Viikonloppuvapaan jälkeen oli taas mukava lähteä kyntämään Suomen asfalttia tutulla porukalla. Lyhyestä matkasta huolimatta pysähdyimme joskus Lahden jälkeen syömään ja paistattelemaan aurinkoon t-paitasillamme. Kannatti! Petollinen kevätsää teki ainakin itselleni tepposet ja veliniset: juuri kun luulin selvinneeni reilun kolmen viikon flunssasta, niin takaisinhan se tuli parin tunnin jälkeen… Liekehdin kuin Kake kiirastulessa.

Lammille saavuttaessa Emil ”Flower power” Lähteenmäki viittoili jo tien laidassa ja Jyrki ”Iskä” Salmi ohjeisti hurmaavan tuoksuisen keikkalaivamme nuorisotalon pihaan. ”Roudaus käyntiin” sano Jusbaum kun bändi jäi istumaan keikkabussiin ja katsomaan telkkaria. Oli meillä vissiin ihan jotain pientä ajatustenvaihtoa ja palaverin tynkääkin siellä, mutta 70% laiskuutta taisi olla taiteilijoiden bussiin jääminen.Sisällä meitä odotti tämän vuoden lesoin bäkkäri, nimittäin nuorison vapaa-ajan viettoon tarkoitettu tila, josta ei puuttunut biljardi-, ilmakiekko- tahi pingispöytää. Vielä kun alakerrassa odotti sauna, joka lämpenisi soundcheckin jälkeen, niin juhlat oli tosi asia.

Siispä sekä bändi että tekniikka riisuimme vaatteemme, lähdimme niitylle juoksemaan ja halailimme toisiamme. Lepäsimme hetken, tuijotimme toisiamme syvälle silmiin ja yhdyimme laulamaan Venäjän kansallislaulua. Tunsimme, kuinka lentelimme pilvien päällä tuhansien vaaleanpunaisten lohikäärmeiden ojentaessa meille kilpa-autoja 1950-luvulta. Ilomme oli kuolematon niin kuin Kaken tunneside Oksun lentävän juopottelevaa menninkäistä kohtaan! Silinteripäiset ovihattarat kiroilivat tanskaksi veljiemme nähden, mutta ohitimme heidät veitsillä liihottaen ja laakereilla tuhahdellen. Punainen taivas päällämme kasteli meidät hohtoomme viimeisen kerran ja suljimme luukut viisauden uunista. Kulman takaa varjotkin kaikkosivat..

Heräsimme soundcheckistä soitettuamme yhden biisin, jonka jälkeen seuraavalle bändille jäi kasaus- ja tsekkiaikaa 5min ennen ovien avautumista. Sori, ei myö tahallaan.
Tsekin jälkeen maittavat ruoat, saunat ja parit bilikset. Kävinpä hätäpäissäni yläkerrassa katsomassa Casket-yhtyettä tarkoituksena tarkistaa vain muutama biisi, mutta sen verran menevää meininkiä pojilla oli, että katsoin vahingossa keikan loppuun asti. Hyvää paskia. Sitten olikin aika alkaa valmistautua illan keikkiin, joka siis alkaisi erikoisen aikaisin, 21.30…

Keikka pääsi starttaamaan ajallaan, tällä kertaa uuden haitari-intron avustamana. Ei muuta kun Hammasrattaalla turpaan selväpäistä ja loppuunmyytyä yleisöä! Toisen kertosäkeen jälkeen kielisoittimeni päätti lopettaa signaalin jakamisen yleisölle ja meikäläiselle, joten lusikallinen lämmintä paskaa ja katkerat kyyneleet turvonneilla poskipäilläni kirmasin vammaisen hiehon tavoin Jyrin luokse. Jyri puhalsi ja silitti otsaani. Jyri myös vaihtoi miulle varapasson, mutta sekään ei toiminut. Jyri siis fiksuna miehenä vaihtoi langattoman pois ja pisti piuhan tilalle. Se toimi. Bassokin oli oikein hyvässä vireessä, mutta ei valitettavasti samassa vireessä jota Stam1na-yhtye käyttää. Vielä kerran passonvaihto ja johan toimii!

Itse keikkahan tuntui alkukommelluksista huolimatta sujuvan erittäin mallikkaasti ja yleisökin alun aristeluista huolimatta yltyi koko ajan hurjempaan huutoon. Kreisiä! Lavalla oli myös oikein vapautunut meininki soittaa ja hauskaa riitti niin Hyyrysen Antilla kuin Olkkosen Pekallakin. Encoreitakin päästiin vetelemään, ja Muistipalapelien lopussa yleisö sai todistaa allekirjoittaneen ja rumpujalka-Velinin kepekset räjäyttävää yläaste-punk toimintaa. Kake, vedetään se vielä joskus uudestaan! Lopuksi vielä läjäytettiin Lääkkeet varmasti ja painuimme tyytyväisinä ja hikeä tihkuvina kohti takahuonetilojamme…

…joiden tämän kertaisesta hitleröinnistä
vastasi Casket-yhtye. Ovi oli teipattu hyvinkin huolellisesti kiinni, mikä yllytti janoisen yhtyeen sankaritekoihin. Ensimmäisenä vuorossa Pekka Olkkonen, tuo Helsingin adonis. Peksi nykii ovea kuin kiimainen valomies nakkeja pakastealtaasta, mutta teipit eivät anna periksi.

Seuraavana vuorossa Kai-Pekka Kangasmäki, Kouvolan suurin jäteongelma. Meikäläinen repii ovea kuin varpunen talviaamuna, mutta mitään ei tapahdu. Säälittävää…

Seuraavana vuorossa Teppo Velin, Lemin lahja Mensalle! Hän nykäisee kerran, toisen kerran ja PUM! Ovi aukesi! Suuren riemun lomassa emme meinanneet huomata pientä yksityiskohtaa ovesta: Teppo ”Halvari” Velin repi nimittäin oven auki lukkoineen päivineen. Eli ovi ei ollut pelkästään teipattu, vaan myös lukossa. Miun idoli!

Meidän matka jatkui kohti Hämeenlinnaa, jossa hotelli ja ravintolakulttuuri odotti meitä kuin juutalainen joulua. Aivopulmien ammattilaiset eksyivät vielä Rocktowniin katsastamaan Turmion kätilöitä ja baaritiskiä. Ilta oli täynnä läheisyyttä, tunteita ja tuoksuja…