Hyrde: Helsingin Kaisaniemi on tullut muutamaan otteeseen tutuksi, kyllä. Tälläkin kertaa toiminta haiskahti tuttuun tyyliin melkoiseksi bostailukerhoksi: paikalla maleksi yhtä jos toistakin linssiludea ja yrittäjää. No, mallia ottaen sitä puskettiin. Kaikki tutut tuli moikattua ja vieläpä heiteltyä coolia läppää muutaman vanhan Carcass-idolin kanssa.

Kaikka: Kyllä tätä päivää oli taas odotettu kuin Kaken humaltumista, ja mikäs siinä oli jakaa bäkkäri Karkasit sie -yhtyeen, Mokoman, Enskan ja Dimmu Borgirin kanssa. Ennen omaa suoritusta kerkesin käydä katsomassa kuinka vanhat lihavat miehet toimittavat metallia päälavan eteen kerääntyneelle ihmiskasalle. Vitin hyvin ne Moksut taas kerran vetivät, ilo katsella heidän toimitusta.

Hyrde: Muutaman haastattelun kanssa oli harjoitettava jälleen lontoota, austraaliaan saakka oli horistava jotahin fiksun oloista. Mikäpä siinä, mukava toimittaja ja perusasiat ojennukseen. Perusasioita ruodittiin myös vanhan Sargofagus-solistin työstämässä dokumenttivideossa, johon lässytimme Olkkosen kanssa täyttä hepreaa ja latinaa. Että miksikö metalli on Suomessa nyt kansanmusiikkia? ”It’s because this is humor, maybe toothpaste 68 ming pong perkele”.

Kaikka: Kaken kanssa tehtiin haastattelu johonkin goottijulkaisuun. Tehtiin erittäin asiallinen haastattelu, emme pelleilleet yhtään. Miksi? Mikä meitä vaivaa? Onko huumori liian vaikea laji selvinpäin?

Hyrde: Keikka oli mitä mainioin veto. Porukkaa oli kuin hattua ja yhtye teki parhaansa. Hammasrattaan tempo oli jälleen jotain aivan käsittämätöntä, pitin laajuus Pohjanmeren luokkaa. Luokattoman paras tunnelma.

Kaikka: Keikka oli siis aivan vitin paras ja kaikenlaista ehti tapahtua tunnissa. Sananen lihasta -ralliin saatiin vierailijaksi levylläkin raivoava Kaisu Carcosa-yhtyeestä ja meikäläinen löi jotenkin vahingossa bassolla itseäni niin kovaa päähän, että meinasi taju lähteä… Keikan jälkeen pikakalja Hyyrysen kanssa lärviin ja samalla hiellä katsomaan Carcassia! Oli muuten ihan helvetin kova, muttei koko keikkaa uskaltanut kurkkia, koska välillä piti pitää huolta nesteytyksestä.

Pexi: Tuskassa on aina paras meininki ja kaikki tutut paikalla. Keikkillä oli ihan vitin hyvä tunnelma ja vitisti lössiä.

Hyrde: Toisaalta, kesän festareista Tuska on vissiin ainoa, joilla ruoka- ja juomapuoli lunastetaan Monopoli-pelistä tutuksi tulleilla, iloisen värisillä ”rahalipukkeilla”. Hitusen omituinen järjestelmähän tuo on, vaan kuinkas sitä muutenkaan sadat siipeilijät pidettäisiin edes jonkinlaisessa ryhdissä ilmaisen viinan kerjäämisen kanssa. Artistit saavat, luonnollisesti staroja kun ovat, enemmän lippuja kuin tekniikan tyypit, vaikka työn (ja sitä kautta energian kulutuksen) määrä on näillä kahdella ryhmällä päinvastainen. Vielä kysyttekin miksi taiteilija on läskimagneetti! TUSKAA!