Hellehattuja, nesteytystä, maniaa, mania! RUISROOOOCKKK!
kp: Perjantai, kello löi aamulla seitsemän sen merkiksi, että bussi on matkannut jo hyvän tovin Lappeenrannasta kohti läntistä Suomea. Hyppäsin Lahesta kyytiin ja näky oli taas tuttu ja turvallinen: vain kuski on hereillä. Puhuimme Teron kanssa niin kiivaasti peltikatoista, että meinasimme tyystin unohtaa monitorimiksaaja Teemun Keravalle. Viime hetken äidillinen vaisto ohjasti onneksi Teron moottoritieltä oikeaan liittymään, jotta Stam1na-yhtye saisi tänäänkin tarvitsemansa kuuntelun lavalle. Matkan varrelta poimimme kyytiin vielä Mr. Olkkosen, jonka ajo-ohjeet johdattivat ison linja-automme ahtaita katuja pitkin suoraan herran kotiovelle. A’vot!
Ruisrock 2013 Rantalavan avausvuoro on tällä kertaa sattunut lemiläiselle Stam1na-yhtyeelle. Kaiken kikkuraksi koko shöw taltioidaan Ylen puolesta nettiin streamattavaksi ja ilmeisesti myöhemmin telkkarissa näytettäväksi. Takaraivossa kummitteli edelleen viime viikkoinen Tuskan katastrofi. Nyt on aika skarppauksen! Nyt ei, perkele, voida mennä lavalle perseilemään, vaan toimituksen on oltava priimaa. Priimaan liittyen saimme Turun keskustasta kyytiimme oikean kulta-aarteen, nimittäin Häkkisen Heikin! Heikki on paha jätkä. Heikillä oli uusi Juhani Merimaa -aiheinen tatuointi. Heikki ON paha jätkä.
Turun Hamburger Börsin näkemys kaidetaiteesta!
Huurunen ja Lähteenmäki odottelivat meitä festarialueella kiimaisina kuin saksanhirvet. Ehdimme kätellä virallisesti, minkä jälkeen koplamme jakautui erilaisten haastattelujen pariin: oli Yleä, Radio Rockia, Kaaoszinea ja kävimmepä Mehu-Katin kanssa nolaamassa itsemme tietämättömyydellämme myös Itämeren suojeluun ja sen nykyiseen tilaan liittyvässä haastattelussa. Siitä suoraan soundcheckiin, jossa Peksillä oli vakavia ongelmia, myös kitarasaundin kanssa. Helvetillinen pauke, pätkiminen, rohina ja vinkuminen oli ainoa vahvistimesta ulos tuleva asia vielä 10 minuuttia ennen keikkaa. Eli saundi oli lähellä miun perussaundia. Onneksi meillä on Jyri ”Milla Magia” Kangastalo, joka on luotettava kuin pakkanen Lapissa. Taiteilijat saivat lähteä rauhassa äänenpaineentarkistuksesta pois virittelemään esiintymisasuja yllensä.
Keikka starttasi ajallaan ja porukkaa oli ehtinyt kertyä aikaisesta ajankohdasta huolimatta ihan kiitettävästi Rantalavan edustalle. Nyt oli jotenkin hyvä fiilis alusta asti ja soittokin tuntui soljuvan paria edellistä keikkaa huomattavasti paremmin. Pitti pyöri eri kokoisina versioina lähes koko keikan ajan ja porukkaa valui Rantalavalle enemmmän ja enemmän jatkuvalla syötöllä. Huono stand-up komiikka ja hevimetalli jatkui pitkin keikan, ja pääsimme lopussa todistamaan aina yhtä upean näköistä Ruisrockin jättimäistä wall of deathia. Jumalauta! Keikka sai ansaitsemansa päätöksen, kun meidät haettiin pyörätuoleilla pois. Sketsin keksijän idea oli kuulemma se, että nyt kun Lost Society on olemassa, myö ollaan jo väsyneitä vanhoja paskoja. Ripuloin alleni kyyneleet valuen.
Kaikka ja Stam1nan laulaja.
Menimme keikan jälkeen metsään halailemaan ja hyväilemään hikisiä vartaloitamme. Suudelmien vaihtuessa jäsenten kesken joku muisti, että meillä oli vielä hommia tehtävänä! Rakkauden tunnustukset jäivät odottamaan iltaa, kun riensimme taas suut täynnä suklaata haastatteluiden ihmeelliseen maailmaan. Seuravaksi alkoi sitten ajan käyttö valinnaisella tyylillä, eli muusikon vapaa-aika. Ravasimme Antin kanssa lonkkavaivaisten muulien lailla kohti At the Gatesin keikkaa, joka oli juuri alkamassa. Siellä oli lava täynnä Atrioita, Broilereita ja muita hahmoja, jotka tykittivät tasaisen varmasti metalliklassikoita. Tästä keikasta tuli hyvä mieli.
Takana oli siis jo toinen hieno keikka oman lisäksi, joten juhlimiseen oli tuplasti syytä. VIP-alue oli täynnä tuttuja naamoja, joten sieltä piti päästä nopeasti pois. Valitettavasti valkkarivissy oli sen verran hyvää, ettei sieltä päästy kovin nopeasti pois. Ehdimme kuitenkin katsastamaan Muhammed Lähteenmäen kanssa Graveyardin progehtavaa toimitusta hyvän tovin, ja sainpa samalla työhuoneen seinälle alla olevan kuvan.
Kaikka ja Stam1nan tuleva laulaja?
Matka muurahaisliskojen maahan, eli tarina siitä kun Kaikka lähti baariin:
– Oli synkkä ja myrskyinen yö. Tuuli kutitteli tärykalvojani läpi kiharoiden hiuksieni. ”Olen ollut täällä joskus aiemminkin”, ajattelin ja siirryin Jack Howlingtonin kanssa pokeripöytään. Käsi oli jälleen kerran huono: kakkonen, vitonen, seiska, ristiakka ja patakymppi. Näin Jackin seesteisen ilmeen taakse ja tiesin, että hänellä on jälleen kerran voiton avaimet käsissään. Suussa maistui kusi ja paska. Neljän tappiollisen erän jälkeen tunsin pistävän kylmän tuijotuksen selässäni. Käännyin, ja huomasin vanhan opiskelijaystäväni Hugh ”Napakettu” Wellity-wellityn. Vuodet olivat kohdelleet Hughia hyvin: hänen huolitellut viikset korostivat ryhdikkään miehekästä olemusta ja kalliin partaveden tuoksu oli jo kirinyt hellimään hajuaistiani. Hän seisoi jykevänä kuin patsas kauniiden naisten ympäröimänä. Minua hävetti mennä hänen luoksensa. Tunsin kuinka turvonnut olemukseni lyhistyi entisestään. Tunsin kuinka rasva naamani kraatereissa pyrki esiin. Haistoin oman hien ja pelon sekaisen löyhkäni, samalla kun tuijotin lankkulattiaa ohi virttyneiden housujeni. Mutta en voinut enää perääntyä, koska katseemme olivat jo kohdanneet. Nousin tappion jakkaralta ja lähdin raskain askelin kohti nöyryytystä. Suussa maistui kusi ja paska. ”Hugh, vanha kettu! Vai sanoisinko vanha Napakettu”, tokaisin häntä mielistellen. Hänen täytyi kasvaa pituutta vielä metrin verran, kun minun säälittävä ja tautinen ruho viimein mateli paikalle. Hän oli juuri sanomassa jotain ylimielisen nöyryyttävää minulle, kun yhtäkkiä ulkoa kuului valtava räjähdys. Hugh jäi kourimaan hätääntyneitä naisiansa parhaansa mukaan, mutta minä tunsin velvollisuudekseni juosta ulos. En ollut uskoa silmiäni, kun saavuin ulos: taivaalla leijaili jättimäinen Päivi Räsäsen pää, jolla oli Tauski Peltosen torso! Suussa maistui mansikka. Tämä hahmo ampui violetteja, punaisia, sinisiä ja mustia lasersäteitä polvistaan samalla kuin Päivin suusta toistui neliäänisenä Isä meidän -rukous. Tauskin varpaat olivat terävät kuin käärmeen kieli, ja Päivin korvista pursusi hattaraa, joka muuttui ilmassa napalmiksi. Olin tullut elämässäni tasoristeykseen. Tasoristeykseen, jossa oli pelkkiä kiellettyjä ajosuuntia…
Jälleen on porsaat unten mailla turvallisesti... Mutta vain hetken...
