K: Aikainen herätys Hyyryläisen konttorista. Väsytti pikkase, mutta minkäs teet. Bussiin nuokkumaan. Pysähdys huoltoasemalla poisti pahimman väsymyksen ja palautti ryhmämme takaisin elävien kirjoihin. Matkalla myös tajusimme sen, että olisimme voineet tulla hyvissä ajoin festareille, koska olimme päivän ensimmäinen päälavalla esiintyvä orkesteri. Tämä siis tarkoittaa sitä, että olisimme voineet hieroa soundcheckiä reilusti, mutta mitäpä suotta, kun ammattilaisten kanssa homma hoituu 45 minuutissa sisältäen tavaroiden kasaamisen ja roudaamisen.

H: Ennen keikkaa oli todettava ankaraakin ankarampi auringonpaiste päivän ilkeimmäksi vastustajaksi. Muistin pilalle menneet kesäkeikat aiemmilta vuosilta, jolloin tunnin rehkiminen suorassa keskipäivän auringossa oli tehnyt esiintymisestä yhtä vitun helvettiä. Ruisrockissa 2006 olin kuolla, kirjaimellisesti. Jotain oli siis tehtävä – nopeasti! Otin välittömästi yhteyttä järjestys- ja takahuonespesialisti Ninaan. Nainen oli jo aiemmin heittänyt pallon ilmaan: ”Eikö teillä ole oikeasti mitään mahdottomampia vaatimuksia järjestettäväksi?!” Nyt pistin pahan. Käskytin järjestettäväksi sateenvarjon lavalle mikrofonin yläpuolelle. Aikaa reilu vartti. Vastaus? ”No minkä värinen sen varjon pitäisi olla?”

H: Kuinka ollakaan, ne perkeleet toteuttivat suunitelmani. Olin mukavuuden limbossa.

K: Helvetillinen helle oli saatanallista. Vedimme itsellemme metallifestarin henkeen kuuluvasti corpsepaintit ja seurailimme bäkkärillä naapurikoppien bändien ihmettelyä. Noinkohan tyypit luulivat meidän olevan tosissaan? Samapa tuo, vois olla tylsempääkin!

H: Oli siellä muutamalla anime-japskilla tuikata pitkää silmää touhuille, joita vain syrjäisimpien maalaiskuntien kasvatit pitivät hauskoina ja luontevina Tuskan ympäristössä. Toisaalta moni omituinen asia naurattaa varmasti japanilaisia, joista me länkkärit olemme kuolemanvakavina. Esimerkiksi sodomia.

K: Keikka lähti hyvin käyntiin, vaikka helle olikin infernaalinen. Aurinko paistoi suoraan päälavalle, mistä johtuen meikäläisen maskit taisivat tippua heti kahden ensimmäisen biisin aikana. Mutta mitäpä siitä, meininki oli vitin hyvä ja homma toimi kaikin puolin.

H: Heilimon Jarkko, rumpu- ja roudausystävämme, antoikin myöhemmin lyhyen semi-kriittisen palautteen bm-maskien koodistosta ja niiden käyttämisestä Stam1nan tyyliin. Pingviini face wear saattaa olla yksi asia, josta moni todellinen musta metallisoturi on tarkkana ja liikkuu kunnioituksen värittämässä varovaisuudessa. Vaan mehän emme käyttäneet perinteisiä bm-kuviointeja, tämän kesän naamakuoseissa liikuttiin kevyemmissä teemoissa: Silmälasit helvetistä + Saatanaako tuijotat (Emil), Max Growth (Olkkonen), Musti (Hyyrynen), Vanilijatehtaan sottapytty (Velin) ja Kalpea neanderthalilainen (Kai-Pekka).

K: Keskeytimme keikan noin tunnin soittamisen jälkeen, koska rumpali-Kaken päähän lensi yleisöstä pullo. Meillä on nollaraja pullojen heittelyiden kanssa, siksi emme soittaneet enää sitä vajaata varttia joka olisi ollut jäljellä.

K: Toinen ihmetyksen aihe on ollut PA:n suhiseminen keikalla. Emme tiedä sen tarkemmin mikä siihen tuli, mutta etupäästä (=miksauskopilta) oli mennyt ilmeisesti joku päätteen tuuletin, minkä vuoksi joku ylikuumeni ja tämän takia toisen puolen PA:sta tuli jotain häiriöääntä ulos. Myöhän ei käytännössä kuulla lavalle mitä yleisöön ajetaan, koska soitamme kaiuttimien takana, ja meillä on lavalla omat monitorit huutamassa. Harmillisia nämä tekniset ongelmat, mutta käsittääksemme se saatiin suhteellisen äkkiä korjattua.

K: Vaikka keikka loppuikin ikävästi, niin kyllä siitä jäi silti hyvä fiilis. Yleisö oli varmaankin tämän kesän suurin ja fanaattisin, ja bändikin oli tulessa. Eli ihan hyvillä mielin lähdettiin kotia kohti, eikä vähiten sen takia, että meikäläinen sai muovikassillisen Faith No Moren raiderista ylijäänyttä pornoa!