H: Treenasin biisiä kuin mielipuoli. Nakutin sähkörummuilla komppia kunnes vesirakkulat nousivat silmiini. Jalkani takoi tahtia matosta ja Kaken mielestä paksuudeltaan riisitikuiksi arvioimat kapulat heilahtelivat rytmillisesti, taustalla pyörivän ääniraidan tahtiin. Päätös soittaa Panteran I´m Broken -coverbiisi molemmilla viimeisillä keikoilla syntyi vain yhtä iltaa aiemmin kuin itse keikka. Olin mystiikan verhoissa lymyilevä urpo.
KP: Ja kyllähän siitä pienimuotoista stressiä tuli itsellenikin, koska en muista biisiä ulkomuistista, eikä meikäläisellä yksinkertaisesti ollut aikaa tai mahdollisuutta kuunnella biisiä edellisenä päivänä. No, huumorilla mentiin.
H: Treenikämpällä olimme koittaneet Panteran biisiä varovaisella otteella, mutta virallisen kokoonpanon kanssa biisiä ei esitettäisi. Päätös kummitteli kuitenkin takaraivossani ja nostin kissan pöydälle: mitäpä jos Pekan ja Kaikan normaaliroolien ohella keikoilla nähtäisiin allekirjoittaneen rumputuli ja vierailevan laulajan käskytys? Yöllinen tekstiviestirumba selvitti mahdollisuuden leijailevan ilmassa: Rotten Soundin ja Medeian kanssa puuhasteleva Keijo lupautui rykäisemään Tampereen lauluosuudet, MyGrainin Tommy Helsingin. Olimme lähes selvillä vesillä. Ongelmaksi projektin kanssa muotoitui kuitenkin harjoituksen vähyys, varsinkin yhteissoiton osalta.
H: Kaveria ei jätetä -hommaan saimme kutsun Tarotin kanssa louhivan Tommin toimesta. Vaikutti sille että Suomen nuorison päässä oli viirannut niin, että oli aika tehdä jotakin. Koska mukaan oli lähtenyt heti alusta alkaen niin moni taho ja kotimaisen rock-todellisuuden avainhahmo, lähdimme mukaan selkeällä päätöksellä. Tervehdimme Pakkahuoneelle saavuttaessa järjestäjiä, säädimme passit kauloihimme ja vetäisimme äänitarkistuksen rutiinilla. Tällä, kuten maanantaisellakaan Tavastia-vedolla ei ollut mukana kuitenkaan Jyri-kitarateknikkoa. Olimme haavoittuvia kuin intiaanit. Onneksemme veljessarjastamme vanhin, maratoonari, kitaristi ja lääkintämies Jussi lupautui saapumaan avustustehtäviin. Kytkimme piuhoja epätoivo silmäkulmissamme kiiluen, mutta pian vahvistettu ääni raikui odotetulla tavalla. Ehdimme testata Pantera-sketsiä jopa yhden kerran vinoutuneella kokoonpanollamme ja havaitsimme musiikkinumeron epäonnistumisen prosentuaalisen todennäköisyyden varsin korkeaksi. Onneksi Keijokin on huumorimiehiä ja ilmeisen valmis tämänkaltaisiin haasteisiin ryhtyväksi!
KP: Huumoriarvo Tampereen soundcheckissa oli rahalla mittaamaton. Räpeltämistämme seurasi muiden bändien lisäksi Saikkola, Echmil ja Kake. Yhtään itseluottamusta ei myöskään lisännyt se seikka, että jopa Keke kyseli biisin jälkeen, että onkohan tämä nyt ihan järkevä homma…
H: Höyry Häyrisen huudattaessa sadoista suista korkeampia ja korkeampia hintoja sekalaiselle tavaramäärälle, hikoilimme jännittyneinä takahuoneistolla. Etupään kaljupää Jusbaum räjähti liekkeihin eritoten Kotipellon versioimasta Yngwie Malmsteenin coverista. Ihmettelimme kitarasoolon nopeutta kulmakarvoja nostamalla ja otimme varovaisia askelia kohti kylmäkaappia: humalaa ei perkele uskaltanut vetäistä, ei tänään.
H: Keikka sujahti käyntiin ja Olkkonen veivasi uudesta custom-Ibanezistaan riffejä, joiden edessä jumalatkin vaikenevat. Kaken patteristo kolisi ja kalisi, lähes turmiollisella äänenpaineella ja rytmillisesti ylimaallisella tempolukemalla. Kai-Pekan harrastama lavaliikehdintä olisi hypnotisoinut jopa norsun, miehen hiuslaitteen välittämistä ilmapyörteistä puhumattakaan. Emilin koskettimet olivat kosketeltavina enemmän kuin koskaan, Emil rankaisi niin valkoisia kuin mustiakin painikkeita, lähes hienomotorista kavalkaadia muistuttaen. Itse keskityin keksimään edes jotakin soveliasta jorinaa selväpäisen katsojakunnan hämäämiseksi. Olin paiseessa kuin mikäkin urpo. Mutta jonkunhan nekin hommat on hoidettava: me olemme vain pelinappuloita Suuren suomalaisen rock-todellisuuden liukkaalla tanssilattialla!
KP: Mitä tuohon voi enää sanoa? Mietin jotain mukahauskaa luistinradoista ja jäähallista, mutta parempi olla kerrankin hiljaa.
H: Pian koitti ensimmäisen encore-kappaleen aika. Kiipesin rumpupallille oravan elein. Asettelin korvamonitorointiin tarvittavan vastaanottimen pois päältä ja Keijo tarrasi mikkiin. Eteeni avautui näkymä lohduttomasta Pakkahuoneesta ja sadoista sadoista odottavista ihmisistä. ”Yy-kaa-koo-nee!” Louhimme mielestäni ihan sujuvan pätkän biisiä, kunnes – Tepon varmoin ottein ennustamana – mokasin toisen kertosäkeen lähdön. Hetken leijuimme paniikin stratosfäärissä kuin vapaapudotuksen harrastelijat. Yritys kuitenkin palkittiin ja pian taistelimmekin lopukkeen hekumissa. Keijo huusi kuin syötävä ja kyllä tästäkin selvittiin. Mitä vain nuorison mielenterveyden hyväksi!!
KOMMENTOI