11. studiotyöpäivä on alkanut jo varhain vuorokauden alussa. Emil Lähteenmäki on muokannut kuumeisesti musiikkia digitaalisesti jo edellisestä illasta alkaen. Kolmen tarkkaamon sohvalla suoritetun unitunnin jälkeen Emil on väsynyt mutta onnellinen. Tuottaja Miitri Aaltonen sovittelee kosketinsoitintiedostoja projekteihin.
Miitri: (nähtyään itseään koskevan materiaalin edellisen tuotantopäiväkirjassa) Kyllä mie pystyn tämän asian kanssa elämään. Mutta tämä muistetaan.
Emil on saapunut päivää aiemmin Lappeenrannan studiolle tarjoamaan, muokkaamaan ja tekemään uudelleen kosketinsoitinosuuksiaan. Projektin edetessä kappaleiden musiikillinen sisältö on luonnollisesti elänyt ja kehittynyt. Moni säveltapailu ja harmoninen kokonaisuus on muuttunut treenikämpän muodostaan. Emil joutuu sopeuttamaan työn jälkensä olemassaoleviin raameihin. Emil joutuu tekemään musiikkina kameleonttina. Emil on Suomen rock-todellisuuden kameleontti.
Emil: Jos mie kuolen, Jonnea voi pyytää kiipparistiksi keikoille, se on ainoa mies joka ymmärtää ja pystyy.
Miitri kertoo tarinaa erään tutun kosketinsoittajan tarinaa. Mies oli seissyt tuulettimen edessä keikalla soittaessaan. Lavan edustalla tanssineet ihmiset olivat ihmetelleen yhtyeen suunnalta tulevaa paskan hajua. Joku olikin todennut äänekkään osuvasti: ”Vittu tuo kosketinsoittaja haisee paskalle!” Paikalla olevat Lähteenmäki ja Hyyrynen naureskelevat vitsille.
Miitri: (kuunnellen Tsunami-kappaleen kosketinsoitinosuuksia) Vittu, Tabula Rasa!
Emil: Voin tarjota tähän loppuun myös mielenkiintoisemman saundin. Tää vois olla feidannut jo jossain tässä vaiheessa… Progebändi. Jes.
12. työpäivä on alkamassa Astialla. Pekka Olkkonen on saapunut studiolle soittamaan soolo-osuuksia talteen. Mesa-Boogien Stiletto on nostettu pöydälle ja mies virittää kitaraansa kuumeisesti.
Miitri: No koitetaanko sitten sitä saundia biisiin…? (laittaa levyn avausraidan soimaan, Pekka ottaa korkeita huiluääniä)
Pekka: Huomasin, ettei kitara ole vireessä. Ton seuraavan jutun vois soittaa huiluäänenä. mutta kitarassa ei taida olla sustainia.
Miitri: Hei, ihan oikeesti, ota semmonen mittari minkä kanssa sie pystyt elämään.
Miehet ovat varanneet koko kuluvan päivän sekä seuraavan pelkkiin soolokitaraäänityksiin. Rytmiryhmän osuudet on käytännössä katsoen valmiita, samoin komppikitaran koko olemus. Emilin kosketinsoitinosuuksien kanssa levy vaikuttaa yllättävän valmiilta. Miitri vaikuttaa silminnähden tyytyväiselle valittuihin äänitysmetodeihin ja aiempia albumeita ”löysäranteisempaan” asenteeseen.
Pekka: Materiaali kuulostaa hyvälle, hyvälle kuten aina. Kitaran virittäminen on perseestä, sekä vitun vaikeeta.
Miitri avaa PJEOP-nimisen projektin. Ilmoille kajahtelee vauhdikasta kitarointia, menevää rummutusta ja suurta tunnelmaa. Pekka ottaa kitarastaan oktaaviotteita ja sovittaa ääniä yhteen. Syntyy idea komeasta kitarasovituksesta.
Pekka: Miten edellisen kauden Idols-voittaja saatiin selville? No Koop Arpone.
Pala palalta, kappale kappaleelta Viimeinen Atlantis alkaa muovautua jälleen valmiimmaksi. Miitrin väkevien kirosanojen lentäessä tarkkaamon kahvinkatkuisessa atmoksessa Pekka tulittaa täyslaidallisia sormiensa välityksellä. Lauantai kääntyy pian iltapäivän puolelle. Keskittyneesti parivaljakko Aaltonen-Olkkonen taistelee paremman suomalaisen rock-todellisuuden edistämisen parissa. Suomalainen musiikkikulttuuri rikastuu jokaisella plektran napsahduksella, jokaisella kahvikupillisella, jokaisella pienellä nyanssilla tässä Stam1nan luomassa mikrokosmoksessa, joka tuottaa välittömästi miellyttävää kemikaalitasapainon vaihtelua kaikkien paikalla olevien välittäjäaineissa.
KOMMENTOI