Vanhuus senkun jatkuu.

P: A’vot sie! Tätä oli odotettu kuin Kakea nousevaa. Edessä oli vuoden viimeiset keikit ja vieläpä Suomen parhaan trion Lapkon kera. The Circus oli myös uusi tuttavuus, meistä ei kai kukaan ollut paikassa aiemmin vieraillut. Huhuja heikosta akustiikasta oli kantautunut korviimme, mutta ilta osoittaisi moiset väitteet vääriksi. Iltapäivä kuluikin vanhoissa merkeissä tsekkiin valmistautuessa ja toverillisesti kuulumisien vaihtamisessa.

E: Iltapäivä kului seikkaillessa Keravalla etsimässä meiän rumpumikkejä.

H: Vaikka keuhkoa yskitti edelleen, jostain syystä en iltamaa osannut kummemmin jännittää. Circus outo, Pakkahuone tuttuakin tutumpi. Lapko tuttu, paitsi että myös paras. Maljan kanssa käytiin paria päivää aikaisemmin Radio Rockilla askartelemassa legoista sieluja ja puhumassa Laura Vähähyypälle visioita mm. Radio 7 -kanavasta, jolla voitaisi puhua suoraan jeesukselle radioaaltojen välityksellä. Kyllä, olin lillipäissäni. Mutta se tasapainotti ehkä liiankin tervehenkistä syksyäni. Nyt on käyty jopa astmalääkärillä! Mutta vittu, eihän se yskiminen siihen pääty, tietenkään! Vitun keuhkot!

KP: Tervehenkinen on hyvä sana kuvaamaan tätä vallinnutta keikkataukoa: on lenkkeilty, on käyty salilla, ei olla käyty pahemmin baarissa jne. En muista koska viimeeksi olo olisi ollut näinkin hyvä. Yleensä keikkojen / kiertueen alkaminen tarkoittaa hyvän olon vaihtumista väsymykseen, kunnon laskemista ja stressin lisääntymistä, mutta tällä kertaa keikkoja olisi vain yhden viikonlopun verran, minkä jälkeen voi taas turvallisin mielin uppoutua raamattujen pariin ja jatkaa turvallista elämää Jeesuksen polvella. Olin liekeissä. Kaksi kuukautta on myös näköjään riittävä aika tauolle, koska hinku lavalle oli kova.

E: Tauko meni kaikkea muuta kuin tervehenkisesti.

P: Kamojen pystyttäminen lyhyehkön keikkitauon jälkeen paljasti, että wah-pedaali oli kaput ja tsekki oli juuri alkamassa. Noh, soitto Levytukkuun, josta Jukka ystävällisesti toikin uuden pedaalin ja pelasti tsekin sekä illan keikin. Kiitos vielä tuhannesti miehelle! Kamapuolella oli muutakin uudistusta, kun sain ikiomat korvamonitorit vihdoin testiin keikkioloissa ja hyvinhän ne toimivat. Soundi oli selkeämpi, luonnollisempi ja nyt jopa yleisön kuulee. Korvamonitoreista kertonee lisää myös herra Hyyrynen.

H: Tarkoitat siis ikiomien korviesi mukaan valetut tulpat…? Miulla ne on ollut jo pitkään, mutta ongelmiakin on ollut. Laulaessa ne pyörivät korvakäytävässä. Kuuluu ritinää, ratinaa ja ne lähtevät keikan loppuvaiheilla joskus jopa pullahtelemaan päästä ulos. Vituttaa semmoinen. Niitä sitten pyörittelee siinä melskeessä takaisin korviin. Montako kättä sitä pitäisi ihmisellä olla, viisi! Miun kolmas jalka aiheutti viikonlopun henkilökohtaisen sketsimestaruuden: kävin kusella ennen soundcheckin aikaan, korvamonnarit päässä ja vastaanotin vyöllä seljässä. No, kustuani ajattelin vääntää lisäksi tortun, varmuuden varalle. Tiedättekö mitä käy kun riisuu housuja wc-pöntön yllä, kun vyöllä on perspuolella helvetin kallis vastaanotinboxi? Plumpsis.

KP: Huumori on hauskaa.

Alitajunnan portti.

P: Täytyy myöntää, että henkisellä puolella myllersi. Keikkitaukoa oli hiuksen verran yli kaksi kuukautta ja NYT jännitti. Noh, eipä se koskaan ole huono juttu ja ilta tulisi näyttämään tämän toteen.

H: Jännitys laukesi samalla hetkellä, kun saatiin Hustlerin haastattelu puristettua pihalle, ja miulla alkoi ripuli. Edessä oli loistava viikonloppu. Kiroilin ja makasin takahuoneen sohvalla reporankana, ei ollut tullut syötyä koko päivänä lähes ollenkaan…

P: Myö ehdittiin syömään Circuksen viereisessä pastapaikassa, aivan hyvät mätöt oli.

KP: Peruspask… pastaa ihanan coolissa ja retrofuturistisessa uljaan metropolimme säkelmöivän keskustan sykkeessä, jossa ruokatilaukset vedettiin muovikortille. Tilanne oli kuin Orwellin kirjasta. Keskustelimme ruoan aikana sivistyneesti maito- ja silmälasiemme äärellä muun muassa punnertamisesta ja maastopyöräilystä – olemmehan rocktähtiä.

E: Totta, olihan miun keikkataussa jotain tervehenkistä. Ostin maastopyörän. Siis se ostoprosessi oli.

P: Lapko teki loistavaa työtä lämmittäessä porukan ja keikki oli parhaimpia pääkaupunkiseudulla soittamiamme. Paikka toimi korkeine lavoineen ja tuhatpäinen yleisö oli todella liekeissä. Taukokaan ei ollut mielestäni syönyt liikaa hyvää esiintymisrutiinia. Kiitos Circus!

H: Joo. Kyllä Lapkon työ oli loistavaa kasseltavaa. Varsinkin Maljan Villen housut, jotka lienevät kansainvälisen rock-komitean julistamana laittomat. Jengiä oli reilusti yli tonni paikalla, ja se kuului. Pieni myöhästyminen aikataulusta pisti porukan mantraamaan bändimme nimeä kuten Cthulhua, Suurta Muinaista saatettaisiin Atlantiksen rannoilla mantrata sataa tuhatta vuotta aikaisemmin. Lonkeromme viilsivät ilmaa, siipemme peittivät taivaan ja tulinen magma sytytti aluskasvillisuuden. Kaikki tulivat hulluiksi. Joimme oopiumia ja jatkoimme sekoilua.

KP: Ilmassa oli sähköä ja paskan hajua. Kahden kuukauden tauko luonnollisesti jännitti, vaikka samalla hinku lähteä lavalle riehumaan oli huipussaan, kun tiesi tämän viikonlopun olevan vuoden viimeinen. Muutamia tunteja ennen keikkaa muistimme ottaa puheeksi aiheen ”mikäs on viikonlopun intro” ja pikaisen pohdinnan päätteeksi päädyimme 2008 Training Montage -minikiertueen introon. Rockyn tunnarin soidessa lavalle ja mylly pyörimään. Olipas kivaa pitkästä aikaa!

E: Oli se. Tää oli niitä keikkoja, jotka eivät auta ylläpitämään myyttiä ”tauon jälkeinen eka keikka menee aina huonosti”. Myth busted!

KP: Kunto meinasi loppua jossain kuudennen biisin jälkeen liian rajun startin vuoksi ja paikkoja alkoi särkeä niin, että itku meinasi tulla pienellä pojalla. Kivut onneksi hävisivät ja keikka jatkui kiivaana. Kävimme rykäisemässä vielä encoren, mutta sekään ei riittänyt helsinkiläisille, kun meidät pyydettiin kauniisti lavalle vielä toisen kerran. Saimme kun saimmekin suostuteltua vielä kerran puolikuntoisen Antin lavalle. Hieno keikka, kerta kaikkiaan. Keikan jälkeen raamattukerhomme kipitteli suhteellisen suoraan nukkumaan, joten keikan jälkeisistä tunnelmista ei jäänyt mitään kerrottavaa.

H: En onneksi paskonut housuuni (eli mustaan kilttiini) lavalla, joten pääsin lähtemään lepoporukoihin melko suorilta keikan jälkeen. Levoton yö. Pakkahuone kutsui, kuten hulluus kutsuu yössä kiitäviä siivekkäitä verenimijöitä, jotka lurkkivat vuosisataisissa kirjastoissa, Edgar Allan Poen ja Lovecraftin määräämin askelin… Verta etsien…

Jättipää ja Lapko minuutti ennen illan avausta.