Kai-Pekka panostaa uuteen laptopiin!

PÄIVÄN ENSIMMÄINEN KEIKKA

kp: Hyvien ja pitkien yöunien jälkeen oli aika astua lauantain tuplarytistykseen, eli helvettiin. Suunnistin jostain päin Joensuuta bussilla keskustaan ja pääsin lopulta Kerubille, jossa oli jo innokkaimmat nimenpyytelijät paikoillaan. Sieltä soundcheckiin, jonka aikana huolestuin todella 238-vuotiaan miksaajamme kuulosta: Jussi ei huomannut äänessä mitään kummallista, ja lopulta sairaanhoitajien piti tulla hakemaan rimpuileva fossiili hoitoon. Karatea osaava miksaajamme karkasi myöhemmin mielisairaalasta ja saimme keikat hoidettua.

H: Sain hieronnan. Pian olin rentoa, koulittua lihaa. Lisäksi tein videohaastattelun, jossa naamani muistuttaa laskettelukeskusta kesällä.

P: Uskallan epäillä, että tuo hieronta ennen päivän kahta vetoa pelasti tämän bändin. Aiemmat kokemukset kahdesta keikistä samana päivänä olivat täyttä helvettiä. Mutta nyt, nyt oli asian laita toinen.

kp: Mie en uskaltanut mennä hierottavaksi… Mutta ruoka oli taas helvetin hyvää! Harmi, että kello oli jo sen verran, ettei kehdannut vetää vetsaa killilleen, vaan keikkaa piti odotella pieni nälkä vatsanpohjalla.

E: Onneksi saatiin pyynnöstä ruokaa oikeastaan ihan milloin haluttiin viikonlopun aikana. Todella, todella hyvää ruokaa. Kerubissako Suomen keikkapaikkojen paras keittiö?

kp: Keikka starttasi yhtä aikaa viiden uutisten kanssa, ja paikan päälle oli rientänyt reilu 150 enemmän tai vähemmän alaikäistä katselijaa ja kuuntelijaa. Teineille räätälöity keikkasetti sisälsi kaikki kauneimmat Stam1na-hitit, sekä myös jonkin verran Nocebon klassikkokamaa. Kaikkemme annoimme, mutta keikasta jäi hieman fiilis, ettei yleisö antanut ihan samalla mitalla takaisin. Selväpäinen yleisö on rankka tuomaristo, mutta ainakin keikan jälkeen joitain yleisön edustajia tavatessa sain käsityksen, että vetomme olisi ollut ihan hyvä.

H: Vaikka vannotin itselleni toisin, tuli välispiikkiosastolla heti ylilyöntejä. Muistin mukaan haukuin paikalle eksyneitä lapsia huumeidenkäyttäjiksi, tietokoneella päivät riplaaviksi Youtube-nörteiksi ja että heidän vanhempansa valehtelevat heille juomistottumuksistaan. Teki ehkä vain mieli kertoa Suomen nuorisolle, mitä on rock’n roll -todellisuus vuonna 2012. Se ei tapahtu näyttöpäätteiden äärellä energiajuomapurkkien varjoissa huppari silmillä, vaan keikkalavoilla. Noh, kerrankos sitä yli kolmekymppiset venkoavat väkivaltaisemmin ja huutavat kovemmin kuin muutama sata alaikäistä. Siitä saivat.

P: Juupeli, ei nuorisolta voi odottaakaan samanlaista öykkä-möykkää kuin täysi-ikäisiltä, eihän ne ole vielä oppineet. Suurin osa kääpiöistä oli kuitenkin hymyssä suin.

Idiootti vauhdissa!

kp: Stam1na käyttää myös tuplakeikkojen väliset tauot hyödyllä palautumiseen, minkä vuoksi meillä oli vajaa tunti keikan loppumisesta kolmen päivän kovisten lipun ostaneiden kanssa meet & greet fanitapaaminen. Tai kuten Internetissä oli etukäteen mainostettu, Hart Sport -hetki.

H: Hart Sporttiahan siellä kannukaupalla tarjolla olikin. Olisi pitänyt tajuta tujauttaa sekaan vähän lillerilalleria. Oltais saatu nauraa. Mutta tyhmiä olimme, eikä sitä vihreää uimahallin lapsuusreissuilta, eli lapsuuden uimahallireissuilta tuttua hirviöjuomaa halunnutkaan kukaan maistella. Mutta. Hyppykisat pidettiin, t-paitoja lahjoiteltiin, kuvia oteltiin. Ihmisten kanssa keskustelu kääntyi yllättävänkin nopeasti kissa versus koira -vääntämiseksi. Oikea vastaushan on ”kissa”. Hands down.

kp: Koira. Sehän tuli siinä äänestyksessäkin selväksi.

H: Kissa.

E: Koira. Kuten tuli äänestyksessä selväksi.

kp: Erikoisen yhdessä vietetyn hetken jälkeen pääsimme kieltäytymään vielä jostain videohaastattelusta, minkä jälkeen pääsimme taas syömään. Huomio mediaopiskelijat, -harrastelijat ja -ammattilaiset: älkää tulko meiltä kysymään keikkapaikoilla ja keikkapäivinä, että saatteko kuvata keikan. Vastaamme 98% varmuudella kieltävästi. Olkaa ajoissa ennen tapahtumia yhteyksissä Fullsteamin Heikki Häkkiseen ja Sonyn Katja Vauhkoseen, jotta voimme heidän kautta välittää teille saman Ei-vastauksen tai sopia etukäteen haastisaikatauluista.

Jeesus-Olkkonen ja tukiopetuslapsenmieliset. Eli Stam1nan meet&greet Joensuussa keikkojen välissä. Kuva: Tero Hakulinen

PÄIVÄN TOINEN KEIKKA

kp: Pelottaa… Teinikeikan jälkeiset parit lillit eivät ehkä olleet paras ratkaisu, mutta minkäs teet, kun lillityttää. Tupakoidessani kessua huomasin, että tekniikan ja varsinkin bändin kehuma upea (laulu)ääneni on jo valmiiksi vähän rikki, joten itsevarmuus ja -luottamus olivat huipussaan ennen vetoa.

H: Kaksi lasia punaviiniä. A’vot. Letuntäyte rennoksi.

kp: Parin ekan biisin aikana tuli melkoisen paska fiilis: tässäkö tämä keikka sitten tulee olemaan? Ei meinannut lähteä mitenkään kulkemaan. Vitutti, väsytti ja ahisti, mutta sitten yhtäkkiä jokin naksahti aivoissa, ja keikka lähti rullaamaan kuin valomiehemme Tuomas rullakkorallissa. Loppuunmyyty tupa ei myöskään niin sanotusti pilannut tunnelmaa.

P: Ush-komatonta, mutta päivän toinen keikki meni mahtavasti ja pelko päänsärkyisästä moshaamisesta osoittautui turhaksi.

H: Joo. Oli ihmeellistä saada viikonlopun urakointi ns. kottikärryosastolle. Lihaa roudattiin pyörä lytyssä. Mutta sinne se meni, kuorma. Pientä ja vähän suurempaa loppusuoran uupumista lukuunottamatta kolmas keikka tuli suorittua loppuun. Ihme. Lihaisa, kuumottava ihme. Kuin pill… pilsneri.

kp: Keikan jälkeen keittiössä meitä odotti vielä lämmin iltapala, jota ei kuitenkaan kerennyt bailauskiirepäissään nauttia. Kerubin henkilökunta oli muutenkin niin ystävällistä koko viikonopun ajan, että usein Suomen parhaaksi äänestämällämme Jyväskylän Lutakolla on nyt todella kova kilpailija. Ja hyvä näin.

E: Se keittiön ranskalaistaustainen mies oli erityisesti mieleemme.

kp: Loistava viikonloppu ja hieno venyminen bändiltä. Tätä piti juhlistaa – tietenkin diskossa!

E: Ja bäkkärillä.

H: Mie juhlistin itseni runk… nukkumaan, sillä aamulla olin jo turkkilaisen rytmin herutukset mielessä, limat kielessä.

"Sinne jäit, rakkahimpain, makaamaan, ainoain..." taikka "Joensuu, kello viis, pieni suite..."