H: Krapula-aamu jossain Pohjanmaalla… ei saatana. Äkkiä karkuun. Olo oli erittäin paha. Rintakivut ovat pahentuneet kerta kerran jälkeen. Nyt haiskahti meikämandoliinon kohdalla jo kuolemaa halveksuvalle toiminnalle.
E: Liian vähän unta, vielä humalassa. Oli kiire bussin lattialle rakkaiden ihmisten jalkoihin.
H: Jyväskylän villissä luonnossa reippaileva sporttikansa oli ansioituneesti järjestänyt aivan hulppeat raamit kesän loppubileille. Jättiläismäisten, lähes Alppien veroisten vuorenrinteiden keskelle pesiytynyt festivaali lämmitti vanhan nats… hiihtäjän mieltä kuin palava polttopullo perseessä.
E: Keikka oli aivan hiton hyvä. Tekniikka oli ansainnut kesästä julkiset erityiskiitokset. Soitin vuoden 2009 viimeisen kertosäkeistön keikalla jonkun pikkuhousut kasvoillani Jyrin vetämänä. Happivajaus ja voimakkaat tuoksut houkuttelevat aina lisäadrenaliinia kehoon! Yleisö oli ansainnut bonuskumarrukset.
H: Tero ”Full Pull” Nordlund otti ja saapui autoineen (ei tuossa järjestyksessä kuitenkaan) kassastamaan yhtyeen keikkakuntoa, tuoden muassaan lahjuksia ja nostalgian höyrystymää tavalla, johon vain Nordlund Tero kykeni. Vaikuttimien, joita ei nyt tässä mainita erikseen, ansiosta miehellä oli hallussaan ehkä Suomen brutaalein kaulakoru, joka koostui yhdeksästä ihmisen viisaudenhampaasta (!). Synkkien pakanallisten riittien jälkeen, orgioiden ja manauksen välissä Tero ”Russian Dental Mischka” Nordlund luovutti käsityönä tehdyn riipuksen laulajan kaulalle ja kielsi syvin sanoin imeskelemästä luunkappaleita. No, eipä käynyt mielessäkään. Osassa hampaita oli vielä pehmytkudostakin jäljellä… vaan myös maittavaa ydintä! Nami!
E: Tero toi myös mukanaan ”Georgen” lahjaksi meille. Jonkun sekin oli testattava. Nami nami!H: Täytyy myöntää, että Jyväskylän Infernossa vietetty kauden päätösjuhla toimi kuin syanidi kissalle. Paikalla olivat kaikki ja tunnelma ihan vitun hyvä. Paljon tuttuja ja tuntemattomia tulevia tuttuja joiden kanssa jauhaa paskaa. Kaiken kruunasi kuljettajamme Mikan tiskille lunastama shottirypäs, jonka annosmäärä liikkui rehentelemättä tuolla 40 lasillisen paremmalla puolella. Yritin jopa paeta tilannetta kusiputkaan, mutta jo tekniikan Jyrin tarkka silmämuna seurasi tilanteen kehittymisen ja kiskoi pelokkaan juopon takaisin pelipöydän ääreen. Mahtavat bailut, ai perkele!
E: Totta! Aivan paras meininki. Rutkasti miesten välistä rakkautta. Jokunen fani taisi seurata ihmeissään toimintaamme. Kahdesti piti lähteä narikkaan vaihtamaan Antin rikki puremia paitoja.
H: Tästä sitä on hyvä jatkaa uusien biisien pilaamista liialla treenillä. Tulis nyt se sydänkohtaus äkkiä niin pääsisi tästäkin hommasta. Johan tässä on ehtinyt heilumaan siellä sun täällä.
KOMMENTOI