Timo Darran päiväkirjamerkintä Leppävirran Liekkirokkia muistellen.
Lauantai, 2.6.2012. Kello 9.33. Päiväkirjamerkinnöistä on kulunut jo tovi. Sateen sävelten kaikuessa peltikattoa vasten muistelin mennyttä viikonloppua Leppävirralla. Kaikki tuli niin nopeasti, ja lipui ohi vielä nopeammin. 3/5 yhtyeestä kävi hätätreeneissä vain toteamassa homman toimivan entiseen malliinsa, eli tappavan hyvin. Onhan yhtye Suomen kovin livebändi, ainakin omasta mielestään.
Koko kevään, eli vajaa kolmekymmentä keikkaa pienessä Mersun sprintterissä omissa jätteissään pyörinyt porukka koki luksuksen kultaisen tunteen, kun treenikämpälle ei saapunut Kake Gay-bussin ratissa, vaan vanha kunnon Olli isolla linja-autolla. Tässä vaiheessa yksin treenikämpälle jätetty basistintapainen veteli kolmatta päivälonkeroa ja antoi kesän lämpimän tunteen porautua syvälle persereikäänsä. Rojut ränniin bussin valtavaan tavaratilaan Aleksei Pazitnovin kehittelemän järjestelylogiikan loistaen poissaolollaan. Mikäpä ettei!
Ennen Leppävirralle saapumista olimme hankkineet matkaseuraksi pitsaa, muusikoita ja tupakkaa. Keikkapaikka häämötti jo lähitulevaisuudessa, mutta sitä ennen varmistimme yöpymismahdollisuudet hakemalla rantatontilla olevan asunnon avaimet käyttöömme. Muusikoita hemmoiteltiin jälleen, koska maisemat olivat erittäin kohdallaan, kuten myös yleisfiilis mökkihenkisessä majoituksessa. Kesän ensimmäiset jalkapallon neppailutkin korkattiin tämän kauniin järvimaiseman syleilyssä, huoltoasemalla täytetyn pallon viedessä miehiä.
Keikkapaikka sijaitsi Tulenliekki-nimisen ravintellin tiluksilla, jonne oli saapunut kourallinen savolaista musiikin rakastajaa, sekakäyttäjää ja genreihin sekaantujaa. Joukkueemme oli pakotettu pitelemään ilmoja bussissa, koska takahuoneleikkimökkimme oli varattu bändin sanataiteilijoille, joiden tarkoitus oli promotoida yhtyettä ja musiikkifestivaaleja videohaastattelun muodossa. Herrat olivat keskustelleet muun muassa Hitleristä, saatanasta ja muusta mukavasta, joten uutta kuulijakuntaa on jälleen luvassa.
Ruoskan sekä paikallisen miekannielijän jälkeen kello olikin mukavasti lauantain puolella, Esteri ripuloi kuravettä taivaalta kuin laktoosivammainen ja Jorma seisoi jossain kaukana. Kaikesta huolimatta innokkaita tavallisten ihmisten edustajia oli kertynyt eturiviin muutamia kymmeniä ja soitin- ja huutoyhtye Stam1na Lemiltä teki parhaansa toimittaessaan pienelle yleisölle Suomen parasta keikkaa. Lavalla oli vesi-ilmapalloja, tummaksi värjätyt hiukset, uusi kosketinsoitin, viikset ja uudet kitarapiuhat piilossa vahvistimien takana. Panostuksen määrää puitiin myös välispiikeissä ja vanha kunnon klassikko K3S kääntyi improvisaatiopohjalta Kananmunan keltuainen -muotoon. Bändi toimitti, toimitti, toimitti ja taas toimitti, kunnes toimuksen musteet olivat käytetty loppuun, joten oli aika päästää vesisateessa taistellut yleisö Stam1nan vesi-ilmapalloshow:sta lämpimän kam1nan ääreen.
Arvonnat jatkuivat vielä majapaikassa, jossa bändi lämmitti saunan ilman pyyhkeitä sekä makkaraa ilman sinappia. Bussi oli onneksi täynnä maistuvaa sihijuomaa, joilla sammutettiin janoa metsäpalon lailla.
Tästä se kesä 2012 lähtee!
