Kuvateksti kertoo kaiken.

H: Lepakkoluolasta tuli selviydyttyä lähestulkoon kuivin jaloin. Olo ei aamulla ollutkaan zombiemainen, vaikka Zaani ja Paha Kanttori niin kovasti yrittivätkin viinalla aivojani myrkyttääkin. Kai lienee onnekas potku, ettei Anna K. enää päästänyt meitä yön tunteina sisäänsä lauluhommiin. Heräiin siis hotellista lempeän leppoisasti, Zaanin ja Kai-Pekan dialogiin: ”Zaani, sie olet ollu suihkussa jo puol tuntia…”, ”Tällei lähtee krapula samantien, ootko ikinä kokeillu?”.

kp: Puoli tuntia veden valuttamista. Voi vittu.

P: Kyllikki, se, että oma raideri puuttui punk-luolassa taisi olla kuitenkin ihan hyvä juttu ja aamu alkoikin perusrutiineilla. Koiranlenkityksen jälkeen tulikin pikareissu Espooseen, josta haimme Emilin kanssa uudet korvamonitorit kolmasosalle bändistä. Nopea suihku alle, murusta rinnan alle, taksi alle ja nimmarointihommiin Levykauppa Äxään.

Noin.

kp: Antti neuvoi hyvän pizzapaikan. Ja kuin kohtalon iskusta vanha kunnon Team JJ, eli Jussi ja Jyri olivat kävelemässä ravintolan ohi, mutta liittyivätkin meidän seuraan. Tai sitten he ovat seuranneet meitä koko aamupäivän… Spooky. Yhtä kaikki, nautimme mainion lounaan keskenämme ilman ollessa täynnä rakkauden ja valkosipulin täyteläisiä tuoksuja.

H: Kohti Levykauppa Äxää kävi marssi. Siellä oli jälleen ihmistä paikalla jonoksi saakka ja tussi kärysi nokkaan. Mieleen jäi hauska kanadalainen liivimies, joka varsin kohteliaasti ilmoitti tulleensa diiggailemaan bändiä matkojen takaa, kohteliaasti yhteiskuvan mahdollisuutta tiedustellen. Sellainenhan järjestyi in two shakes of a lamb’s tail.

P: Mies bongasi heti myös maamiehensä Devinin paidan, jota satuin kantamaan. Mukava lad! Mukavaa oli myös muu porukka ja sainasimme kaiken, mikä liikkui. Erityisesti jäi mieleen nuorten kuvataiteilijoiden käsin piirtämät ryhmäpotretti ja kitarasankarikuva allekirjoittaneesta. Fanimme ovat lahjakkaita!

Nimmarisessio Äxässä: taide kohtaa punakynän!

kp: Tänään oli jännä päivä myös siksi, että meikäläisellä ei edelleenkään ollut bassokaappia lavalla. Kuopiossa homma hoitui kuin paskalla käynti, koska PA ja subbaset olivat aivan nenän edessä resonoiden matalia taajuuksia miulle takaisin. Sama Lepiksessä. Nyt oli kuitenkin totuuden hetki, koska Tavastian lava on iso. Soundcheck-aikaa kului hieman myös Hipin, Antin ja Peksin uusien luurien säätämiseen, mutta tekniikan ammattilaiset saivat jälleen homman haltuun suht reippahasti. Keikkaa varten jäi kuitenkin sopiva kutina ja epävarmuus… Ei saa olla liian hyvä!

H: Pientä jännitystä on aina liittynyt Helsingin Tavastialla esiintymiseen. Jostakin kumman syystä tänä iltana olo oli kuitenkin varma, lähes huoleton…

P: Tavastia jännittää aina, onhan se pyhättö. Yleisössä on yleensä myös enemmän tuttua porukkaa ja kollegoita, joka pahimmillaan näkyy ylisuorittamisena. Jännitystä lisäsi myös uusien monitorien neitsytmatka, mitähän tästä tulee?

Sakki ja Matti.

H: Sen voi suorilta jaloilta myöntää, että Tavastia osoittautui yksinkertaisesti briljantiksi kaikilta osiltaan. Cherry & The Vipersin ja tupatäyden yleisön voimin perjantain ilta kääntyi todella hekumalliseksi kokemukseksi. Uusien korvamonitorien sisäänajo onnistui hyvin. Teipit pitivät niskassa, signaali toimi. Biisit rullasivat. Parhaimmat keikat sisältävät kuitenkin aina jotakin pientä yllätystä ja vaaraa: Heikko ehkä -kappaleen aikana kitaravahvistimeni pimeni. Muutamien paniikinomaisten sekunttien jälkeen ymmärsin homman luonteen. Toimitin kitaran Jyrille lavan sivuun ja loikkasin yleisöön surffaushommiin. Yleensä olen tätä temppua arkaillut vyölläni riippuvan arvokkaan korvamonitoripakin johdosta, mutta nyt tämä oli vain tehtävä. Seilasin Tavastian tanssilattian yllä ja rock soi. Hetken elin elämääni täysillä!

P: Keikki oli tosiaan aikamoista ilotulitusta, mitä harvoin on nähty Tavastialla. Jengi oli ihan liekeissä, lähes sekoamispisteessä! Mahtavaa. Oma soitto ei ihan lähtenyt lentoon, mutta näillä kilometreillä se ei enää vaikuta fiilikseen. Harkitsin daivaavani yleisöön keikin päätteeksi, mutta jänistin loppumetreillä. Ehkä ensi kerralla uskallus voittaa.

kp: Liityn ylisanoihin. En muista, että Tavastialla olisi koskaan ollut tällaista keikkaa. Hyviä keikkoja täällä on ollut, mutta tänä iltana homma vain räjähti käsistä ilmiliekkeihin – heti ekasta biisistä lähtien. Pitti pyöri meidän näkökulmasta aivan omituisissa kappaleissa, kuten Kalmankansassa ja Tavastian väki lauloi mukana todella lujaa biisistä riippumatta. Jopa uuden levyn uutukainen Usko pois sai hienon laulukuoron tuekseen. Heikko ehkä oli täyttä punkkia Antin kitaran rikkoutuessa, ja jotenkin kaikki oli muutenkin kohdillaan. Aivan uskomaton keikka, ja siitä kuuluu isoin kiitos loppuunmyydylle Tavastian yleisölle, huhhuh!

Vähän voi juhlistaa...

H: Kaksi kolmesta oli suoritettu! Keikan jälkeinen fiilinki oli niin voimallinen, että halailulle & ryhmäfiiliksen nostatukselle ei loppua tullut. Takahuone täyttyi hyvistä ystävistä. Seassa vilahti jopa Haloo Helsingin laulajatar. Ihan en uskaltanut kaverikuvaa mennä neidiltä vonkumaan. Hulinata riitti siltikin. Vähän jäi harmittamaan, että Jallu-pisteellä en ehtinyt kupata ollenkaan… Panzefaustin silti kerjäsin soundcheckin yhteydessä. Väitin kiven kovaa olevani ilmaisen drinkin ansainnut. Läpi meni. Ja shotti oli itseasiassa perkuleen hyvä.

P: Takahuone täyttyi tutusta ja tuntemattomasta ja oli aika juhlan. Jatkoille mentiin Bar Bäkkärille, joka oli ahdistavan täynnä. Hyvä ilta kuitenkin ja sama homma toistuisi seuraavana päivänä.

Tässä on jotain tuttua...