26.10.-1.11.2015 SF Sound Studio, Lehmo
P: Hei arvoisa internjet! Miepäs ryhdyn kertomaan teille Stam1nan toisesta studioviikosta Lehmossa. Edellinen viikko jäi muistaakseni siihen, että rummut olivat narulla ja ensimmäiset komppikitarat valmiina. Tämän viikon rutiinit menivät jotenkin näin: mie herään ensimmäisenä ja keitän äitihahmona koko porukalle kaurapuuroa. Ukkelit heräilevät yksi kerrallaan ja hommat alkavat. Hyrde soittaa ensimmäisen komppikitararaidan kappaleeseen, sitten mie yritän toistaa saman toiseen laitaan ja lopuksi Kaikka pomputtelee samaan kappaleeseen bassot. Useissa biiseissä oli demokiipparit vireen tarkasteluun. Illat Huuru käytti lead-lauluraitojen laulamiseen ja huutamiseen. Todettiin aika pian, että aika monessa biisissä tulee huudot. Noh, onneksi levyllä on myös muunlaista materiaalia.
kp: Jeps, tämä hyväksi havaittu, vaikkakin välillä sillisalaattimaiselta tuntuva tekotapa oli jälleen käytössä. Antti oli aloittanut viikonloppuna Peksin säveltämästä rässähtävän rokkaavasta ”Puuttuva” -kappaleesta, jota vasten aloimme kasata bassosaundia. Oma ajatus ja lähestyminen aiheeseen oli viime levyn kaltainen, eli tarkoitus oli saada hyvä peruslähtökohta, johon voi tehdä kappaleiden niin vaatiessa pieniä muutoksia esim särön määrällä kikkailemalla. Työkaluina toimivat keikkakäytössä olevat MesaBoogien Big Block 750, Tech 21 VTB ja ilmeisesti jotenkin mukaan splitattu 5150. Uutena leluna studiossa on muutamalla loppukesän keikalla nähty ESP Custom Shop SLK, eli ESP:n käsityönä tehty pitkäskaalainen ”jazz-basso”. She’s a beauty!
Välillä täytyy syödäkin.
P: Kitaroiden vireongelmat ovat olleet suurin haaste, mutta kai niin on ollut asian laita aiempienkin levytysten suhteen. Taistellakseni tätä kitaran ominaisuutta vastaan olin varustautunut uudella kitaralla, jossa on kiinteä talla. Mutta koska kitara oli uusi se vaati säätöä ja vääntöä, kunnes löysin hyvän kompromissin kielisetin paksuudesta lähtien. Kutoskompit hoitaisin ”kukka-Jemillä”, koska tallan saa lukittua kiinteäksi Tremol-No -systeemillä.
kp: Ainahan näitä saa viritellä, koska vireeksi on valikoitunut A. Ei tämä mitään kauhuelokuvaa ole ollut, mutta totta helvetissä se turhauttaa nauhoitustilanteessa, kun kappale on reenattu ja intoa löytyy kuin lemiläisellä lammasfarmarilla, mutta virittäminen vie aikaa. Onneksi Jannen (ja Antin) tarkat korvat kertovat nopeasti missä mennään, eikä virettä tartte arpoa tuntitolkulla.
H: En kyllä sanoisi, että vireongelmat olisivat olleet se SUURIn haaste. Vire täytyy vain osata napsauttaa kunkin aseman mukaan oikeaksi. Reilu, napakka plektan isku sormen painaessa riffin ensimmäistä laatikkoa ja a’vot, minne mittari pomppaa. Eikä mikään Ihmeauto Kitin keula, saatana, vaan kirkkaana, jähmettyneenä mittarin keskellä loistava Pohjantähti! Ratsasta sillä Pohjantähdellä, poika! Jostakin syystä pidän erittäin paljon hyvästä vireestä. Harva asia tyydyttää kuten korviahivelevässä harmoniassa värisevä sointukimppu. Paitsi ehkä hetken pöydällä siintynyt pizza runsaalla valkosipulilla.
P: Syömisestä puheen ollen, tuntuu, että olemme kokkailleet studiossa enemmän kuin aiemmissa sessioissa. Ja kasvisruokaa suurimmaksi osaksi. Tässähän meinaa sikafarmarin pojasta kuoriutua lihattoman ruokavalion vaalija.
kp: Näin on, koska edellisissä sessioissa oli mahdollisuus käydä ulkona syömässä ja taas Nocebon Raskausarpi-sessioissa meillä oli täysihoito. Näitä edellisissä sessioissa olemme syöneet todennäköisesti näkkileipää. Mutta meikäläiselle homma toimii ainakin, koska saa syödä mitä haluaa ja kokkailuun menevä aika antaa aivoille edes pienen levon ja tauon tästä jatkuvasta nuottihelvetistä. Ja se SLK-sessioiden pizzakilpailu oli todella huono idea.
H: Pizzakilpailu 2013 oli kilpailujen kermaa. Tämä Lehmon keittiössä -perhe-sitcom vie järjen.
Druidi is back with benefits!
kp: Viikko eteni muuten erittäin tehokkaalla tatsilla. Aamupäivisin ja päivisin tykitimme kielisoittimia narulle ja iltaisin päästimme hullun huutamaan. Chartti täytttyi hitaasti, mutta varmasti. Samaan aikaan soittotilassa Emil demotteli ja nauhoitteli omia osuuksiansa projekteihin, joten SF Sound studion piipusta nouseva savu oli paksua ja huumaavaa.
H: Kitaroin aamupaloina (”aamu” tarkoittaa studiokielessä aikaväliä klo 12-15) pariin biiseihin itseasiassa molemmat komppilaidat. D.S.M. oli yksi näistä. Kappaleen vaatiessa mahdollisimman tarkkaa matalavirekielijytkettä oli ratkaisu tarpeen. Samoin, Omena-biisiin istutettiin viikon lopuksi kaksi samojen käsien rytmikitarointia. Vaan sitten, esimerkiksi Pienet vihreät miehet -punkisteluun Pekan ja miun yhtäaikainen komppailu kuulosti heti pikkuruisen isommalta, aidommalta. What ever it takes to make it tick my friend.
E: Tuottaja oli tosiaan jo session kärkeen järkeillyt, että rakentaisimme B-äänityspisteen, jossa ensisijaisesti tekisin oman työni rinnakkain päätarkkaamon kanssa. Idea kuulosti hyvältä, ajankäytöllisesti järkevältä ratkaisulta. Ensimmäisen kerran tuottaja tulikin arvioimaan työn varsinaisia tuloksia viikon kaksi päätteeksi. Vaikutimme olevan samalla aaltopituudella: pieniä viilauksia ja esittelymateriaali olisi siunattu.
H: Niin, Emil rakenteli taustamyyränä jatkuvasti omia osuuksiaan, luurit päässä ja tukka nipulla. Melkoinen mysteerimies, istui kosketin- ja tietokonekeskuksensa keskellä kokonaisen viikon ja hissukseen teki… No, Emilin juttuja. Näiden lukemattomien työtuntien jälkiä saimme maistella vasta sessioiden loppupäässä, joten niistä myöhemmin lisää…
Antin työpaikka.
H: Laulaminen. Antakaapas kun kerron tähän väliin laulamisesta. Laulaminen on typerää, pikkutarkkaa pelleilyä. Hävettävää, stressaavaa ja vanhanaikaisen kulunutta viestintää. Vaivaannuttavaa ja kiusallista, kaikille osapuolille. Varsinkin, jos sävellät, sovitat ja sanoitat omat laulusi. Miettikää nyt asiaa: kuka muu tekee tuon vakavuusasteen itsensäpaljastamista työkseen?! Lähinnä stripparit – siis jos he säveltäisivät ja soittaisivat taustalla soivan klubihittinsä, pystyttäisivät rautatangon omaan olohuoneeseensa ja vetkuttaisivat hanuriaan sukulaisilleen. ”Kirjoita jotakin omasta elämästäsi”, kehotetaan, ”laula, avaudu, tee se tunteella”, vaaditaan, ”kanavoi pelkosi, rakkautesi ja toiveesi, laulamalla tuohon mikrofoniin”. Voi V*TTU! En suosittele laulamista kellekään. Olkaa mielummin kaikki hiljaa.
P: Viikko lähestyi loppuaan ja saimmekin studiolle ensimmäisen vieraaksi Inso-Druidin kuuntelemaan, mitä narulle oli tarttunut. Omaan hilpeään tapaansa mies antoi hyväksynnän materiaalille ja totesi myös bändin uudistuneen. Nopean kuuntelusession jälkeen marssimme yhtä matkaa Kerubiin, jossa uuden tulemisen tehnyt Diablo meitä viihdyttäisi. Ja hyvin viihdyttikin, on se kova! Noh, ei meno ja melske tähän loppunut, vaan onneksemme huomasimme, että kaupungissa oli myös muita etelä-karjalaisia. Ilta päättyikin arvelluttaviin tunnelmiin Kotiteollisuuden takahuoneeseen, jonne myös Diablo-miehitys saapui myöhemmin. A’vot!
kp: Mie olin jo tyytyväisen tietämättömänä kotona tästä kaikesta, koska saimme perjantaina päivällä viidennen tai kuudennen kappaleen bassot narulle ja päätin lähteä kotiin tuulettumaan, koska meillä alkaisi muutenkin sunnuntaina viikon tauko studiohommista. Jannen kanssa on erittäin mukava nauhoitella, koska miehellä on aika pitkä historia nelikielisen pumputtelusta, joten lähdin studiolta erittäin tyytyväisenä kohti Lappeenrantaa.
H: Myös Emil katosi kuin usvan nielemänä. Rimputtelimme siis enää kitarataidetta, Pekka, Janne ja minä. Olimme mielestäni sopivassa aikataulussa tämän toisen viikon peräpäässä. Tarkkaamon seinälle teipatussa chartissa palikat mustenivat. Olimme ottaneet tavaksi edetä kukin saroillamme miltei kronologisesti, aloittaen levyn alkupäästä, edeten kohti grande finalea. Jopa kolme kappaletta ehti saada jonkinlaisen päälaululinjansakin. Tämän olimme oppineet Nocebo-sessioista: kannatti äänittää päälaulu heti kun mahdollista. Täten olisi kuultavissa kappaleen punainen lanka varhaisimmassa mahdollisessa vaiheessa. Välttyisimme turhalta taustasoitannalta. Mikä toimisi nyt jo ilman, toimisi jatkossakin! Noh… Samahan ei päde kuitenkaan kaikissa soittosuorituksissa, tämän tulin seuraavalla studioviikolla huomaamaan…
P: Sunnuntai meni vielä muutaman kitararaidan kanssa ja lähdimme kolmestaan Huurun ja Jannen kanssa kotimatkalle. Olimme hyvin aikataulussa. Luvassa olisi väliviikko studiosta ja myös aikaa hieroa yksityiskohtia viimeistä kahta viikkoa varten. Matka Lehmosta Lappeenrannan kautta Helsinkiin oli pitkä, pimeä ja ahdas.
H: Paras kolmituntinen kotiinpaluuni: Amorphis-kirjaa lukeskellessa puolituisille suunnitellulla takapenkillä, polvet suussa, seljällään, marraskuun pimeydessä.
Ensimmäiset kaksi viikkoa studiota takana!
KOMMENTOI