Esipuhe:
Voidaan kursailematta sanoa, että ne, jotka eivät vielä tunne Eros Epätoivon tuotantoa, jäävät paitsi suomalaisen rock-todellisuuden tallentajista parhaimman viiltävästä tarkkasilmäisyydestä. Epätoivon kyky kuvata matkatyötä tekevien alkoholiongelmaisten arkea on vertaansa vailla ja hän välittää täydellisesti aikuisen ihmisen oksennuksen hajun kotidivaaneille asti. Ilman Epätoivoa kykymme ymmärtää päähenkilöidensä kaltaisten ali-ihmisten jatkuvaa selviytymistaistelua olisi auttamattoman vajavainen. Parhaimpina hetkinään hän jopa onnistuu saamaan meidät haluamaan olla yksi kaiken ihmisarvon hukanneista häviäjistään.
He, jotka hiipivät yössä täydessä jogurtissa
Minisaaga ei Korvatunturin, vaan Koskenkorvan juuressa ahertavista mustaan pukeutuvista nihilistitontuista.
Kirjoittanut: Eros Epätoivo
”Ne ovat pilanneet tämän pitsan. Ne ovat, perkele, pilanneet tämän pitsan”. Kaksi mustiin, lötköihin kangaslakkeihin suojautunutta kyttyräselkää venkuaa kumimaisesti pitkin pituuttaan lentokenttäalueen hotellihuoneessa. On yön sydänhetki. Pimeys halaa maailmaa, kuin ryijy se painautuu tukahduttamaan kaiken äänen. He mussuttavat poskipallot kuprullaan ruoka-aarteitaan täydessä viinalastissa. Kuin jonkun pahan joulupukin pitkätukkaiset apurit spurguajat kiroavat anonyymin pitsaleipurin, jonka tonnikalavalinta ei ole osunut makuhermostoon hyväksytyllä tavalla. Tontut korisevat konsonantteja, molemmat yskivät välillä kouristuksenomaisesti ja kaiken aikaa taustalla pyörii aikuisviihde: erittäin kalliina kanavavalintana niille, jotka tipahtavat tajuttomuuteen vielä, kun viimeiset pitsamäskit matkustavat ruokatorven puolivälissä. Kuin soihdut he sammuvat.
Tontut palaavat näköpiiriin seuraavana päivänä, mutta toisessa paikassa ja toisessa ajassa. Tilanne on kuitenkin, kuin jostain voodoo-magiasta johtuen, täsmälleen edellistä yötä peilaava. Kaksi mustapukuista, läskin, hitaan norjalaisen haltijan ja rautavuoren taistelukääpiön ristisiitosta kolistelee hädissään ja kännissä hotellihuoneessa. Äännähtely on jotakin muinaista, unohdettua muuretta. Pitsaa on taas oltu syömässä. Jälleen, toisen mustan tonttuhahmon mielestä, tonnikalassa on jotakin vialla. Ei maistu mäski makialle viinan polttamalla kielellä, ei. Vai olikohan vika katkaravussa…? Tätä mietti tummanpuhuva, norjaa puhuva konsonantti-Antti ja potki mustia nahkasaappaitaan pois laihoista kintuistaan. Toinen veitikoista, kompura-Kaikka on jo horroksessa. Näin taittuu yö Tajukankaan pimeissä metsissä.
KOMMENTOI