H: Hyvin nukutun kaksituntisen asfalttiparkkipaikkamajoituksen jälkeen oli aika hyppiä taas kohti festivaalia.

kp: Pelasimme varman päälle Antin kanssa ja menimme leppuuttamaan bussin luo joskus aamuneljän jälkeen suoraan Las Palmasin karaokesta. Tekniikan poikia nauratti, kyllä kyllä. Seuraava havainto onkin sitten Kauhajoen festivaalialueelta.

P: Aah, nuoruuteni Nummirock! Tämä on mukavan sympaattinen ja aito hevifestivaali, jonne on aina mukava tulla. Nummirockissa on nähty monta suosikkibändiä Panterasta lähtien ja monia ystävyyssuhteita on säilynyt tähän päivään saakka. Juuri muistelin Sonata Arctican jätkien kanssa Black Bayn ja Silent Voicesin keikkoja. Tänä vuonna kattaus oli taas mainio ja lämppärinä toimi maailman paras Martti Servo. Tunnelma oli luotu.

H: Vokaalitaiteilija Huuruneisson koki kovaat aseet tarpeellisiksi: äänijänteet (Las Palamsin ja parkkipalmasin myötävaikutuksella) olivat kesäflunssan lakoon niittämät. Antti-pappa kipitti ensiapisteelle ja ah, niin harvinainen kortisonipiikki sujahti pakaralihakseen, että hups vain! Tällainen vahvan lääkityksen käyttö ei ole suotavaa, mutta välillä pakollista (kerran kymmeneen vuoteen ok).

kp: Mie sain taas kunnian osallistua aina yhtä vauhdikkaan Aleksi Ahosen haastattelutuokioon pienen Rotten Sound -annoksen jälkeen. Allulle taas terkkuja, ukon kanssa on joka kerta yhtä hauska rupatella! Siitä sitten valitettavan perinteiseksi muodostuneiden Nummirokin makaronilaatikkojen ääreen. Joku ulkomaan artisti oli jonain vuonna kysynyt missä on catering, ja siellä käytyään tullut takaisin kysymään ”No, seriously, where is the catering?” Kukin tyylillään.

H: Catering-alueen liepeillä pyöri tuttua possea: Martti Servon crew, Laura Vähähyyppä kätyreineen sekä iloiset Mokoman kärpät. Lisäksi treffasimme yhtyeemme saksalaisen myyntiedustajan Merlen, joka oli ehta rokkari – hän oli tullut paikalle moottoripyörällä. Merle ist gud! Pian kuitenkin Martti ryhmineen aloitti aivan uskomattoman settinsä. Suomen viihdyttävin orkesteri!

kp: Martin jälkeen alkoi olla meidän vuoro. Lemin pienet oranssit miehet kapusivat lavalle juhannur-lauantaita viettämään useiden nurmikentällä olleiden ystäviemme kanssa. Antin ääni jännitti hieman ennen keikkaa, mutta ukkohan sylki sanat pihalle niin kuin ei olisi koskaan kuullutkaan mistään kurkukivusta tai äänen lähtemisestä.

P: Oma keikki oli jo selkeästi Tamperetta parempi ja yleisöä päälavan edessä riitti. Jotain korvamonitorihässäkkää siinä oli, mutta kitara saatiin kuulumaan sidefillistä ja ongelma oliratkaistu. Keikin jälkeen morjesteltiin Bodomin tyypit ja tekniikka ja matka jatkui Tampereelle, johon mie ja Huuru jäätiinkin viettämään jussia.

H: Emme olleet ensimmäistä kertaa Nummirokissa, ehei! Historiamme kuumimpaan yleisöpittaukseen ei kesällä 2016 siltikään päästy. Vai ehkä juuri siksi? Ruoskimme silti taatusti pätevän performanssin, sillä keikan jälkeen olo oli kuin duunarilla sunnuntaina. Kamojen paketoinnin jälkeen olimmekin jo silmänräpäyksessä kotimatkalla. Täten juhannus 2016 oli melko pitkälle bussimatkailua ja nopea riuhtominen lääkepäissään. Hupsua!