Aamulla oli karu meininki. Tuomas pyyteli jo kymmenen jälkeen kenkäostoksille johon olin eilen luvannut lähteä, mutta nyt ei kyennyt. Nukuin kahteentoista asti ja heräsin puhelinsoittoon, jossa miut ystävällisesti pyydettiin etiäpäin. Tallustelin terassille muiden luokse. En ollut näköjään ainoa ketä rapelsi. Meidän palkkaama kuskikin oli ottanut sen verran hyvin edellisenä iltana viinaa ettei rattiin ollut mitään asiaa. Myö ollaa nii ammattilaisia.
Matkaan päästiin ja pistettiin viihteet, eli tässä tapauksessa Strapping Young Ladin uusin DVD pyörimään. Ilollahan tuota seurasi, kyllä se Devin on vaan melkone sälli! ”Stop clapping!” nousi sketseistä ehdottomasti yli muiden, kannattaa tarkistaa jos ette usko!
Tampereella mentiin syömään hyvin ja sen jälkeen olikin aika Sakaran kriisipalaverin. Saikkonen saapui mustien, punasilmäisten hevosten ohjaamalla kultaisella vaunullansa Tampereen kestustaan, nosti tummennetusta ikunasta kättään, jonka timanttisormuksin peitellyt sormet viittoilivat meitä astumaan sisään. Sisällä vaunussa makasi Suuri Saikkonen, joka poltteli kultaista sikaria kuohuviiniporealtaassa ja sanoi meille ”Älkää peljätkö lapseni.”
No joo, nyt riittää Saikkosen kiusaaminen. Eikä meillä mitään kriisiä ollut. Päinvastoin. Saikkone o w*ttu PARAS!
Miittingin jälkeen pääsimme yo-talolle tekemään tsekkiä. Siellä taisi olla sähköjen kanssa jotain ongelmia, mutta niistä selvittiin ja tsekki toimitettiin hienosti pois alta. Tämän jälkeen olikin aika lähteä TAAS syömään. Viime kerran yo-talo reissu mielessäni en uskaltanut kuin maistaa pihviä, ja sekin oli liikaa. Äkkiä hotellille. Siis saunaan.
Saunanraikkaana oli mukava lähteä takaisin yo-talolle maistelemaan rapula-lonkeroa ja katsomaan Suomen peliä. Hyvinhän niillä näytti luistavan, vain miten se meni? Sitten pääsimmekin jo valmistautumaan pikkuhiljaa keikkaan, johon itse kukin oli ladannut tiettyjä odotuksia, koska viimeksi Tampereen Klubilla oli yksi parahimmista keikoista koskaan.
Eikä muuten pettänyt punatiilikaupunki tällä kerrallakaan. Aivan järjetön sirkus heti alkutahdeista asti! Porukka huutaa, hyppii, riehuu ja nostaa nyrkkiä ilmaan minkä kerkeävät. Käsittämätön eläintarha-shöw! Ja lavalla täysin sama meininki. Uskomattoman hyvä fiilis soittaa ja bailata täysillä. Jossain vaiheessa keikkaa teemme vaihdon, jossa Kake tulee basson varteen, Miihkali kitaran varteen, meikäläinen rumpuihin ja Antti daivaa yleisöön. En usko, että kyseinen temppu ainakaan latisti tunnelmaa.
Encoreissa tapahtuu myös: 5 laukauksessa Saikkonen käy vahvistamassa kertosäkeitä ja C-osassa kitaran varteen tulee tietysti Miihkali! Eikä Anttikaan jäänyt toivottomaksi, vaan lähtee heti Peksin soolossa taas daivaamaan. Tällä kertaa taiteilijan takaisintulo lavalle oli melko hurjan näköinen ja Antti jäi pitelemään hetkeksi kivuliaan näköisenä päätään. Jyri juoksee hätiin ja huutaa ”Sattuko siuta?!! Oot sie kunnossa??” Antti pyörittelee hetken silmiään ja karjaisee ”UUDESTAAN!” Ja taas mentiin.
Viimeiseen biisin saatiin vielä yksi vierailija pittiin, kun Antti luovutti eturivin edustajalle meidän maskotti-apinan (mikä sen nimi muuten on?) ja käski viedä hänet pittiin. Oli aika hauska katsella pittiä kun apina heiluu siellä kädet pitkänä.
Oliko tämä paras Stam1nan keikka? Voi olla. Aivan törkeän hieno meininki alusta loppuun, ei voi muuta kun kiitellä ja ihmetellä Tampereen kaheleita!
Ja pakkohan tätä oli lähteä juhlistamaan Tampereen yöhön. Inferno taisi osua rymyryhmämme kohdalle. Siellä ei tainnut tapahtua enää mitään kovin kummallista, perus kännit. Tästä oli mukava lähteä parin viikonlopun tauolle…
KOMMENTOI