90-luvun loppu tarkoitti Stam1nalle ensimmäisiä kotisivuja, c-kasettiformaatin hylkäämistä digitaalitekniikan yleistyessä ja pahimman puberteettikauden loppumista. Pian punnittiinkin jo yhtyeen kärsivällisyyttä, sillä armeija vei pojilta tukatkin päistä. Uusia ja aiempaa haastavampia sävellyksiä luotiin, soittamisen haastavuus maksimoitiin. Mallia otettiin nyt kokoonpanoista kuten Dream Teather, Children of Bodom ja Steve Vai.
Hyrde: Tosiaan, Alanderin Paavo siirty veljensä perustamaan The Republic of Desire -yhtyeeseen ja myö loput ruvettiin valmistelemaan demoa numero kolme. Kake läks armeijaan meistä ensimmäisenä, mut jotenkin sitä aikaa kuitenki aina löyty reenaukseen tarvittaessa. Luvassa oli äärimmäisen teknistä progeilua minuutin sooloilla. Meikä hoiti bassot komppikitaristina. Kakella tais olla demonauhotuksissa jotai vaikeuksia sen tuplabasarien kans, ku se oli hyppiny laskuvarjolla jalkansa mursi. Tyylillisesti myö oltiin kiinnostuneita hyvinki puhtaasti teknisestä kikkailusta, niin sävellyksissä kuin sovituksissa. Sillon mieki muistan reenanneeni ihan oikeasti, Pexiki soitti varmaa joka päivä useita tunteja. Aika klassinen ”enemmän intoa kuin taitoa” -tilanne koitti ainaki miulle, teki mieli tiluttaa nii perkeleesti mutku ei osaa oikei vieläkää.
Hyrde: Mut koska bändin rajaveto on ollu alusta asti että Pexi vetää soolot ja Kake naksuttelee henkensä edestä, miulle jäi ton laulun kanssa kikkailu. Tuli keskityttyä treenauksessa paljon puhtaiden osuuksien vetelyyn, tuo mörinäosasto oli jäänyt hieman taka-alalle ilmeisesti ”genreen” sopimattomana. Siihe kolmannelle demolle saatiin kuitenki vierailijaks Relief-yhtyeestä tuttu Karsa, jonka Tomi Koivusaari -osaston death-korina toi kivaa lisäväriä miun ininän rinnalle.
Hyrde: Tälle meiän kolmannelle demolle annettii nimeks Passion Sessions, oli sille kansikyhäelmä alkuperäsen basisti Häklin kanssa tehty. Ei jaksettu kai painaa niitä. Kuha saatii ääni taltee. Ku hommat alko vaikuttaa miksauksia myöte valmiilta, studiolle kosiskeltii sit toi Nordlundin Tero kuuntelemaa matskua… myö nimittäi päätettii leipoo Terosta bädin uus bassotaiteilija. Teroki oli Reliefistä tuttu källikkä, kitara- ja laulutaiteilija, veteli vokaaleja kans yhes toisessa bm-suuntasessa pumpussa. Eli tiedos oli että äijä osas soiton lisäks laulaa. Plus soitteli kiippareita. Plus oli mukava. Mut ei sentään Lemiltä, hitto vieköön!
Tero: Stampioihin tutustuin jo synkkinä aikoina, elettiin vuotta yheksänseittemän tai kaheksan, samoilla keikoilla veivattiin, eri bändeissä. Ne soitti Brainrapea, me jotain muuta. Mutta se mikä jäi mieleen, niin ne soitti Brainrapea hyvin! Mut sitten myö juotiin samaa teetä yksillä kutsuilla, ja siitä se sit lähti. Tutustuminen. Sivuprojektina täytyy mainita Nakki, joka perustettiin kaljaspäissään naureskellen. Hauskaa.
Tero: Kaamoksen edetessä lehdet tippuivat ja Hyrde kysyy mielenkiintoisella äänensävyllä: ”Terspa, onkos siulla aikaa tulla käymään täällä studiolla?” Siinä vaiheessa en viel tiennyt mihin ihmeilyyn myöntyvä vastaukseni johti. Setä Samuli nauroi vieressä. Kuunneltiin ällistyttävää progressiivisuuden aineellistumaa, jonka H & P & K oli just saanu valmiiks. PASSION-SESSIONS! Yks’ kaks huomasin soittavani pumputinta proge/rock-bändissä.
Progressiivisimman sävellysvaiheen aallonharjalla tasapainoileva trio nauhoitti kolmannen demonsa Lappeenrannan Digibone-studiolla vuoden 1999 loppusuoralla. Kahden kappaleen elämysseikkailu syntyi muutamassa päivässä, eikä tallennetta levitetty juurikaan eteenpäin. Yhtyeen toiminta rauhoittui pistokeikkailuksi muutamaksi vuodeksi.
Tero: Ensimmäinen keikka Staminan kanssa oli Lappeenrannan monarilla, ikää vanhimmilla just 19. Samalla keikalla tais muistaakseni soittaa ainakin ripulimiehet (eli jo mainittu The Republic Of Desire). Hyrde punners ihan hulluna ja oli vihasen näkönen ja Pekkeli oli vissiin just tullu abiristeilyltä. Lauteille kiivettiin ja soiteltiin itsemme mukaviksi. Sitten tapahtui se, mitä ei kukaan odottanut: Illan järjestäjä ilmoitti laulutaiteilijalle, että voitteko lopettaa! WHAT!? Hyrde oli syystäkin kiukkunen, otti vaan kitarasta piuhan irti ja läks pois. Myö muut jäätiin vähän hölmistyneinä sinne, mut hävittiin kuitenkin vähin äänin.
Hyrde: Ihan mukavaa kypsyttelyn aikaa tuo vuosituhannen alku oli. Hiljallee kehiteltii juttui, tehtiin pari keikkaa. Meillä ol tuore ja notkea bassohirmu Nordlundin Tero bändissä ja jotenkin kypsempi meno koko hommassa. Myö oltiin ilkeitä nyrjähtäneitä kakskymppisiä, ainakin kodin ulkopuolella. Biisejä synty vitutuksesta ja sanoja rustailtii yhessä. Myöhä ruvetii miettii sit kans sanotuksia suomeksiki. Tehtii jotai riimejä Amorpiksen hengessä, kaipa ne kerto jostai vihasta, auringosta ja tulesta.
Tero: Postyymisti ajatellen laulukielen muutos oli mahtavuutta…
Kaikka: Stampan pojat olivat tulleet jo tutuiksi parin vuoden aikana reenikämpiltä ja LPR:n öistä. Teron näin ekaa kertaa bändissä Monarin keikalla. Koko bändillä oli vissiin lyhyet hiukset ja poikien keikka keskeytettiin koska aika loppui. Mielessä on yksi episodi vuodelta 2001 kun olin tullut viettämään viikonloppuiltaa Lemin kirkonkylälle. Olin paikalla liian ajoissa, ketään ei ollut missään, joten kävelin Tapiolaan katsomaan josko edes pojat ois paikalla. Jätkät oli just lopettanu treenit ja Hyrde & Tero olivat lähdössä Lappeenrantaan. Antti yritti yllyttää mukaan, lupasi ostaa viinapullon jos lähden. Kieltäydyin koska olin menossa johonkin kotibileisiin. Tyhmä jätkä. Eipä tarvitsisi kahta kertaa miettiä jos joku lupais ostaa nyt viinapullon. Tai edes kaljapullon…
KOMMENTOI