H: Heräsin Hyyrysen Jussin äänekkääseen pieruun. Pieraisin itse takaisin. Näin kommunikointi saavutti arvoisensa tason tässä ammattikunnassa, jossa äänenpaineella korvataan usein laatua.
KP: Flunssa oli hävinnyt. Viina vanhin voitehista, juu!
H: Kello oli vasta reilut kymmenen aamulla. Muistikuvissa oli ilmeisesti todellisuutta railakkaampi illanvietto, sillä yllättävän ketterästi ruho työntelikin jo backlineä keikkabussin eli -dösän peräperseeseen. Saiko vanhuus, hitaus ja jäykkyys siis sittenkin vielä odottaa?!
KP: Yön ankara bailaus Suomen rock-todellisuuden keskeisessä pyhätössä, House of Rockissa jätti yllättävän pienet arvet. Rapelo oli läsnä, mutta vain hieman, joten lähdin käppäilemään kevein askelin valo-Tuomaksen kanssa rikospaikalle. Vastassa oli turvonneita lärvejä kahvikuppien äärellä. Beautiful!
H: Jo toista päivää ikävästi muiluava vatsanseutu enteili kyllä varsin ankaraa pahoinvointia, hetkellä millä hyvänsä. Oksennustautia oli liikkeellä, jopa bändin sisällä. Pekka oli juuri toipunut siitä. Ajatus ripulipöksyistä ja yökkökohtauksista ahtaassa, välillä pakkaskylmässä, välillä tulikuumassa matka-autossa, keskellä hajanaisia kasseja ja laatikoita, tien päällä miltei sadan kilometrin tuntivaudissa, oli jo liiankin painajaismaista. Oli aika laittaa psyyke hommiin! Ei vain saa sairastua! Stressitila on parhaimmillaan parasta lääkettä. Ei vain saa pitää vaihtoehtona purskauttamista kummastakaan päästä!
KP: Matka sujui mukavasti viime viikon vitsejä lämmitellessä. Rapula vahvisti pikkuhiljaa tuloaan, kuin myös illan tuleva tuplaveto. Onnittelin itseäni hiljaa itkien, kun oli suostunut Tokolan ja Hyrden ehdotukseen toisen bändini lämppäyksestä. Kuolema oli varma.
H: Pakkahuoneella oli maailman paras keitrausjärjestely. Neljää erilaista juustoa odotti lautasella kylmäkaapissa. Kaljat ja ginit seisoivat nätissä järjestyksessä, etiketit suorina riveinä. Kahvi oli laitettu valmiiksi kysymättä. Tampere, pisteet kotio!
KP: Vitti mikä näky. Ja siis iso osa tarjolla olevasta tavarasta ei edes kuulu meidän raideriin. Täyttä mahtuvuutta!
H: Pääsimme välittömästi myös saunaan, soundien tsekkauksen päätteeksi. Maailman paras ammatti.
KP: Dissin onnistuneen keikan jälkeen oli täysi työ pitää itseni pelikunnossa. Tai lähinnä liikkeellä, koska pelkäsin jälkiadrenaliinin häviävän ennen Stampan vetoa. Pyörin siis bäkkärillä kuin urpo, en uskaltunut istua enkä pysähtyä. Olo oli oikein hyvä, mikä toi asiaan vielä ylimääräistä pelkoa. Sydän hakkasi kuin Kaken basaari: epävireessä ja miten sattuu. Eihän tämän näin pitäisi mennä! Uskaltauduin katsastamaan Mächmedin kanssa vielä Abduktion keikkaa, joka kuulosti, näytti ja tuntui ihan vitun hyvältä. Harmi etten pystynyt seuraamaan alusta loppuun.
H: Itse keikasta ei voi motkottaa juurikaan yhtään. Kaikki toimi.
KP: Yleisömeri oli jättimäinen, soitto sujui, oli kiva vetää ja yleisömeri myös vastasi ihan vitun lujaa, jos heiltä jotain kysyttiin. Mitä tästä muuta voi sanoa, helvetin hieno kokemus. Keikan jälkeen saunaan, ja saunan jälkeen järjestäjän lause, joka käsikirjoitti loppuillan tarinan: ”Hei, jos teitä jää janottamaan, niin tuolla Klubin puolella on sitten piikki auki”…
H: Muistikuvissani Simo Frangen ja Janne Hynynen lyövät ylävitosia samalla, kun koko yhtye keinuu Klubin baaritiskillä, hurraahuutoja rääkyen, hattuja kattoon heitellen ja lopuksi pyörivät takin avulla ilmaan nousten. Hyyrysen Jussi seilasi musiikkivideoidemme puvustuksesta tutussa vehreässä roolipaidassaan ihmisviidakossa kuin lisko vuoren uumenissa, valmiina kertomaan tarinaa, johon vainpitkänlinjan suomalainen rock-humoristi kykenee. Tilanne oli kuin Särkänniemellä heinäkuussa, mutta paljon hauskempi. Siitä piti huolen alkoholi.
KOMMENTOI