E: Sehän ei ole mikään salaisuus, että pendolinot olivat virhehankinta VR:lta. Käsitykseni mukaan saksalaisetkin tekivät saman virheen, mutta ymmärsivät varsin nopeasti hankkiutua eroon pendolinoista, kun me taas pyristelemme edelleen paskat housuissa noiden keski-/etelä-eurooppalaisten menopelien kanssa (kas kun Soini ei ole tähän vielä ymmärtänyt tarttua). Tämän lisäksi uskon, että Olkkosella on jotenkin huono karma pendolinojen kanssa. Nyt kun pendelöimme osan matkasta yhdessä Pekan kanssa, VR oli moitteetta ajallaan. Eikä minulla ole muuten kussut juna vielä koskaan.
H: Kesä oli saapunut. Yhtye saapui Anjalankoskelle tutulla Gay-bussilla, tuttujen ja jo miltei ruutiineiksi muodostuneiden työsuoritteiden pariin. Auto parkkiin, rappusroudaus yökerhoon, paikallisten seniorikoijareiden huutelua pitkätukkien ulkonäöstä, löysän rempseä soundcheck. Helppo nakki.
E: Paitsi ettei käsittääkseni yhtäkään tilattua äänijärjestelmää tuntevaa henkilöä ollut paikalla ja monitori pätki soundcheckissä jotenkin aivan päin helvettiä.
H: Taktiikka oli tutun nerokas: terassiruokailu, sauna, leppuutus sängyssä, eikä pisaraakaan päiväkaljaa, kunnes puolta tuntia ennen keikkaa Carillosta hattu pois ja punaisen katkeraa tulilientä jäteputkeen. Nami. Pullukka mukaan lavalle ja a’vot, raivokas tempominen käyntiin!
E: Puoleen yöhön ja halutessa pidempäänkin olisi taas pitänyt odottaa, koska väkeä ei ollut tullut riittävästi. Olen melko varmasti soittanut nykyään enemmän keikkoja kuin ollut yleisön puolelta katsomassa ja tältä puolen aitaa mielipide on selvä: klo 22 alkavat keikat palvelisivat sekä yleisön että bändin etua. Siitä vaan ravintolat ympäri Suomen kopioimaan Merimaan mallia: puolelta öin suht’ selväpäinen rock-/pop-yleisö hiiteen ja uudet liput ovelta klo 24 alkavaan teinidiskoon.
H: Anjalankoskella puhetta syntyi nahka- ja kumihousuista, koko kevään kypsyneiden välispiikkiongelmien kierrättämisestä, sekä tietenkin pitkiin aikoihin mukaan eksyneen cover-biisin esittämisestä. Jimi Hendrixin Fire-klassikkoa mukaileva, 70-luvulla Manifestin Puita kaminaan -käännös vaati kylläkin laulajalleen lunttilapun lavalle. Lunttilaput ovat olleetkin melkoinen riesa. En jaksa, en sitten millään, oppia uusia biisejä ikinä tarpeeksi nopeasti. Taannoinen Apocalyptica-featurointikin kompasteli upeasti Hartwallilla lunttilappujen kanssa pelailuun. Aina ne ovat jotenkin piilossa, tai epäselvästi kirjailtuja. Ne vievät liikaa huomiota ja toimivat psykologisesti aikamoisena orjuuttajana. Mitenhän sitä oppisi laulamaan ulkomuistista? Joku sanoisi, että ”harjoittelemalla etukäteen”. Tjaa-a.
E: Krishnaritva haastoi komppikitaristin toistamiseen. Taistelu päättyi jälleen Ritvan tappioon, mutta kuten MacGyverin arkkivihollinen Murdoc, Ritvakin oli palaava kuolleista vielä kerran.
H: Hendrixit ja muut bändin spektaakkelit sujuivat niks naks ihan ok, yleisöstä irtosi terävä vastakaiku koko keikan ajan ja tunnelma oli vapautuneen energinen. Hyvä Anjis! Lisää viinaa, silmät liikkuu! Otimmekin Pekan ja Emilin kanssa muutamat yökerhon soidessa Axel F:n sulosointuja ja puhuimme paikalle osuneiden lentoemäntien kanssa mm. japania.
KOMMENTOI