Kebab Danger Is Real! Alkoholi ehkäisee valkoisia kauluspaitoja!

Hyyrysen kohumuistelmat paljastavat: ”STAM1NA PORISSA – EPÄJUMALANPALVONTAA, SAIRAUTTA JA KUUMIA HOTELLIÖITÄ!”

”Edellisviikon Lappi-riennoista toipuminen venyi keskiviikkoon. Nyt pääkallon sisällä kumusi enää yksi ja oma ajatusääni – alkuviikko oli ollut kuin Prahan sinfoniaorkesterin ja Kalkutan eläintarhan free jazz ensemble. Apina rummuissa, kebardi fagotissa. Torstaina mitattiin rock-soturin verenpaine, sillä kepeä päiväduunimme jatkui kolmen päivän pikasantsauksella, kohteena Turun ja Porin lääni.

Aloitin päiväni asiaankuuluvasti kebabilla. Kyllä! Ravitseva ja syntinen lihamassa, mahaan, mars! Lammas antoi voimaa epäpyhään junamatkaan, jonka taitoimme Pekka ”kitaransoiton Obi Kenobi” Olkkosen kera Helsingistä Tampereelle. Tuota tuttua tutumpi Pepsidi-bussi oli jälleen Kolli-Ollin kourien ohjailtavana, joten kovaääninen ja -vauhtinen matka Poriin kesti vain Ollin luikauksen (hassusti tuttua aikuisten sanaleikkiä mukaillen (äitini lukee nämä tekstit myös)).

Vanhemmuuteen ja auktoriteettiin liittyen: koko bändi tuntui olevan A) kipeänä, taikka sitten B) ilmoittautunut kaikessa hiljaisuudessa Suomen Rockpiirin jeesuskerhoon. Miuta ei oltu kysytty mukaan. Vaan eipä haitannut tuo, sillä kyseiseen ryhtiklubiin kuuluu mm. alkoholiton ajanvietto, sekä leppuuttaminen. Kyllä. Koko päivä piti tarkkailla kollegoja, jotka hymähtelivät ja tuhahtelivat nähdessään alkoholia ja tavanomaista keikkaelämää: ”Pyh, kaljaa… En mie tuommosta ennen keikkaa”. Tai: ”Ei kiitos, olen 39 asteen kuumeessa, ajatus ei kulje”. Tai sitten vielä suoremmin: ”En voi, sillä selkäni on järjettömässä krampissa!”.

Kirjoitan tätäkin tekstiä kahden lasin punaviineissäni.

Kai-Pekka, Teppo ja Emil pitävät huolta verensokereistaan ja moraaliarvoistaan.

Rock-kulttuuri vaatii uhrauksensa. Joka vuosi. Barbaariaikojen eläimentapporiitit kivipaaseilla ovat vaihtuneet lähinnä baaripöydiksi ja jalopeurojen ja karhulasien kumoiluksi, mutta huh, kyllähän sitä PORISSA, tuossa Dingon (tunnetaan myös nimillä ”aavikon verikoira”, ”piikkihampainen (yks) helvetin huivikaulainen hurtta”, ”vanhan kehnon parhaat kaverit Neumann & Ne Toiset Joiden Nimiä Ei Meinaa Muistaa Millään”) pitää ottaa parit porisevat! Parit sihikilaukset! Edes yhdet! Vaikka miten olisi kuumetta, taikka ylikuumennettuja hotellihuoneita.

Mietin tilannetta ja jumalanpalvontaa, joka oli vahvasti käynnissä. Olinko vuosia hahmottanut tilanteen väärin…? Olinko missannut jonkin pointin?Oliko tarkoituksenamme sittenkin vain pukeutua valkoiseen kauluspaitaan, kumarrellen vuorelle, huojuen? Apinat kiipeilivät niskavilloissani, kiikkuivat selkäryijyssäni. Ne vaativat selityksen, ne vaativat henkisen banaanini. Sitä minulla ei ollut antaa. Ei edes tekosyytä ”for the absence of Rock and Roll”. Antauduin villieläimen rooliin ja saatoin illalla lavalle pullon Maggista, selkä kaarella kantaen, yksi, Tuskien Taipaletta raahustaen, Manalan pistävät valokeilat silmiäni sokaisten.

Pian puhuinkin demonisesti kiemurtelevan ihmismassan edessä muinaista hepreaa, vokaaleja kirkuen. Selkärangastani oli tehty okranpiikkilankaa, jalkojeni kanamainen kuoputus oli kiivaasta, mutta nakutus kohdistui tyhjyyteen.

Onneksi sentään palkka juoksi, vaikkei kana.

Pian oli Porin keikan kiirastuli sammunut, mutta sydäntä täyttävä spiritus fortiksen liekki kirkas & kuulas. Paitatiskillä Hyvyyden Joukkue Stam1na (lisäyksellä Anti Hyyrynen, pelinumerolla 666) kohtasi ihmisen silmästä silmään ja keskustelu viikon raamattusitaateista käynnistyi. Kastelin itsepuolustuksen vuoksi närästysaltista vatsalaukkuani myrkyllä, jota myös herkuksi kutsutaan. Kiisselin aika oli käsillä: olinhan sentään antikristiretkellä Kyöpelien maassa, Yön pimeässä syntypaikassa, paikassa, johon aurinko ei paista.

Noin tuntia myöhemmin olimmekin jo taksissa, sitten nukkumassa ja Porin Kinon keikka kuin nuotiton hanuri: takana.”

"Taisteluasemissa!" Hyyrynen huutelee kristuksentorjuntapoterossa itsekseen.