Rakas päiväkirja: Projekti näyttää pirstaloituvan käsiin, kuin kristallikruunu katukivetykseen. Tai ehkä kyseessä ei sittenkään ole näin dramaattinen tapahtumaketju, on vain tiedossa enemmän pätkäluontoista työskentelyä yhtyeen ”vaikean kolmannen albumin kanssa”. Lokakuun alku sinkauttaa Pöllölän studioon pesiytyneen ryhmittymän eteläisiin naapurimaihimme viikoksi. Nauhoitustyöhön palaaminen jää tyngäksi rääväisyksi, sillä veri vetää Saksaan. Kahden viikon rääkin jälkeen Lemin Pöllölään palaa turvonnut rosvojoukko, jonka puhe on etäistä muminaa tuulessa. On muotoiltava edes etäisesti kirjalliseen muotoon laadittu kuvaelma tapahtumista, joiden syitä ja seurauksia tulemme analysoimaan lyhyiden elämiemme päivät pääskytysten.
Turvonneiden aivolohkojen palauttaminen viimeisen ja todellisen studioputken sfääriin on erikoinen projekti. Voimia palautellaan saunomalla, rimpuilemalla liskojen keskellä yöt, räntäsateen alla päivät. On luotettava tuottaja Joutsenniemen näkemykseen kokonaisuuksien hallinnasta. Toivottava on, että kitaroilla viimeisteltävät särövallit soivat kohdissa, joissa niiden alkuperäisen suunittelman mukaan pitääkin. Entä kuinka käy laulujen, sillä aivokalvoja huuhdellut ulkomainen kielikylpy on suistanut tavallisen ajattelutavan syöksyränniin. Äänihuulet helottavat nielussa punaisina, kuin lohet Rooman viemäröintijärjestelmässä. Salaisuuksien kammio ammottaa mustana ja vaativana, tuska on tuleva. Kenellä on avaimet?
Mutta työhön on ryhdyttävä. Onneksi päivittäisestä, myös televisioon saakka onnistuneesti johdatellussa live-soitannasta on ammennettu reilusti luottamusta soittimien kuritukseen. Ensimmäisenä on vuorossa alapää. Iskuin, potkuin, judo-ottein basso taipuu tahtoon. Kai-Pekka annostelee taiteellisen näkemyksensä kitara- ja perkussiovallien tukevaksi sementtialustaksi, jolla kasvaa tuskan ja raivon epäpyhä sekasikiö. Alataajuuksilla toimittava artisti syöksee nelikielisestään tulta ja tulikiveä, kunnes tuottaja Joutsenniemi syöksyy ulos rakennuksesta parta liekeissä, tennistossut sulaneina. Taiteilija Kangasmäki vahvistaa työn tehdyksi nöyryyttämällä muita yhtyeen jäseniä tekstiviestein ja ilohuudoin.

Koskettimien suhde sormiin valmistuvalla äänitteellä on Emil Lähteenmäen pyhittämä liitto ääntä, tunnetta ja irrationaalista elämänlaatua. Viiksekkään miehen ja kaljun tuottajan yhteistyö muistuttaa lennonjohtotornin arkidraamaa: ajatus nousee siivilleen, renkaat savuavat ja joku heiluttaa valosoihtuja satojen metrien päässä. Asiaa ei täysjärkisellä ole äänittämöön, kun nämä kapteeni-instituutin irvikuvat ohjaavat paikalle osuneet matkustajat tajunnan pimeämmälle puolelle. Valkoiset ja mustat näppäimet painellaan alas rytmeillä, joiden alkukantainen viehätys enteilee ajatusmatkaa Afrikan pimeimpiin luolastoihin. Toistuvat kuviot midi-tiedostojen digitaalisilla hautuumailla värjäävät todellisuuden harmaaksi ryijyksi sielun seinälle, vaikka pikemminkin mattomainen tavoite on vasta hahmotteluvaiheessa. Harmonia kohtaa rakkauden. Viikset ja kaljut heilahtelevat tyytyväisinä.
Lankasoittimien taika on pöllähtänyt pussistaan kuin nukku-Matin unihiekka. Pienten yksityiskohtien lisäily paikkaan jos toiseenkin on saattanut sähköisesti vahvistettavien signaaliketjujen määrän yhteen: on syytä harkita vakavasti kurkkupastillin lunastamista paikallisesta lähikaupasta. Vaikka vokaaliosuuksia on tallenneltu pitkin kevään kurimusta, jää ennakkotietoja väistellen tilille jää miinusta kuin vuonna 1992: biiseistä vain noin puoleen on älähdetty laulumielessä. Voi paska.
Huoli sikseen. Todellinen ammattilainen tietää milloin tehdä ylitöitä ja mikä tärkeintä – milloin delekoida. Jo hyvissä ajoin luotu verkosto kohtalotoverien eli kollegoiden nakittamiseksi lauluhommiin on enemmän kuin ajankohtaista. MyGRAIN-yhtyeessä vaikuttava kurkkutaiteilija Tommy valjastetaan kuin vetohevonen suolla. Reilukätisellä tempolla kulkevaan pop-sävellykseen summonoituu kermakiisseliä paksumpaa korahtelua kun Tommy syöksee massaa. Niin kuolonkorina kuin espanjalaisen inkvisiition kidutuskiljunta ilmaantuvat klopin pääaukosta kuin Vietkong viidakosta.

Myös ihmisäänen ylärekisterin todetaan vaativan katsastusta, työhön valikoituu Lappeenrannan ehdottomasti pisin sopraano, Sonja. Enemmän kuin yhden taustakuoron taajuusvaste levenee kuin lettutaikina. Sonjaa tallennetaan parhaimmillaan lähemmäs kahtakymmentä raitaa vokaalikirjainta ja koko tallenne terävöityy kuin preliminäärien lyijykynästö. Kiitosten määrä on matematiikan lakien ulkopuolista todellisuutta. Tommy juotetaan tukevaan saunakänniin ja Sonja jatkaa olemistaan toisaalla. Herään myöhemmin oleskelutilan sohvalta, minkki on kussut suuhun.
Arki jatkuu. Tuottaja Joutsenniemi pakottaa viattoman lemiläisen suurikalvoisen aktiivimikin eteen. Olo on kuin Frodolla, joka tuijottaa Sormusritarin huppuun. Päästän kurkusta ääniä, joiden luonne alitajunnan polttorautana herättää mielikuvia valmistuvasta levystä: sihiseviä palovammoja, höyryävää kudosnestettä, tuskasta rapisevaa ahdistusta. Rääkäisen rääkäisemisen jälkeen.

Onneksi lääkintäryhmä saapuu jälleen. Bassotaiteilija palaa työmaalle seurassaan levy-yhtiön Saikkonen. Jälleennäkeminen on lämmin. Jätkät pistetään samoin tein huutamaan. Köörit, joita jo aiemmin taltioitiin myös kitarateknikko Jyrin miehekkäällä panoksella ryyditettyinä, tuplataan, triplataan, jopa kvartitosoidaan… noh, ei ehkä kuiteskaan. Kuhan keksin sanoja. Saikkonen asetellaan myös avustavaan laulusuoritukseen soolona. Tulkinta jää historiaan. Levy pursuaa taitoa, jonka hiomiseen on käytetty laatikoittaan intohimoa, vuosien varsilta. Lopputulokset sokaisevat tajunnan, on aika nukkua.
Rakas päiväkirja. Sanoituksen makaavat tulostuspapereilla kuin kärpästen raadot hangella. Hajanaiset ajatukset on kokoontuneet näennäisen loogisiksi pätkiksi, laululyriikaksi. Papereita lojuu studiossa hujan hajan. Useita on rypistelty, teippailtu, korjailtu, tussattu, alleviivailtu. Tuottaja Joutsenniemen ja puhe-elinten fysiologisten rajotteiden ristitulessa sanat elävät viime metreille. Korjauksia ja muutoksia tehdään hetkessä, sekunneissa. Useat sanoitukset on kirjoitettava puhtaaksi kuuntelemalla edellisen yön tuloksia varpaat kylminä. Mitä tuli taas tehtyä? Miksen taaskaan muista mitään!?
Päivät valuvat käsistä, on varattu jopa ylimmääräisiä työpäiviä. Kokonaisuuden hahmottaminen on kuin huutaisi sumuun. Kukaan ei tiedä mitä monitorit työntävät kuuloluille, sillä koko ryhmä on liian lähellä toiminnan polttopistettä. On annettava aikaa. On päästävä lomalle. On otettava etäisyyttä taiteeseen, jonka ytimeen on hiihdetty rinkka seljässä ja seljät märkinä. Ytimen kuumuus on yllättänyt jokaisen, sillä maan pinnan alla kuplii hehkuva plasma. Pian kaikki on ohitse. Paikalle satunnaisesti osuvat myös Pekka ja Teppo, jotka pyörittelevät kaikkia kehonsa liikkuvia osia hämmennyksen vallassa.

Väsynyt ruho seilaa studiossa kuin lentävä hollantilainen. Aito ja ei-lentävä hollantilainen Serge kävelee vastaan ja katsahtaa huolestuneena artistiin. Mierde. Vessassa odottaa yllätys: kissa nukkuu lavuaarissa tyytyväisenä ja arvaamatta ihmismielen ahdingosta. Talon tytär saapuu ja laskee kissan päälle hanasta vettä. Kissa ei ole moksiskaan, vaan nousee ja ryhtyy juomaan juoksevaa vettä. Kaunista on eläimen arki. Vettä ja lepoa lämmössä. Haluan olla kissa.