tekstien kirjoituskieli vaihdettiin tutummaksi. Raskaita tai rokkaavia suomeksi laulavia yhtyeitä löytyi tuolloin vain kourallinen, joten ratkaisu tuntui aidosti rohkealle ja erilaiselle. Heti mietittiin tietysti myös suomalaista nimeä yhtyeelle. Keikkaa tehtiin jo Helsingin Semifinaalia myöten, jäsenet olivat kunnostautuneet yhtyeen myymisessä, kotisivujensa päivittämisessä ja työasenteessaan.
Hyrde: Ku kaikki äijät oli saatu vapaille pakollisesta asepalveluksesta, piti ruveta miettimää tuota bändin konseptia tuoreemmaks ja terävämmäks. Myö voitettii yhessä Lappeenrannan bändiskabassa päivän verran studioaikaa ja ruvettii valmistelemaa kahta meiän vahvimmista kappaleista nauhotusmuotoon. Aikasen tarkkaan taiettii puntaroida niitä tsipaleita ja sovituksia, piti päästä yhdistämään heavy ja yleistajuinen rocksaundi.
Tero: Keväällä 2001 treeni/kalja-frekvenssi kohosi huippuunsa ja vihaA-demon kappaleita porskuteltiin treenikämpillä. Patologiseksi tursunut kaasuttelu välillä Lemi-Lappeenranta palkittiin kesällä uunituoreella audiotallenteella. Hitto muuten maailman pelottavin juttu on ajaa vanhalla paskalla autolla tiheässä lumipyryssä pimeällä Lemille treenaamaan. Loppukesän linnoituksen yö-ulkoilmasoitanta jäi makoisasti mieleen. Juveniileja hulluja.
Hyrde: Uuden staminA-yhtyeen demon nimeks tuli (luonnollisesti) vihaA, biisit olivat pop-rokkia ja äijät laihoja luikureita. Hyi saatana. Noh, basisti Nordlund esitteli tän kapisen kotipolttosen kuitenki mm. kaupungin rock-lipunkantajalle, Mokoman Marko Annalalle. Muistan Annalan antaman palautteen kuin eilisen: ”Iha hyvä, voisitte miettiä noita ”jee jee jee” -laineja vielä uuvestaa”. Noh, liekeissä oltii joka tapauksessa siitä että joku oikea rokkari oli ylipäätään kuunnellut teosta kriittisesti. Eikä se kökkö demo ollu, Vihaa-biisissä oli käytössä rutkasti jo tämän hetkiselle sävellystyylille ominaisia harmonioita.
Tero: VihaA:n diilaus Markolle aiheutti toivottua anterogradista aktiviteettia. Herra D otti asiakseen viedä hommaa syksyllä eteenpäin. Joutsen. Annalan Marko kyseli syksyllä lämppäämään Helsingin Factoryyn. Kake ei tykänny paikasta. Soitettiin silti. Helvetillisin piuhasekamelskan setvittämisen jälkeen miksaaja saapuu paikalle asentelemaan ilmeisen persoonallista kytkentäänsä kynttilä kädessä…?
Hyrde: Periaattees vihaA:sta saisi tehtyä ihan tuoreen kuulosen uusintaversion, mutku ei myö oikei taieta jaksaa.
Tero: VihaA oli se ensimmäinen, jossa oli aitoa staminaa. Omin tyyli alkoi ilmeisesti hahmottua. Hitto, ne progetukset vaan vei todella sitä hommaa erikoiseen suuntaan.
Hyrde: Yksi parhaimmist asioist mitä meiän bändille kävi oli että Poutasen Kai Lappeenrannasta kiinnostu yhteistyöstä tän Vihaa-jutun kuultuaan. Kaitsu oli saanu lätyskän kouraan ja aisti siinä jonkin asteen potentiaa. Äijä oli työstäny monenlaista matskua, on itekki kitaristimiehiä ja ikäkumppani. Kaitsun kanssa meniki sitte seuraavat kolme vuotta sutjakkaasti tiiviissä yhteistyössä demoten ja ajaen bisneksiä eteenpäi, jo tuonne levy-yhtiön konttorin ovelle saakka. Bändillehä tollane ”viidennen jäsenen” ilmaantumine merkitsi suurta kehitysharppausta jo sillon tuoreeltaan. Meil oli nyt sitten yks mies lisää tekemässä tuottamista, promootiota ja keikkamyyntiä.
Oli täpärällä, ettei Stam1naa kutsuttaisi tätä nykyä nimellä Ei tai Siperia. Vuonna 2002 Stam1nan jäsenet kokosivat jälleen voimansa, ryhtyivät demotuspuuhiin ja ottivat läjän fotoja, joissa kajaalilla rajailtu perustajakolmikko oli sotkettu yläosattomissa perunajauhoihin. Taide puski pintaan. Basisti Nordlundin rooli jäi kuitenkin entistä vähemmälle ja vähemmälle.
Tero: Loppukeväästä muutto pois Lappeenrannasta ja työt pitivät treenirintaman vaimeana, basistin osalta. Syksyllä treenejä pidettiin jo syvemmällä periferiassa, jossa traktorit kuiskivat hiljaa toisilleen. Muutto lopullisesti pois ihmisten ilmoilta syksyllä 2002 TURKUUN tappoi liiallisen matkustusinnon ja staminA:n bassoistin näkyminen soittotoimissa oli muuttumassa harvinaisuudeksi. Keikat hoidettiin Semifinaalissa, Kouvolan Rytmi-Katissa ja Lemin Tapiolassa syksyllä, kunnes talvella tuli aika todeta itsensä pieneksi ja lyhyeksi ihmiseksi ja pitkin hampain myöntyä tappioon.
Hyrde: Tos vaihees letit oli nii pitkät ja rumpali nii kalju, että pysty puhumaan melkei hevibändistä. Musiikki oli edellee just siinä rajaviivalla hevi/rock. Kyl myö periaatteessa pyrittiin tekemää ”tosi rankkaa runttausta”, mut kai myö sotkettii siihe liikaa melodiaa, jazzailu-juttuja ja kevyempää ihmissuhde-rock-asennetta. Ja mie voin tunnustaa, et siinä vaiheessa tahto tietyllä tapaa luovuttaa ton treenikämpän lupaus -statuksen ja päästä sitte vaikka sinne radioo. Ja siinehä myö tavallaa päästii.
Hyrde: Sit myö aloteltii tallentamaan viidettä itsensämarkkinoimisvälinettä nimeltä Promo 2002, tutummin Murhaa-promo. Kaitsun vehkeillä myö tallenneltii Pod-vahvistettuja skeboja ja mikiteltii rumpuja Tapiolassa. Arjen sankari -biisiä varte vedettii pari raitaa akustista komppiskebaa pääkitaroiksi ja homma otti taas askelee täysin uuteen suuntaa. Periaattees tyyli ei ollu itsessää väärä, mut bändin omimmalle identiteetille se oli liian suuri ja nopea muutos. Basso-Tero tais olla tossa vaiheessa jo historiaa.
Tero: Kun neljästä jalasta yksi siirtyi kauemmaksi, tripodi jatkoi kulkuaan. Tässä vaiheessa sm3tanaattoreiden ilme oli jo muuttumassa miellyttävään suuntaan, turhat progeilut jäivät pois, onneksi: Murha oli iha-vitin mahtava heti alusta! Kun kuulin ensimmäisen idean noista sanotuksista, niin tuli enemmän mieleen punk ku metallorock.
Hyrde: Tää Murhaa-kiekko meni Rumban Kuukauden Demoksi. Kakkosraita Eivät ikinä saa oli ehdolla jossain Radiomafian viikon demo -äänestyksessä. Porukka tilaili lättyä netitse vinot pinot. Nää merkitsi iha vitusti meille, tietenki. Kusta nousi kohisten pääkalloon, hehe!
Jo kolmannen basistinsa menettänyt ydinkolmikko Pexi/Kake/Hyrde suoristi ryhtinsä, tarkisti suuntansa ja otti askeleita eteenpäin. Jo vuotta myöhemmin onnen avaimet heilahtelivat porteilla. 
KOMMENTOI