Demonit odottivat Loimaalla.

P: A’vot sie kuule! Niinhän sitä sitten mentiin tunnelmasta toiseen ja gaalan jälkeinen aamu alkoi matkalla Loimaalle. Älkää ymmärtäkö väärin, molemmissa on puolensa. Emmakin odotti ehjänä bussissa. Sanoin: ”huomenta”.

kp: Emma-parka vaikutti kovin kalpealta, mutta onneksi meiltä löytyi bussista tussi. Likka sai hieman väriä naamaan ja päätyi lopulta arvoiseensa paikkaan viihdekeskuksen taakse, roskiksen viereen.

H: Emilin ystävällisesti Nesteeltä tuodut aamiaispalat maittoivat aamuoluen kanssa namilta. Loimaa vaikutti paremmalta ja paremmalta ajatukselta. Lämmin, valtakunnallisen televisoinnin nostama kusi lainehti pääkallossa, mikään ei voisi mennä pieleen.

E: On nimittäin just paikallaan lähteä poikkeuksellista varhaisemmalle keikalle Loimaan Heimolinnaan tuollaisen illan jälkeen. Ei pääse pissa uhmaamaan painovoimaa, vaan tuttu kihti jatkaa vaivaamistaan. Vielä hienompaa on se, että tiesin jokaisen yhtyeläisen antavan niin Emma-gaalassa kuin Loimaallakin itsestään… montako prosenttia?

H: 110 prosenttia!

Vielä yksi kuva Emma-gaalasta...

P: Oldies but goldies. Loimaa oli meille uusi tuttavuus ja tällaiset pikku-paikkakunnat ovat oikein sympaattisia paikkoja ja ihmisillä syrän kohdallaan. Oli voileipää ja kakkua. Jotenkin keikkipaikasta tuli Lemin Tapiolan nuorisotalo mieleen. Bändi perustettiin siellä ja siellä oli myös ensimmäiset keikit. Ilta oli myös sallittu kaikenikäisille, which was nice.

kp: Ennen tsekkiä herkuttelimme ja puhuimme totuuksia Loimaan sanomalehdelle. Totuuksia, joita emme ole paljastaneet vielä edes Soundi-lehdelle tai Tuomo Saikkoselle. When in Loimaa…

H: Soundcheck ei ottanut onnistuakseen. Mistähän kiikasti! Sormet vetkuilivat kitaran otelaudalla märän makaronin malliin. Lyriikat puuroutuivat suussa. Silmissä kiiluivat vain dollarit, Loimaan kotipolttoinen pirtu ja Hollywood.

E: Pari vekkulia veljestä varten oli meiltä toivottu yllätykseksi ohjelmistoon Tavastia palamaan -kappaletta. Päätimme tapailla sen haltuun ja johan siellä kaksi jättiläistä kaulaili, kun keikalla kappale pamahti ilmoille. Taisivat myöhemmin oikein viihdyttävää ramopunkkia paikallisessa kuunnellessamme käydä kiittämässäkin.

H: Näyttivät nuorille merimiehille.

Kai-Pekka ilahtui Loimaan takahuonetarjoilusta.

P: Pienoisesta gaalaväsymyksestä huolimatta keikki oli oikein rento ja hyväntuulinen. Oli kiva soittaa. Herra ST1 toi iltaan huumoriaspektia vuolailla jutuillaan. Keikki oli vähintäänkin 8+.

H: Pienoisesta gaalaväsymyksestä johtuen keikki oli oikein rento ja tuulinen. Kerrankin tunsi tekevänsä oikein olan takaa hommia. Kontakti Herra ST1:een oli kalkkunamainen, jopa sitkeä. Silti lämmin pöhähdys välittyi yleisöstä, antaen toivoa, rohkeutta, rakkautta ja positiivista virtaa toimitukseen. Oli aika… improvisoida! Kake!

E: ”Koo ja aa ja koo ja ee / Kakekakekakekake!”

kp: Olin aivan kuutamolla koko kappaleen ajan. Improjen pointti on tietenkin improvisointi, mutta tieto, että ”nyt improvisoidaan – siun pitäisi myös soittaa” ei koskaan tavoittanut miuta. Muutenhan keikka oli oikein mukava!

P: Vahvimmat meistä jatkoivatkin Loimaan yössä. Isse lähdin treffeille Mr. Sandmanin kanssa. Kiitos Loimaa, olit hyvä!

H: Paikallisessa soitettiin punkkia! Sinne! Pari tuopposta ja pelihän alkoi vedellä. Jo seuraavassa hetkessä hajotinkin jo hotellihuoneessa lamppuja. Kyllä… Se on se kusi päässä mikä puuhaa, en minä!