Hän nauraa, hän maksaa.. Hän... Saikkosen Tuomo!

kp: Yllätin Mehun saapumalla Tampereelle pari tuntia ennen keikkabussia, joten vierailu Mehulandiassa oli paikallaan. Olen viimeeksi käynyt kaiketi bändikaverin luona yöpymässä muistaakseni vuonna 2008, joten ehkä nyt oli aika tehdä paluu. Suutelimme sohvalla saippuakuplia puhallellen. Kesä on tullut myös Tampereelle.

P: Arvasin!

H: En arvannut, mutta veikkasin!

kp: Festarialue oli vanha tuttu ja paikan päällä oli myös vanhoja tuttuja Viikate-orkesterin sekä Kaksoistornin merkeissä. Fiilis oli mitä parhain!

P: Kulla, lavan taakse ajeltiin ehkä maailman jyrkintä rinnettä, mutta onneksi meillä oli tuore aviomies-Ville ratissa. Mies on huippuammattilainen! Häälahjana tarjosimme miehelle skottilaista viskiä, not bad!

E: Oma kurssi ihmisenä on kotipitäjällä korkeimmillaan aina esiintymispäivänä. Mikäs siinä matkalla Ratinanniemeen rokkitähteä leikkimään. Äiti ja isäkin saapuisivat paikalle!

P: Alueella olikin jo tuttua naamaa silmän kantamattomiin, mutta eräs iso vonkala sai kaikkien huomion. Don Saikkonen oli mestoilla ja pakotti meidät palaveripöytään maailmanvalloitussuunnitelmia laatimaan. Näistä lisää myöhemmin. Tapasimme myös muutaman skabavoittajan, jotka olivat asiaan kuuluvasti pukeutuneet hoitsuasuihin.

H: Toden totta, Saikkosen Tuomon kanssa määrittelimme Stam1na-yhtyeen tulevaisuutta pitkälle vuoden 2015 jälkipuolelle saakka. Tietysti, (s)pekulointiahan se kaikki tuleva on, mutta jälleen saatiin uusia tiekylttejä kiikariin. Valintoja on tehtävä, ja voi pojat – me teemme niitä! Näistä lisää Seiskassa huomenna, erikoispainos. Mutta, palataas niihin hoitsuihin…

H: Ei palata.

H: Okei.

Antti Hyyrysen elämä.

P: Keikki issessään oli miusta korkeintaan keskinkertainen, joku siinä mätti. Olisiko oma valmistautuminen mennyt mönkään vai mikä siinä oli. Yleisö kuitenkin nautti ja homma saatiin kunnialla kotiin.

H: No, en tiedä, olihan siellä muistaakseni jotakin pientä teknistä hässäkkää ja könyämistä biisien rakenteissa, mutta huonomminkin voisi kulkea. Juoksin jälleen festarialueen ympäri, kuolemaa uhaten, kesken kappaleen. Kyllä siinä rusakon hapot liikkuvat, voi perkule. Saas nähä. Vaan hengissä sitä taas selvittiin ja illastahan kehkeytyi oikea jännitysnäytelmä…

kp: Miulle jäi muistikuva hyvin menneestä keikasta, mutta eihän se silti puitteet huomioon ottaen mikään kesän villein ollut. Lavalla oli hauskaa ja hyvä fiilis vetää, joten mikäs siinä.

E: Torstaina kuuden tienoilla desibelirajojen hengittäessä niskaan ei välttämättä ole optimaalisin asetelma Stam1na shöwlle, mutta kutsuisin suoritusta työvoitoksi. Kasvavassa määrin alkoi naurattaa ja tuntua siltä, että ehkä sittenkin ajatus Vuokattiin lähtemisestä keikan jälkeen ei ollut hauskin mahdollinen. Viisain, varmasti. Taloudellisin, toki. Hauskin – ei.

P: Keikin jälkeen Emil toi ilosanoman: jäisimme ennakkotiedoista poiketen Tampereen yöhön. Tämä käy! Otimme Saikkosen ja Kuisman kanssa oluet ja juttelimme kitaroista. Kuolemaa uhmaten pelasimme myös potkupalloa. Jos elämän voi elää näin, mie elän.

E: ”Mutta jos elämän voi elää näin, niin minä elän”, tuumasi Olkkosen Pekka Jack the Roosterin terassipöydässä joskus puolilta öin ja tiesin heti, että nyt on lausuttu jotakin ikuista. Hieno lause. Hieno ilta.

H: Mutta välillä käy niin, että parkkiintuneinkin punk-rokkari väsyy. Tulee känkkäränkkäkännit. Tampereella kävi juurikin näin. Känkäränkän lisäksi Uni-Matti nakkeli rypsit silmille aivan liian aikaisessa, simahdin hotellin sängylle jo ennen puoltayötä, Pekan käydessä suihkussa. Herätys olikin sitten joskus viiden hujakoilla, kun rakkaat ystäväni Olkkonen ja Kangasmäki könysivät huoneeseemme, tunnin välein erikseen. Molemmilla oli pizzalaatikko ja sammaltava puheenparsi. I love these guys. Kännimän is not alone.

Viikon ensimmäinen basistikuva!