Hyrde: Vittu että pelotti mennä soittamaan kotikylille. Siellähän oli tietenkin sen seitsemää sorttia kaveria, vanhaa tuttua ja kylänmiestä toteamassa Lemin julkisimpien urpojen keikkakuntoa. Että mitä sitä siellä maailman raitilla oikein tarjoillaan… Voi perse.

Kaikka: Jep. Tähän asti ahistavin pre-keikka kokemus. Tutut soittelivat jatkuvasti kaljalle, joten pakko oli kieltäytyä kaikista kutsuista kohteliaasti, muuten olisi käynyt hassusti. Keikkakin oli vedettävä, joten tyydyin osaani ja kuuntelin puhelimen välityksellä kuinka pellejä olemme.

Hyrde: Harmi ettei kantti eikä äänijänteet antaneet periksi mennä seuraamaan Stalingradin viehkeimpien rock-mimmien toimitusta. Siinähän olisi luultavasti joutunut kertaamaan joka ikinen lapsuus- ja koulumuisto miljardin humalaisen puolitutun kanssa. Ihan lauluääntä ajatellen oli parempi pysytellä keikkabussin välittömässä läheisyydessä ja potkia tyttöjen kanssa footbackia yhden kaljan mallashuurussa. Ihmisjoukot pelottavat, klaanitapaamiset synnyttävät vittu paniikin!

Kaikka: Tunteet ennen keikkaa olivat melekosen jänskät. Istuimme Antin kanssa kahdestaan takahuoneessa, emme uskaltaneet mennä vessaan vaan kusimme pulloon. No, semmosta se välillä on.

Hyrde: Keikka nasahti ihan opeteltujen nuottien mukaan, ehkä spiikeissä pientä horroria kalskahti taustalla. Oli tottakai muistettava kenelle ja minkä ikäiselle kenelle mikrofonikanavat oli avattuna. Koska kiroilu oli pois laskuista, välipuhelut lyhenivät 80% kerralla.

Kaikka: Kotiyleisöä oli täysi salillinen. Ihmiset toivottivat meidät tervetulleiksi ja alta aikayksikön tanssilavalla pyörähti myös lemiläinen pitti. Vaikka keikka itsessään olikin aivan mainio, niin samalla se oli jotenkin ihmeellisen varovainen meidän osaltamme. Ei uskaltanut näyttää kaikkia rokkitemppuja ja hyppyjä, jokin sisällämme pakotti ottamaan rauhallisemmin…

Kaikka: Keikan jälkeen pääsimme nauttimaan meille luvatusta ateriasta: yksi makkara, johon piti vielä pyytää erikoisluvat. Noh, parempi kuin ei mitään. Lähdimme Hipin kanssa Tampereen suuntaan välipysäkkinä Kouvola.

Hyrde: Kädet, kainalot ja persvako täynnä kaljaa ja syömättä jääneitä voileipiä runttauduimme pienellä porukalla bussin uumeniin ja matka kodin turvalliseen unitoimintaan oli todellisuutta. Taakse jäi Lemi – perunan kulta-aitta ja lampaan Auschwitz.